Arvokkaiden harjujen alkutaival
Kuollut puu on uuden elämän alku
Herkät harjut tarvitsevat suojelua
Kirkkaita Kuikkalampia
Kuikka
Putkelanharju

Arvokkaiden harjujen alkutaival

Petkeljärven vesiä reunustavat harjut kuuluvat useita kymmeniä kilometrejä pitkään harjumuodostelmaan. Petkeljärven-Putkelanharju ulottuu kaukaa rajan takaa Itä-Karjalan Tolvajärveltä Petkeljärven ja Putkelan kautta Ilomantsin kuntaan Koitere-järven eteläpuolelle.

Petkeljärven kauniit harjut muovautuivat mannerjään sulaessa noin 10 500 vuotta sitten. Jään reunan vetäytyessä paljastui sulamisvesitunnelien kohdilta jyrkkärinteisiä, matalia harjuja. Harjumaisemalle tyypilliset suppakuopat syntyivät, kun kasautuvan aineksen sekaan jääneet jäälohkareet sulivat. Suomen ensimmäiset kuivat maat tulivat esille juuri täällä. Samaan aikaan Etelä-Suomen päällä velloi vielä jääjärvi.

Aluksi Petkeljärven harjut olivat vesistöjä halkovia kannaksia, joita pitkin eläimet ja kasvit levittäytyivät länteen päin. Ensin maan valloittivat variksenmarjat, lapinvuokot ja vaivaispajut. Nykyisin maan peittävät kuivuutta kestävät varvut ja jäkälät. Puulajeista levisi ensimmäisenä koivu, jonka sittemmin syrjäytti kuivuuteen sopeutunut mänty. Jään perääntyvää reunaa seurasivat eläimistä ensimmäisinä naalit ja peurat eli petrat. Peurapaistin houkuttelemana perässä saapui myös kivikauden ihminen. Nykyäänkin hirvet ja sudet vaeltavat mäntyharjuja pitkin vesien ja soiden halki.

Petkeljärvi lumoaa kävijänsä. Kuva: Katri Suhonen

Kuollut puu on uuden elämän alku

Suurin osa puiston puustosta on tällä hetkellä 150 ikävuoteen ehtinyttä järeää mäntyä. Petraniemen kilpikaarnapetäjät ovat yli 200-vuotiaita aihkimäntyjä. Palojäljet puiden tyvillä kertovat menneiden aikojen metsäpaloista. Osa puustosta jatkaa kiertokulkuaan hopeisena kelona tai maahan maatuneena. Keloissa asustelee kolopesijöitä, kuten tikkoja, tiaisia ja sieppoja.

Kuollut puu on ravintoa monille sitä hajottaville eliöille. Kuollut puu on uuden elämän alku ja olennainen osa luonnon kiertokulkua. Petkeljärven metsiä ei hoideta, vaan niiden annetaan kehittyä luonnontilaisena.

Herkät harjut tarvitsevat suojelua

Nykyisinkin Petkeljärjen harjujen pahin uhka on ihminen. Vaikkei kansallispuiston harjuja enää uhkaakaan soranotto, on maaston kuluminen merkittävä ongelma. Kuivan kankaan herkkä kasvillisuus kuluu nopeasti tallaantumisen vaikutuksesta, jolloin mm. puiden kasvu hidastuu ja ne altistuvat taudeille. Petraniemessä tutkitaan kuluneen metsäkasvillisuuden elpymistä vanhalla leirintäalueella, joka oli käytössä 1960 - 78. Jotta harjuluonto säilyisi mahdollisimman luonnontilaisena, kulkijan kannattaa pysytellä viitoitetuilla reiteillä.

Kuva: Heikki Korkalainen

Kirkkaita Kuikkalampia

Harjut ovat arvokkaan luonnonvaran vartijoita. Ne suodattavat sadeveden pohjavedeksi ja myös varastoivat vettä kerrostumiinsa. Harjujen pohjavesistä kumpuaa lähteitä. Lisäksi harjualueen suot ja lammet ovat usein pohjavesien synnyttämiä. Tyypillisissä harjujärvissä vesi on kirkasta ja kylmää. Niin on myös Petkeljärven Kuikkalammissa.

Erämaista tunnelmaa Petkeljärven kesään tuo puiston tunnuseläin kuikka kutsuhuudoillaan. Kuikka kalastelee mieluiten puhtaissa vesissä, ja se voi sukeltaa satojen metrien matkoja. Puiston rauhassa viihtyy myös majava, jonka työnjäljet näkyvät reitille kaatuneina runkoina sekä rantojen pesä- ja patorakennelmina.

Kuikka kuuluu ja näkyy järvimaisemassa

Heti jäidenlähdön jälkeen kiirii järvenselkiä pitkin kuikan reviirihuuto "kuuik-kukuuik-kukuuik", joka tyynellä säällä voi kantaa jopa 11 km päähän. Mestarikalastajat ja myyttien taikalinnut, joiden kantaisiä on fossiililöytöjen perusteella ollut olemassa jo 40 miljoonaa vuotta sitten, ovat saapuneet Suomeen muuttomatkaltaan, suurimman osan vietettyä talvensa Mustallamerellä ja hieman harvempien Väli- tai Itämerellä.

Rantojen tunnistettava asukki

Kuikkia arvioidaan olevan Suomessa noin 10 000 paria ja lajia tavataan koko maassa karuilla, kirkasvetisillä järvillä. Kaikkein runsain kanta on Järvi-Suomen kivikkorantaisissa, matalahkoissa vesissä, joita saaret tiheästi pilkuttavat. Kovin pienellä järvellä kuikka ei viihdy, sillä jopa 3 kg painoinen, suuri lintu on ruumiinrakenteensa vuoksi huono lentäjä ja tarvitsee 50–200 metriä vedenpintaa kiitoradaksi noustakseen lentoon ja vielä enemmän matkaa päästäkseen puiden latvojen yläpuolelle. Se myös hankkii ravintonsa lähes poikkeuksetta järveltä, jolle se on asettunut.Petkeljärven kansallispuiston tunnuslaji on kuikka. Kuva: Antti Below

Aikuinen, juhlapukuinen kuikka on kuin graafikon uljas taidonnäyte mustan, harmaan ja valkean sävyineen, juovineen ja pilkkuineen. Litteä ruumis ja aivan ruumiin takaosassa olevat jalat tekevät kuikasta taitavan uimarin. Maalla se sen sijaan kykenee liikkumaan vain kömpelösti ryömien tai muutamia askelia astellen - niinpä kuikkanaaras rakentaa toukokuun alkupuolella pesänsä aina samaan tuttuun paikkaan, joka sijaitsee korkeintaan 1,5 m päässä saaren, luodon tai harvemmin mantereen rannan vesirajasta. Lintu myös oleilee maalla ainoastaan pesintäaikana.

Elinikäinen kumppani

Kuikalla on yleensä kaksi, harvoin yksi tai hyvin harvoin kolme munaa, joista poikaset kuoriutuvat kesäkuun keskivaiheilla ja käyvät ensi kertaa vedessä jo kuoriutumista seuraavana päivänä. Emojen aluksi hyönteisravinnolla ja myöhemmin kaloilla ruokkimista poikasista varttuu useimmiten vain yksi. Lentokyvyn kuikanpoikanen saavuttaa vasta reilun kahden kuukauden ikäisinä. Ensimmäiselle muuttomatkalle lähdettyään nuoret kuikat viettävät aikansa merialueilla ja palaavat järviympäristöihin vasta kolmantena elinvuotenaan pariutuakseen ja hakeakseen oman reviirin. Pariside muodostuu eliniäksi, joka kuikalla voi olla hyvin pitkä; rengastustietojen perusteella Suomen vanhin kuikka on ollut peräti 27-vuotias.

Pitkin kesää ja syksyä järvillä näkee myös jopa kymmenien kuikkien parvia. Parveutuminen on rituaalinomainen tapahtuma, mutta kuikat myös kalastavat näissä ryhmissä. Alkukesästä parviin hakeutuvat parittomat linnut ja myöhemmin pesinnässä epäonnistuneet parit. Myös pesivät linnut liittyvät silloin tällöin hetkeksi mukaan parviin.

Aran linnun uhat

Kuikka on järvimaiseman näkyvä ja kuuluva symboli, mutta kuitenkin arka. Mökkiläisten, veneilijöiden ja kalastajien aiheuttama häiriö karkottaa linnun helposti pesältä, jolloin munat ovat vaarassa kylmettyä ja pesärosvoille koittaa tilaisuus. Vesirajaan pesivää kuikkaa uhkaavat myös niin veden pintaa nostavat myrskyt kuin Suomen vesistöjen laaja säännöstelykin. Säännöstelyn haittoihin voidaan kuitenkin puuttua tekemällä pieniä muutoksia säännöstelyn lupaehtoihin.

Putkelanharju ja Petkeljärven kansallispuisto muodostavat yhdessä arvokkaan harju-järvikokonaisuuden

Petkeljärvi - Putkelanharjun 15 kilometriä pitkä harjukokonaisuus Ilomantsissa on yksi arvokkaimmista harjuluonnon näytteistä Suomessa. Suojelutarkoituksiin varattuja valtion maita on alueella yli 2700 hehtaaria. Alueen edustavimpia luontoarvoja on koottu Natura 2000-alueeksi. Yhdessä läheisen Puohtiinsuon Natura-alueen kanssa, Putkelanharjun valtion maiden kokonaisuutta on esitetty liitettäväksi olemassa olevaan Petkeljärven kansallispuistoon. Toteutuessaan esitys moninkertaistaisi kansallispuiston pinta-alan. Esitys on eduskunnan käsiteltävänä.

Petkeljärvi - Putkelanharjun harrastusmahdollisuudet

Petkeljärven kansallispuistossa on retkeilykeskus. Pohjois-Karjalan vanhin viitoitettu vaellusreitti Taitajan taival (31 km) (www.vaellus.info) kulkee koko Putkelanharjun harjujen matkan aina Petkeljärveltä Mekrijärvelle asti. Taipaleelta on upeat näkymät harjumaisemaan ja harjuja reunustaville vesistöille. Taipaleen varrella on neljä laavua tulentekopaikkoineen. Alueella riittää monenlaista nähtävää niin luonnosta kuin historiastakin kiinnostuneille. Marjastus ja sienestys ovat alueella sallittuja, samoin hiihto, joskin ylläpidettyjä latuja on vain Pogostan hiihtotapahtuman aikaan.

Petkeljärvi - Putkelanharjun luonto, historia ja nähtävyydet

Pääosassa alueen luonnossa ovat harjut. Harjuja voidaan pitää osana Suomen kansallismaisemaa: harjuja tavataan vain pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisimmilla alueilla nykyisen Euroopan, Kanadan ja Yhdysvaltojen alueilla. Suhteessa maapinta-alaan Suomessa on niin paljon harjuja, että maatamme voidaan pitää maailman harjuisimpana maana. Petkeljärvi - Putkelanharjun harjualue on yksi valtakunnallisesti merkittävimmistä harjualueistamme. Harjumuodostuma kulkee monimuotoisena harjuselänteiden, sivudeltojen, harjukumpujen ja suppien vaihtelevana ketjuna sulkien sisäänsä kymmeniä järviä ja lampia. Leveimmillään harjumuodostuma on Suuren Tetrijärven alueella noin kolme kilometriä ja kapeimmillaan Putkelassa muutamia satoja metrejä.

Järvet vaihtelevat karuista kirkasvetisistä humuspitoisiin tummavetisiin. Harjujen metsät ovat pääasiassa kuivia kankaita. Harjumetsissä elää lämpöä suosivia ja kuivuutta sietäviä itäisiä ja eteläisiä kasveja, kuten tunturikurjenherne ja häränsilmä. Erityisiä arvokkaita luontotyyppejä alueella ovat harjujen kuivat lehdot sekä paisterinteet, joita suosivat monet uhanalaiset eliöt. Kuivien lehtojen tyypillisiä kasveja ovat mm. sananjalka, nuokkuhelmikkä ja metsäruusu. Paisterinteillä esiintyy paljon jäkäliä ja lämpöä suosivia hyönteisiä. Suppalammissa tavataan hyönteisistä mm. isolampisukeltajaa. Alueella viihtyy kanadanmajavia ja lisäksi itärajan tienoon vahvoista suurpetokannoista riittää osansa harjumaisemiakin kiertämään. Karujen lampien tyyppilintuja ovat kuikka ja telkkä. Luonnontilaisimpia osia harjumetsistä asuttaa linnuista erityisesti kolopesijät, kuten tikat, tiaiset ja siepot. Maanpinnan muodot ja maalajit ratkaisevat kasvupaikkojen ominaisuudet ja olosuhteet.

Jännittävä historia

Petkeljärvi - Putkelanharju on osa laajempaa, yli 100 kilometriä pitkää harjumuodostumajaksoa, joka saa alkunsa Venäjän Karjalasta ja päättyy reunamuodostumajaksoon Ilomantsin pohjoisosassa. Harjumaasto muotoutui viimeisen jääkauden aikana noin 100 000 vuoden kuluessa. Muotoutumiseen ovat vaikuttaneet jää-, vesi- ja maamassojen aiheuttama maaperän kuluminen ja maa-ainesten kasautumiset. Paksuimmillaan jäävaippa on ollut lähes kaksi kilometriä paksu ja harjun olosuhteet ovat muistuttaneet nykyisen Grönlannin jäätiköiden oloja. Ilmaston alkaessa lämmetä ja jäätikön vetäytyessä, harju muodostui jääkielekkeiden railoon kun jäätiköltä purkautuvat sulamisvedet kasasivat ja lajittelivat maa-aineksen harjuksi.

Natura-alueen harjumuodostuman kehittyminen päättyi noin 11 500 vuotta sitten. Jo tuhat vuotta myöhemmin aluetta alkoivat asuttaa ensimmäiset ihmiset, jotka saapuivat alueelle levittäytyneiden riistaeläinten perässä. Petkeljärven rannalta on löytynyt merkkejä kivikautisesta asutuksesta. Linnalammen rannassa olevalla mäellä arvellaan olleen rautakautinen tai keskiaikainen mäkilinna.

Viimeiset kasket on alueella poltettu 1860-luvulla. Vanhat kaskimaat erottuvat ympäristöstään runsaamman lehtipuuston perusteella. Kaskenpykäläpuita ja vanhoja kaskialoja on Kuikkalampien ja Joutenjärven välisellä kankaalla.

Alueella on toisen maailmansodan aikaisia rakenteita, muun muassa juoksuhautoja Petkeljärven rannalla. Mahdollisen idästä tulleen hyökkääjän on täytynyt väistämättä ylittää järviä tai kulkea kapeita harjuja pitkin. Tämä on tehnyt harjualueesta puolustautujalle edullisen. Kovimmat taistelut on käyty Taivallammen ja Putkelan alueella nimenomaan talvisodassa.

Ennallistaminen Petkeljärvi - Putkelanharjun valtion mailla

Suojelualueen rajojen sisäpuolelle jääneitä ojitettuja soita ei hyödynnetä taloudellisesti. Näille soille palautetaan luontaisempi vesitalous täyttämällä ja patoamalla ojat. Samalla alkuperäinen suokasvillisuus ja muu suolajisto alkaa hiljalleen elpyä. Petkeljärvi - Putkelanharjun valtion mailla ennallistettiin 80 hehtaaria soita vuonna 2006. Täytettyjä ojia ylittäessä on syytä olla varovainen - vettynyt turve voi upottaa.

Petkeljärvi - Putkelanharjun suojelualueen metsissä näkyy se, että metsät ovat olleet talouskäytössä. Paikoin puusto on kovin tasaikäistä ja lahopuuta on hyvin niukasti. Suojelualueilla on kuitenkin mahdollisuus tarjota elinympäristöjä myös kuollutta puuta hyödyntäville lajeille. Vuonna 2005 ennallistettiin 170 hehtaaria metsiä Petkeljärvi - Putkelanharjun valtion mailla. Menetelminä käytettiin metsän polttoa (5 hehtaarin metsikkö Ahvenlammen pohjoispuolella), lahopuun lisäystä ja pienaukotusta. Lahopuuta syntyi keskimäärin 12 m³ hehtaarille. Samalla myös elävän puuston rakenne alkaa monipuolistua, kun ennallistamisen yhteydessä syntyneet pienaukot taimettuvat.

Petkeljärven kansallispuisto

  • Perustettu 1956
  • Pinta-ala 6 km²

Petkeljärven kansallispuiston tunnus - kuikka

Petkeljärven kansallispuiston tunnus on kuikka

Osa Pohjois-Karjalan biosfäärialuetta

Petkeljärven kansallispuisto on osa Pohjois-Karjalan biosfäärialuetta 
(www.kareliabiosphere.fi)
, johon kuuluvat myös Patvinsuon kansallispuisto, Kolin kansallispuisto, Ruunaan retkeilyalue, Koivusuon luonnonpuisto ja Kesonsuon luonnonsuojelualue.
 
UNESCO:n Ihminen ja biosfääri -ohjelman tavoitteena on kehittää biosfäärialueiden asukkaiden elinoloja sekä edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua. 

Metsähallituksen julkaisuja Petkeljärveltä (julkaisut.metsa.fi)

Muita julkaisuja