Mitä Tuntsalla voi tehdä?

Retkeilijä seisoo pienen kirkasvetisen lammikon reunalla. Lammen pohjalla on kiviä ja reunoilla kasvaa heinää.

Kävellä merkityllä reitillä

Alueen halki kulkee valtakunnallinen UKK-reitti.

Tehdä erävaelluksia kävellen

UKK-reittiä pitkin voi tehdä useiden päivien mittaisen vaelluksen. Vaellus vaatii jo aiempaa vaelluskokemusta ja suunnistus- ja selviytymistaitoja. UKK-reittiä pitkin voi patikoida esimerkiksi Nuorttin retkeilyreitille asti.

Retkeilijä kulkee rinkka selässään suolla pitkospuilla. Hänen takanaan tulee koira. Tupasvillat kukkivat ja sää on pilvipoutainen.

Hiihtää maastossa

Tuntsan alue soveltuu vaativaan talviretkeilyyn. Alueella ei ole latuja.

Kalastaa

Erämaa-alueen lammissa ja järvissä voi kalastaa maksutta onkimalla ja pilkkimällä. Muuta kalastusta kuin onkimista ja pilkkimistä varten 18-69-vuotiaan on suoritettava kalastonhoitomaksu (eraluvat.fi) ja ostettava asiaankuuluva kalastuslupa.

Alueella voi kalastaa Metsähallituksen Itä-Lapin vapaluvalla 3410 (www.eraluvat.fi). Vapalupa ei kuitenkaan oikeuta kalastamaan yksityisvesillä, Metsähallituksen muissa vapakalastuskohteissa (entiset virkistyskalastuskohteet), yhteislupa-alueilla, täyden kalastusoikeuden vuokravesillä eikä erikoisvesillä.

Värriöjoen latvoilla voi kalastaa myös Yli-Kemin viehekalastusalueen yhtenäisluvalla. Kalastuslupia voi ostaa Opastuskeskus Korvatunturista, josta saa myös lisätietoja. Kalastuslupia myyvät lisäksi Sallan (visitsalla.fi) ja Savukosken (savukoski.fi) alueen matkailuyritykset.

Kalastajan on tarkistettava kalastusrajoitukset osoitteesta kalastusrajoitus.fi.


Metsästää

Alueelle myydään lupia metsästysalueelle 3611 Naruska-Tuntsa (www.eraluvat.fi). Lupia voi ostaa myös Metsähallituksen erälupien verkkokaupasta (www.eraluvat.fi).

Marjastaa ja sienestää

Alueella on hyviä hillasoita sekä mustikka- ja puolukkamaastoja.

Uida

Alueen vesissä voi uida, mutta varsinaisia uimarantoja ei ole.