Kansallispuisto muodostuu etupäässä uloimman saariston karujen luotojen ja saarien nauhasta, joka ulottuu kapeana ja pitkänä Merikarvialta Kustaviin. Rannikon saaristo on luonteeltaan rikkonaista ja karikkoista. Saaret ovat kooltaan yleensä melko pieniä ja saaristoa ympäröivät vedet matalia. Pitkä puisto koostuu luonnonmaantieteellisesti toisistaan eroavista alueista: Ouran, Gummandooran ja Pooskerin saaristoista, Preiviikinlahdesta sekä Luvian, Rauman ja Eurajoen, Uudenkaupungin ja Seksmiilarin saaristoista.

Pooskerin saaristoa. Kuva: Seppo Keränen.

Selkämeri on vielä hyväkuntoinen

Selkämeri on yksi parhaimmassa kunnossa säilyneistä merialueistamme Suomen rannikolla. Ravinnepitoisuudet ja rehevöitymistaso ovat selvästi alhaisempia kuin Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Itämeren pääaltaassa. Selkämeren ulappa-alueilla veden vaihtuminen on rannikon avoimuuden johdosta tehokasta ja vedet pysyvät kirkkaampina, mutta rannikon lähivesissä jokisuistojen ja asutuksen läheisyydessä rehevöitymisen merkkejä on havaittavissa Selkämerelläkin. Ravinteita kulkeutuu mereen ihmistoiminnan seurauksena asutuskeskuksista, teollisuudesta ja kalankasvattamoilta. Jokien ja ojien valumavesien mukana kulkeutuu ravinteita metsistä, pelloilta ja soilta.

Selkämerellä etelä ja pohjoinen kohtaavat

Selkämeri kattaa 160 km pitkän etelä-pohjoissuuntaisen kaistaleen lounaista rannikkoamme. Itämeren suolapitoisuus vähenee pohjoista kohden, ja Selkämerelle onkin tyypillistä suolapitoisuuden vaiheittainen muuttuminen. Selkämerellä kohtaavat eteläinen, mereinen lajisto ja pohjoisen vähäsuolaisuuteen sopeutunut lajisto. Eteläisen Selkämeren vedenalainen eliöstö on samankaltaista kuin Saaristomerellä, mutta pohjoisemmaksi mentäessä veden suolapitoisuus vähenee ja lajisto muuttuu mereisestä kohti makeampaan veteen sopeutunutta. Monet mereiset vesikasvit, selkärangattomat ja kalat elävät Selkämerellä levinneisyytensä pohjoisrajoilla. Tällaisia ovat kaloista mm. mustatokko, teisti, isotuulenkala, piikkisimppu ja vaskikala, selkärangattomista hietakatkarapu ja leväkatkarapu. Sinisimpukka vähenee huomattavasti pohjoisella Selkämerellä ja meriajokasta tavataan aivan alueen eteläosissa. Toisaalta monet makean veden lajit, kuten merikutuinen harjus, runsastuvat vasta Selkämeren keski- ja pohjoisosissa.

Ahomansikat. Kuva: Seppo Keränen.

Selkämeren kansallispuisto

  • Perustettu 2011
  • Pinta-ala 940 km²

Selkämeren kansallispuiston tunnus - isokoskelo ja pikkuhauru

Selkämeren kansallispuiston tunnus on isokoskelo ja pikkuhauru