Saaristomeren luonto

Auringonlasku Örössä. Kuva: Mikhail Boyarshkov

Merituulen tuivertamassa luonnossa laajat ulapat, tuhannet saaret ja tunnelmalliset perinnemaisemat, vedenalaiset levämetsät sekä rehevät lehdot tarjoavat kodin monille eläin- ja kasvilajeille.

Näin huolehdimme luonnosta

Yli 2 000 saarta kutsuu seikkailuun

Oletko jo löytänyt suosikkisaaresi Saaristomereltä? Karusta ulkosaaristosta muodostuvaan kansallispuistoon kuuluu yli 2 000 mannerjään ja aaltojen muovaamaa saarta ja luotoa.

Tuulen tuivertamaa ulkosaaristoa. Kuva: Teemu Köppä / Internet virtuaaliseksi retkikohteeksi

Saaristomeren kansallispuiston luonnolle ovat tyypillisiä paljaat kalliot, tuulen tuivertamat männiköt ja matalat lehtimetsät. Kallioiden painanteisiin kätkeytyy monimuotoisia metsiä sekä saaristokarjan muovaamia perinnemaisemia.

Itämeri kuhisee elämää

Itämeri luokitellaan usein yksitoikkoiseksi ja lajistoltaan köyhäksi. Todellisuudessa Itämeri on värikäs ja monipuolinen. Pinnan alla avautuu ihmeellinen maailma. Se on täynnä kuiluja ja kanjoneja, kraatterimaisia kuoppia, hiekkatasanteita ja kalliojyrkänteitä.

Kuva: Metsähallitus

Itämeri on murtovetinen eli sen suolapitoisuus on pienempi kuin valtamerien, mutta suurempi kuin sisävesien. Itämeressä ei esiinny yhtä paljon lajeja kuin suuremmissa merissä. Kuitenkin Itämeressä viihtyvät eliöt esiintyvät siellä runsaslukuisina. Itämeren lajisto on hyvin erikoislaatuista. Osa lajeista on peräisin meristä, osa sisävesistä. Vain harva laji on erikoistunut murtoveteen.

Saaristomeren kansallispuiston vedenalainen luonto rakentuu saarten ja luotojen halkomista vesistä, jotka vaihtelevat matalista poukamista sadan metrin syvänteisiin. Saaristossa on paljon rantaviivaa ja suojaa kaikenlaisille vedenalaisille eliöille. Myös valon määrä on ratkaiseva tekijä eliöiden menestymiselle.

Asuinpaikka valitaan merenpohjan pehmeyden mukaan

Pehmeissä pohjissa, sedimenttiin kaivautuneina elävät muun muassa valkokatka (Monoporeia affinis) ja makkaramato (Halicryptus spinulosus).
Pehmeillä liejupohjilla ja karkeammilla hiekka- ja sorapohjilla esiintyy putkilokasveja, kuten sätkimiä (Ranunculus) ja ärviöitä (Myriophyllum).
Hiekkapohjia suosivat hietasimpukka (Mya arenaria) ja kampela (Platichthys flesus), jotka kaivautuvat mielellään pehmeään pohjaan.
Kovilla kivipohjilla useat lajit, kuten sinisimpukka (Mytilus edulis) ja merirokko (Balanus improvisus), kiinnittyvät alustaan ja hankkivat ravintoa suodattamalla vettä.

Avainlajit ovat ratkaisevassa asemassa

Rakkohauru, aiemmin tunnettu rakkolevänä

Rakkohaurut (Fucus vesiculosus) tarjoavat suojaisan elinympäristön monille lajeille. Leväkatkat, leväsiirat ja monet kalat, kuten kymmenpiikki ja kolmipiikki viihtyvät rakkohaurun seassa. Ravinnon runsaus houkuttelee paikalle petokaloja, kuten ahvenia ja haukia. Levärupi elää rakkohaurun pinnalla.

Rakkohauru. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Sinisimpukka

Monet selkärangattomat eläimet elävät simpukankuorten välissä ja päällä. Sinisimpukat ovat tärkeää ravintoa useille vesilinnuille ja kaloille. Sinisimpukat siivilöivät vedestä planktonia ja samalla ravinteita, hiukkasia ja ympäristömyrkkyjä.

Sinisimpukka. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Liejusimpukka

Mudassa möyrivät liejusimpukat edistävät hapen kulkeutumista meren pohjaan. Tämä parantaa veden laatua ja olosuhteita merenpohjassa. Liejusimpukat ovat kampelan suurta herkkua.

Idänsydänsimpukka ja liejusimpukka. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Haasteita

Itämeren nykyisiä haasteita ovat muun muassa rehevöityminen ja ympäristömyrkyt. Lisäksi ilmastonmuutos ja roskaantuminen heikentävät Itämeren tilaa.

Merikotka - Luonnosuojelun menestystarina

Esiintyminen

Puoli tuntia veneellä kohti ulappaa ja siellä se jo näkyy. Kunnioitusta herättävä koko ja vakaa liitotyyli paljastavat lähisaaren päällä kaartelevan lintuparin merikotkaksi. Kuluvana vuosikymmenenä merikotka on ihastuttanut läsnäolollaan Saaristomeren kävijöitä.

Merikotka. Kuva: Seppo Keränen

Toista oli puoli vuosisataa sitten. Tuolloin Merikotkan tulevaisuus näytti synkältä. Oli silkkaa tuuria, jos sattui näkemään sen kaartelevan taivaalla rauhalliseen tahtiinsa. Saaristomeren synkimpinä vuosina vain pari poikasta selvisi lentokykyisiksi saakka. Merikotkaa vaivasivat 1970-luvulla ravintoketjussa rikastuvat ympäristömyrkyt, jotka kertyivät tähän ravintoketjun huipulla liitelevään petoon. Lisäksi merikotkista maksettiin tapporahaa 1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa, jonka vuoksi kanta oli käynyt pieneksi jo ennen ympäristömyrkkyjen ilmaantumista. Kahden tekijän yhdistelmä pienensi merikotkakantaa kohtalokkaasti.

Ympäristömyrkyistä DDT, PCB, dioksiini ja metyylielohopea rikastuivat ravintoketjun huipulla oleviin merikotkiin, ja vähensivät linnut sukupuuton partaalle. Myrkyn vuoksi munien kuoret jäivät niin ohuiksi, etteivät ne kestäneet hautomista.

Merikotkan pelastamiseksi luonnonsuojelutahot ryhtyivät järjestelmälliseen pelastusurakkaan WWF:n johdolla 1970-luvulla. Merikotkien ruokinta aloitettiin myrkyttömän ravinnon tarjoamiseksi aktiivisimpien luonnonsuojelutahojen toimesta jo 1960-luvulla. DDT:n ja PCB:n käyttö kiellettiin Itämerellä 1990-luvulla. Merikotkan pesäpuut rauhoitettiin ja luonnonsuojelualueita perustettiin rauhallisen pesimäympäristön takaamiseksi.

Merikotkien rengastuksella saadaan tietoa niiden liikkeistä. Kuva: Teemu Köppä / Internet virtuaaliseksi luontoretkikohteeksi

Vuosikymmeniä kestänyt aktiivitoiminta tuotti tulosta. Aluksi hitaasti, mutta lopulta merikotkakannat alkoivat tuntuvasti kasvaa. Saaristomeren kansallispuisto osallistui merikotkan pelastusurakkaan heti perustamisestaan alkaen. Oikeastaan jo ennen sitä, sillä monia saaria on otettu kansallispuistoon nimenomaan merikotkan suojelemiseksi. Järeäpuustoiset männiköt ovatkin nyt jo nelikymppisen Saaristomeren kansallispuiston yleisin metsätyyppi. Metsähallitus avusti tarkkailu-, ruokinta- ja rengastustoimintaa kuljetuksin ja puiston henkilökunta osallistui laajasti merikotkan pelastamiseksi tehtävään työhön.

Lisää merikotkan suojelusta voi lukea Suomen ympäristökeskus SYKE:n julkaisusta "Merikotkan voittoisa paluu" (www.syke.fi).

Koe saaristoluonnon rikkaus

Saaristomeren maisema on poikkeuksellisen monimuotoista. Rantatyrskyt ja tuulen tuiverrus pitävät puuvartisen kasvillisuuden

Laidunalueilla kevätesikko nostaa päätään. Kuva: Teemu Köppä / Internet virtuaaliseksi

kurissa ja antavat tilaa runsaskukkaisille rantakasveille. Kallioiden välisissä notkelmissa, simpukkamailla ja kalkkisuonilla kasvaa usein reheviä saarnilehtoja (Fraxinus excelsior). Ulkosaaristossa karut kallioluodot kohoavat merestä tarjoten linnuille ja hylkeille lepopaikkoja. 

Vinkki kasvien ystävälle: Laidunketojen reunamilla voit nähdä verikurjenpolvea (Geranium sanguineum) ja käärmeenpistoyrttiä (Vincetoxicum hirundinaria). Keväisellä lehdesniityillä kukkivat seljakämmekkä (Dactylorhiza sambucina) ja kevätesikko (Primula veris). Reheviltä laitumilta ja metsistä saatat löytää (Rhamnus cathartica) ja metsäomenapuita.

Näe hallin polskinta, kuule kirjokertun laulu

Saaristomeren alueella elää 25 nisäkäslajia, joista valtaosa on pikkujyrsijöitä. Voit kuitenkin nähdä suurempiakin eläimiä, kuten hirviä (Alces alces). Saaristomeren harvalukuiset itämerennorpat (Pusa hispida botnica) elävät pääasiassa kansallispuiston vesissä. Harmaahylje eli halli (Halichoerus grypus) sen sijaan on hyvin yleinen ja saattaa tulla seuraamaan veneilijöiden touhuja.

Harmaahylje eli halli Saaristomerellä. Kuva: Markku Lappalainen

Saaristomerellä pesii 132 lintulajia. Lokit (Laridae), lapintiirat (Sterna paradisaea), haahkat (Somateria mollissima), ruokit (Alca torda) ja riskilät (Cepphus grylle) pesivät pienillä lintuluodoilla. Kyhmyjoutsen (Cygnus olor), merihanhi (Anser anser) ja ristisorsa (Tadorna tadorna) tekevät pesänsä rauhaisaan saaristoon, kun taas merikihut (Stercorarius parasiticus) tähyilevät korkeilta kallioilta. Lehtevien saarten suojaisissa laaksoissa asustelevat pähkinähakki (Nucifraga caryocatactes) ja kirjokerttu (Sylvia nisoria). Myös uhanalainen räyskä (Hydroprogne caspia) ja etelänsuosirri (Calidris alpina ssp. schintzii) elävät Saaristomeren kansallispuistossa.

Elämää pinnan alla

 

Talkoot perinnemaisemassa

Saaristomeren kansallispuistossa voit tehdä aikamatkan menneisyyteen, sillä puiston erikoisuutena ovat perinnemaisemat: lehdesniityt, hakamaat, kedot, rantaniityt ja nummet, joilla saaristolaisten karja laiduntaa. Puistossa on satoja hehtaareita perinnemaisemaa.

Lehdesniitty on avointen niittylaikkujen ja pensas- ja puuryhmien mosaiikki.
Tuoreet ja kosteat niityt ovat puuttomia runsaskukkaisia niittyjä.
Rantaniitty on nimensä mukaisesti rannan matalakasvuinen niitty.
Kedoiksi kutsutaan kuivia niittyjä.
Hakamaa on laidunmaa, jossa kasvaa harvahkoa puustoa.
Metsälaidun on puustoltaan hakamaata tiheämpi.
Nummi on puuton, kulotuksilla ja laidunnuksella ylläpidetty varpukangas.

Perinnemaisemat ovat tärkeä osa elävää saaristoa

Perinnemaisemat vaativat hoitoa säilyäkseen. Saaristomeren niittyjä, ketoja ja nummia muokkasivat ennen laiduntavat eläimet. Karjatalouden vähennyttyä saaristossa perinnemaisemien uhkana on pensoittuminen ja metsittyminen.

Kuva: Laura Lehtonen

Lehdesniittyjen hoito sekä perinnemaisemien raivaukset sujuivat sata vuotta sitten osana ammatin harjoittamista. Tänä päivänä kansallispuistossa niiden hoito toteutetaan eri tahojen yhteistyönä. Lehdesniityillä ahkeroivat puistomestarien ja suojelubiologien ohella karjanomistajat, oppilaitokset, vapaaehtoiset ja urakoitsijat. Talkoolaisena ihan joka ikinen pääsee halutessaan osaksi saaristoniittyjen hoidon vuosisataista ketjua.

WWF:n, Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin ja Metsähallituksen yhteistalkoissa talkooleireille osallistuvat vapaaehtoiset osallistuvat mm lehdesniittyjen kevätsiivoukseen, niittourakkaan sekä metsittyneen nummen kulotukseen. Saaristomeren kansallispuiston erikoisuutena ovat vappuleirit, joilla lehdesniityiltä haravoidaan lehtiä ja kerätään risuja. Näin niittykasveja tukahduttavat lehdet ja niittoa estävät oksat saadaan pois. Kesällä on vuorossa niittotyö, ja sen jälkeinen haravointiurakka.

Lisätietoja kansallispuiston alueella järjestettävistä talkooleireistä löytyy sivulta Vapaaehtoiseksi Saaristomeren kansallispuistoon.

Satoja sorkkapareja luonnon hoitajina

Menneellä ajalla saaristolaisten karja laidunsi kaikilla suuremmilla saarilla. Kiivaimman väestönkasvun aikaan myös pienimmät luodot toimivat ruokavarastoina lampaille ja vuohille, joita soudettiin kesällä saarelta toiselle. Heinänkorjuun jälkeen myös niittoniityille päästettiin karja laiduntamaan. Nummet, kedot, hakamaat ja metsälaitumet olivat ainoastaan laidunmaita. Karjatilojen ja viranomaisten yhteistyö on nykypäivänä edellytys perinnemaisemien säilymiselle. Saaristomeren kansallispuiston saarilla on 1990-luvun lopulta laiduntanut satoja lampaita ja nautoja. Eläinten tekemää työtä perinnemaisemien hoidossa ei voi ihmistoimin korvata.

Kuva: Maija Mussaari

Kesän 2016 laiduntajat Örössä. Kuva: Matti Peltonen

 

Saaristomeren kansallispuisto

  • Perustettu 1983
  • Pinta-ala 500 km²

Saaristomeren kansallispuiston tunnus - merikotka

Saaristomeren kansallispuiston tunnus on merikotka

Itämeri

  • Keskisyvyys: 54m
  • Syvin kohta: 300m, sijaitsee Ahvenanmaan länsipuolella
  • Suolapitoisuus: 2,7 - 6 ‰

Saaristomeri

  • Keskisyvyys: 25 m
  • Syvin kohta: 245 m
  • Suolapitoisuus: 5,7 ‰
  • Levälajien määrä: 261

Osa Saaristomeren biosfäärialuetta

Saaristomeren kansallispuisto on osa Saaristomeren biosfäärialuetta (www.saaristomerenbiosfaarialue.fi). UNESCO:n Ihminen ja biosfääri -ohjelman tavoitteena on kehittää biosfäärialueiden asukkaiden elinoloja sekä edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua.

Metsähallituksen julkaisuja Saaristomereltä (julkaisut.metsa.fi)

Web-kameroita