Arvokkaiden harjujen alkutaival

Petkeljärven vesiä reunustavat harjut kuuluvat useita kymmeniä kilometrejä pitkään harjumuodostelmaan. Petkeljärven-Putkelanharju ulottuu kaukaa rajan takaa Itä-Karjalan Tolvajärveltä Petkeljärven ja Putkelan kautta Ilomantsin kuntaan Koitere-järven eteläpuolelle.

Petkeljärven kauniit harjut muovautuivat mannerjään sulaessa noin 10 500 vuotta sitten. Jään reunan vetäytyessä paljastui sulamisvesitunnelien kohdilta jyrkkärinteisiä, matalia harjuja. Harjumaisemalle tyypilliset suppakuopat syntyivät, kun kasautuvan aineksen sekaan jääneet jäälohkareet sulivat. Suomen ensimmäiset kuivat maat tulivat esille juuri täällä. Samaan aikaan Etelä-Suomen päällä velloi vielä jääjärvi.

Aluksi Petkeljärven harjut olivat vesistöjä halkovia kannaksia, joita pitkin eläimet ja kasvit levittäytyivät länteen päin. Ensin maan valloittivat variksenmarjat, lapinvuokot ja vaivaispajut. Nykyisin maan peittävät kuivuutta kestävät varvut ja jäkälät. Puulajeista levisi ensimmäisenä koivu, jonka sittemmin syrjäytti kuivuuteen sopeutunut mänty. Jään perääntyvää reunaa seurasivat eläimistä ensimmäisinä naalit ja peurat eli petrat. Peurapaistin houkuttelemana perässä saapui myös kivikauden ihminen. Nykyäänkin hirvet ja sudet vaeltavat mäntyharjuja pitkin vesien ja soiden halki.

Petkeljärvi lumoaa kävijänsä. Kuva: Katri Suhonen

Kuollut puu on uuden elämän alku

Suurin osa puiston puustosta on tällä hetkellä 150 ikävuoteen ehtinyttä järeää mäntyä. Petraniemen kilpikaarnapetäjät ovat yli 200-vuotiaita aihkimäntyjä. Palojäljet puiden tyvillä kertovat menneiden aikojen metsäpaloista. Osa puustosta jatkaa kiertokulkuaan hopeisena kelona tai maahan maatuneena. Keloissa asustelee kolopesijöitä, kuten tikkoja, tiaisia ja sieppoja.

Kuollut puu on ravintoa monille sitä hajottaville eliöille. Kuollut puu on uuden elämän alku ja olennainen osa luonnon kiertokulkua. Petkeljärven metsiä ei hoideta, vaan niiden annetaan kehittyä luonnontilaisena.

Herkät harjut tarvitsevat suojelua

Nykyisinkin Petkeljärjen harjujen pahin uhka on ihminen. Vaikkei kansallispuiston harjuja enää uhkaakaan soranotto, on maaston kuluminen merkittävä ongelma. Kuivan kankaan herkkä kasvillisuus kuluu nopeasti tallaantumisen vaikutuksesta, jolloin mm. puiden kasvu hidastuu ja ne altistuvat taudeille. Petraniemessä tutkitaan kuluneen metsäkasvillisuuden elpymistä vanhalla leirintäalueella, joka oli käytössä 1960 - 78. Jotta harjuluonto säilyisi mahdollisimman luonnontilaisena, kulkijan kannattaa pysytellä viitoitetuilla reiteillä.

Kuva: Heikki Korkalainen

Kirkkaita Kuikkalampia

Harjut ovat arvokkaan luonnonvaran vartijoita. Ne suodattavat sadeveden pohjavedeksi ja myös varastoivat vettä kerrostumiinsa. Harjujen pohjavesistä kumpuaa lähteitä. Lisäksi harjualueen suot ja lammet ovat usein pohjavesien synnyttämiä. Tyypillisissä harjujärvissä vesi on kirkasta ja kylmää. Niin on myös Petkeljärven Kuikkalammissa.

Erämaista tunnelmaa Petkeljärven kesään tuo puiston tunnuseläin kuikka kutsuhuudoillaan. Kuikka kalastelee mieluiten puhtaissa vesissä, ja se voi sukeltaa satojen metrien matkoja. Puiston rauhassa viihtyy myös majava, jonka työnjäljet näkyvät reitille kaatuneina runkoina sekä rantojen pesä- ja patorakennelmina.

Katso alueen tuoreimmat lintuhavainnot (www.tiira.fi). Palvelun tarjoaa Metsähallituksen Luontoon.fi-verkkopalvelu. Sivu on tuotettu BirdLife Suomen Tiira-lintuhavaintojärjestelmän www.tiira.fi avulla.

Petkeljärven kansallispuisto

  • Perustettu 1956
  • Pinta-ala 6 km²

Petkeljärven kansallispuiston tunnus - kuikka

Petkeljärven kansallispuiston tunnus on kuikka

Osa Pohjois-Karjalan biosfäärialuetta

Petkeljärven kansallispuisto on osa Pohjois-Karjalan biosfäärialuetta 
(www.kareliabiosphere.fi)
, johon kuuluvat myös Patvinsuon kansallispuisto, Kolin kansallispuisto, Ruunaan retkeilyalue, Koivusuon luonnonpuisto ja Kesonsuon luonnonsuojelualue.
 
UNESCO:n Ihminen ja biosfääri -ohjelman tavoitteena on kehittää biosfäärialueiden asukkaiden elinoloja sekä edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua.