Luonto helli ja huolehti

Varsinais-Suomen rannikolla ja saaristossa on asuttu jo myöhäisestä kivikaudesta (noin 2000–1300 eaa.) lähtien. Jääkauden jälkeen lämmennyt ilmasto loi jopa nykyistä paremmat olosuhteet pienimuotoiselle karjataloudelle ja maanviljelylle. Nykyistä suolaisemmassa Itämeressä polski runsaasti turskaa ja muita merikaloja, ja luodoilla ja kareilla eleli satojatuhansia hylkeitä. Runsas linnusto tarjosi lihaa, munia ja untuvia. Ei siis ole ihme, että kivi- ja pronssikauden ihmiset hakeutuivat meren äärelle.

Hylkeistä saatiin ruokaa, turkista ja rasvaa. Hylkeen rasva eli traani oli tärkeä kauppatavara. Kuva: Teemu Köppä / Internet virtuaaliseksi luontoretkikohteeksi

Saariston peruselinkeinojen lisäksi alueella harjoitettiin jo varhain kauppaa, käsitöitä ja merenkulkua. Viimeistään pronssikaudella saariston ja rannikon asukkaat alkoivat purjehtia koko Itämeren alueella. Saaristomerestä tuli osa pohjoisen Itämeren kulttuuripiiriä, jota yhdistivät samankaltaiset elinkeinot, metallinkäyttö ja hautaustavat.

Ihmisasutus alkoi levitä nykyisen Saaristomeren kansallispuiston alueelle rautakaudella (500 eaa. – 1150 jaa.), mistä kertovat monet alueelta löydetyt rautakautiset muinaisjäännökset. Siitepölyanalyysi puolestaan on osoittanut, että rannikolla on viljelty maata jatkuvasti rautakaudelta nykypäivään asti.

1200-luvun loppupuoliskolta alkaen Saaristomerelle saapui myös ruotsalaisasutusta, joka kasvatti väestöä tuntuvasti. Noin puolessa nykyisen Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueen kylistä asuttiin jo keskiajalla.

Saariston uusi elämä

Saaristomeren asukasmäärä kasvoi 1500-luvun puoliväliin asti, mutta sen jälkeen väestö alkoi vähetä. Luonto ei ajan menetelmillä yksinkertaisesti pystynyt elättämään kovin suurta ihmismäärää, ja myös sodat ja kulkutaudit koettelivat asukkaita. 1700-luvun alkuvuosikymmeninä isoviha ja rutto löivät synkän leimansa saariston elämään.

Berghamnin saari on ollut asuttuna 1500-luvulta lähtien. Rannan venevaja ottaa vastaan mereltä tulevat vieraat. Kuva: Teemu Köppä / Internet virtuaaliseksi retkikohteeksi

1800-luvun puolivälissä tekniset uudistukset alkoivat helpottaa elämää ja toimeentuloa ulkosaaristossa. Uudet kalastustavat, kuten koukku- ja ajoverkot, eivät enää vaatineet kyläläisten yhteisiä ponnistuksia. Ne mahdollistivat asutuksen leviämisen saaristolaiskylien ulkopuolelle, ja väestö alkoi taas kasvaa.

1900-luvun alussa mantereen ja kaupunkien toimeentulomahdollisuudet alkoivat houkutella saariston väkeä. Ensin hylättiin kaikkein karuimmat torppapaikat. Mantereen vetovoimasta huolimatta ulkosaaristo pysyi asuttuna 1950-luvulle saakka. 1970-luvulla saaristossa alkoi uusi elämä, kun mökkiläiset löysivät Saaristomeren kesäparatiisin.

Laiduntavia lehmiä ja vanhan ajan maalaismaisemaa

Luontaistalouden aikana saarilla laidunsi karja. Raivaus, kulotus ja laiduntaminen auttoivat säilyttämään avoimet niityt ja niiden rikkaan luonnon. Lehdesniityillä ja hakamailla eleli monia mantereella tuntemattomia lintuja, kasveja, sieniä, perhosia ja kovakuoriaisia. Kun saariston perinteiset niitty- ja laidunmaat alkoivat vakinaisen asutuksen, maanviljelyksen ja karjanhoidon hiipuessa kadota, myös niiden eläin- ja kasvilajisto oli vaarassa.

Nykyään kansallispuiston perinnemaisemien säilyttämiseksi tehdään työtä. Monilla saarilla laiduntaa taas lehmiä ja lampaita, jotka yhdessä talkoolaisten ja kansallispuiston henkilökunnan kanssa pitävät niittyjä ja muita perinnemaisemia kunnossa. Talkooleirit jatkavat kylien yhteisten hoitotalkoiden perinnettä, ja hoidon ansiosta kansallispuistossa voi yhä nauttia perinnemaisemista. Tule kokemaan hakamaat, runsaasti kukkivat lehdesniityt ja kaunis, vanhan ajan maalaismaisema

Saaristomeren kansallispuisto

  • Perustettu 1983
  • Pinta-ala 500 km²

Saaristomeren kansallispuiston tunnus - merikotka

Saaristomeren kansallispuiston tunnus on merikotka