Metsähallituksen ensimmäinen vedenalainen luontopolku sijaitsee Saaristomeren kansallispuistossa, Stora Hästön saaren rantavedessä. Vedenalainen luontopolku on tarkoitettu veneilijöille, luontokoulujen oppilaille, saariston luontomatkailuyrittäjille, sukeltajille ja kaikille muille vedenalaisesta luonnosta kiinnostuneille. Alueen vedenalainen luonto on monipuolinen ja kiinnostava ja luontopolun onkin tarkoitus herättää mielenkiintoa vedenalaista maailmaa kohtaan. Polun varrelta ja sen läheisyydestä löytyy kalliopohjien leväyhdyskuntia ja hiekka-sorapohjien rikkaita putkilokasviyhdyskuntia. Alueella näkee myös paljon pikkukaloja, simpukoita sekä kasvien seassa viihtyviä pieneliöitä kuten leväsiiroja ja kotiloita.

Stora Hästön vedenalainen maailma. Kuva: Pekka Lehtonen

Stora Hästö sijaitsee noin 5 km Saaristokeskus Korpoströmistä lounaaseen. Kävijät voivat itse hakeutua vedenalaiselle luontopolulle, jonka ensimmäinen opastaulu on merkitty valkoisella poijulla (katso kartta). Polkua seurataan uiden (uimalaseilla), snorklaten tai sukeltaen. Opastaulut on kiinnitetty betonilaattoihin ja ne sijaitsevat pohjalla 0.5-10 metrin syvyydessä reitistä riippuen. Pikkupyöriäisreitin kyltit voi lukea pinnalla uiden (reitin pituus 150 m), Harmaahylje -reitti on tarkoitettu laitesukeltajille (reitin pituus 300 m). Tauluja yhdistää köysi, joten reittejä on helppo seurata. Opasteksteissä kerrotaan alueen vedenalaisesta luonnosta (esim. kalliopohjan levävyöhykkeestä, sinisimpukoista, murtovedestä, hiekkapohjan kaloista ja meriajokkaasta). Tekstit on laadittu sekä suomeksi että ruotsiksi.

Stora Hästössä on myös perinteinen luontopolku, tulentekopaikka, telttailupaikka sekä luonnonsatama opastustauluineen. Huomioi, ettei veneen ankkurointi vedenalaisen luontopolun lähistölle ole sallittua!

Vedenalaisen luontopolun kartta.