Ohjeita Tuntsan erämaa-alueella liikkumiseen

  • Jokaisenoikeudet ovat voimassa Tuntsan erämaa-alueella.
  • Metsähallitus on päätöksellään antanut yleisen luvan tulentekoon maastossa Lapissa. Tulentekoon voi käyttää maassa olevia kuivia oksia, risuja ja pieniä juurakoita. Mikäli alle puolen kilometrin sisällä on huollettu tulentekopaikka, täytyy tulistelun tapahtua siellä. Luonnonsuojelualueilla, joille on laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma tai annettu järjestyssääntö, noudatetaan tulenteossa sitä, mitä näihin suunnitelmiin ja sääntöihin on linjattu.
  • Tulenteko maastopalovaroituksen aikana on kielletty myös tulentekopaikoilla. Tarkista voimassa olevat varoitukset (ilmatieteenlaitos.fi)
    • Kielto ei koske Naruskan tammin ja Tuntsajoen keittokatoksia, eikä Karhutunturin, Haltin, Sorsan, Pystökosken ja Nuoluskurun kotia. Kielto ei myöskään koske Murhahaaran, Härkätunturin ja Takkaselän tupien kamiinoita.
  • Tuntsan erämaan pohjoispuolella sijaitsee Värriön luonnonpuisto, jossa liikkuminen, yöpyminen tai retkeily ei ole sallittua. Luonnonpuistot on perustettu tieteellisiin tarkoituksiin (metsa.fi).
  • Retkietiketti
  • Onkia ja pilkkiä voi jokaisenoikeudella virtavesiä ja erityisvesiä lukuun ottamatta.
  • Viehekalastus on sallittua yhdellä vavalla virtavesiä ja erityisvesiä lukuun ottamatta. Viehekalastusta varten pitää 18-69 vuotiaiden maksaa kalastonhoitomaksu (eraluvat.fi). Luvat voi ostaa erälupien verkkokaupasta (www.eraluvat.fi).
  • Kalastajan on tarkistettava kalastusrajoitukset osoitteesta kalastusrajoitus.fi
  • Reittien ja rakenteiden käyttö yritystoiminnassa on aina maksullista ja toistuvaan yrityskäyttöön tarvitaan sopimus Metsähallituksen kanssa (metsa.fi). Päiväkohtaiset käyttömaksut maksetaan Eräluvat-verkkokaupassa (eraluvat.fi).
  • Muuhun kuin jokaisenoikeuksiin kuuluvaan toimintaan tarvitaan pääsääntöisesti Metsähallituksen lupa. Tällaista voi olla esimerkiksi tutkimustoiminta ja järjestetyt tapahtumat. Lisätietoa tarvittavista luvista: tutkimus- ja liikkumisluvat (metsa.fi) ja tapahtumien luvat ja ilmoitukset (metsa.fi).

Ennakkovarustautuminen

Matkapuhelimien kuuluvuus

  • Vaikka Suomen matkaviestinverkot ovatkin kattavia, Tuntsan erämaa-alueella voi olla katvealueita. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi. Lisäksi aina on paikkoja, joissa matkapuhelin ei toimi tai puheluissa on häiriöitä. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esim. hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle ja/tai puhelimen SIM-kortin poistaminen hätäpuhelun ajaksi.Kannattaa myös ottaa huomioon, että erilaisten matkapuhelimien välillä on eroja kuuluvuudessa.
  • Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin. Jotta matkapuhelimesta ei loppuisi virta, ota mukaan esimerkiksi varavirtalähde, vara-akku tai vanha puhelin, jossa on toimiva akku.

Turvallisuus

  • Yksin vaeltamista on syytä välttää. Hätätilanteessa vaellustoveri on korvaamaton apu.
  • Ennen vaellukselle lähtöä on syytä jättää yksityiskohtainen reitti-ilmoitus. Mikäli reittisi muuttuu matkan varrella, ilmoita siitä mahdollisuuksien mukaan reitti-ilmoituksesi vastaanottajalle. Muista ilmoittautua myös tullessasi pois maastosta. Reitti-ilmoituksen voi jättää majoituspaikkaan tai Opastuskeskus Korvatunturiin.
  • Talvella retkeileminen on vaativaa. Sää- ja valo-olosuhteet ovat keskitalvella vaikeat, sillä pakkasta voi olla jopa -40 ° C ja kaamosaikana päivänvaloa vain muutamia tunteja.
  • Suunnistuksen on oltava varmaa. On varauduttava hätätilanteisiin, kuten yöpymiseen metsässä.
  • Kevättalvi on suosittua retkeilyaikaa, mutta silloinkin on varustauduttava asianmukaisesti. Tavallisilla latusuksilla ei pidä lähteä erämaahan!
  • Moottorikelkan jälkien seuraamisessa tulee olla varovainen. Eksyminen on talvella aina vaarallista.
  • Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112 ja tee hätätilanneilmoitus. Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.
  • Mukaan kannattaa ottaa myös ensiapupakkaus.
  • Retkeilyn ABC:

Varusteet

  • Tuntsan erämaassa liikkuessa tulisi olla mukana ainakin kartta, kompassi ja asialliset retkeilyvarusteet retken pituudesta riippuen. Mukaan kannattaa ottaa myös ensiapupakkaus.
  • Erämaassa ja pitkillä vaellusreiteillä retkeily on paljon vaativampaa kuin lyhyillä päiväreiteillä, joten myös varusteita tarvitaan enemmän.
  • Tietoa retkivarusteista ja retken suunnittelusta löytyy Retkeilyn ABC:sta.

Hätänumero 112

Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet hätätilanteisiin.

112 Suomi -sovellus.

Lataa puhelimeesi 112 Suomi-sovellus (112.fi). Kun hätäpuhelu soitetaan 112 Suomi -sovelluksen kautta, niin hätäkeskuspäivystäjä saa automaattisesti tiedon soittajan sijainnista.

Erätarkastajat valvovat luontokohteita

Kaksi ihmistä seisoo vaaran laella moottorikelkkailuvaatteissa. Taustalla on avoin maisema.

Erävalvonta (eräluvat.fi) on palvelu- ja valistustyötä suomalaisen luonnon hyväksi. Erätarkastajan tehtävänä on valvoa laillisuutta ja luvallisuutta valtion alueilla tapahtuvassa toiminnassa ja luonnon käytössä.

Kun havaitset rikkomuksen tai epäilet rikkomuksen tapahtuneen, voit ilmoittaa havaintosi erätarkastajalle (eräluvat.fi). Toivomme, että jätät ilmoituksen yhteydessä yhteystietosi, mutta voit jättää ilmoituksen myös nimettömänä.

Retkietiketti

Piirretty kuva, jossa perhe kävelee kesäisellä polulla.

1. Kunnioita luontoa. 

2. Suosi merkittyjä reittejä.

3. Leiriydy vain sallituille paikoille.

4. Tee tulet vain sallituille paikoille.

5. Älä roskaa.

Lue lisää