Petkeljärven puistonvartijan maja
Talvisodan juoksuhauta ja korsu
Luhtaniityt perinnemaisemana
Vuonna 2016 Petkeljärven kansallispuisto täytti 60 vuotta
Petkeljärven 60-vuotinen historia kansallipuistona
Heinät pielekseen kuivumaan

Petkeljärven puistonvartijan maja

Petkeljärven majassa asui väkeä 1970-luvun puoliväliin asti, jonka jälkeen maja on ollut vähäisellä käytöllä. Maja on kunnostettu vuonna 2004. Majaan voi tutustua Petkeljärven retkeilykeskuksen aukioloaikoina. Lue lisää Petkeljärven puistonvartijan majasta.

Talvisodan juoksuhauta ja korsu

Petraniemessä on osittain entisöityjä toisen maailmansodan aikaisia taistelurakenteita. Lisäksi Joutenjärven rannalla on jäänteitä sodanaikaisista hevossuojista. Varsinaisia taisteluita ei käyty puiston alueella, vaan läheisellä Oinassalmella.

Entisöity korsu. Kuva: Heikki Korkalainen

Luhtaniityt perinnemaisemana

Perinteisesti luhtaisilta suoniityiltä kerättiin karjalle talvirehua. Kansallispuistossa on yhteensä noin 20 ha luhtaniittyjä. Nykyään Kuikkalammen ja Petkeljärven välissä sijaitsevaa (1,9 ha) luhtaniittyä hoidetaan perinteisin työmenetelmin aina, kun heinää riittää niitettäväksi asti. Tällöin niityllä on nähtävissä pieles, johon saraheinät on perinteiseen tapaan kasattu kuivumaan.

Vuonna 2016 Petkeljärven kansallispuisto täytti 60 vuotta

Petkeljärven kansallispuisto perustettiin vuonna 1956 yhdessä kuuden muun kansallispuiston kanssa. Ajatus Petkeljärven suojelemisesta oli syntynyt jo ennen sotia, sillä vuonna 1933 alueesta tuli säästömetsä. Sotien jälkeen uusien kansallis- ja luonnonpuistojen perustamista perusteltiin sodanjälkeisillä aluemenetyksillä, koska niiden jälkeen Suomen rajojen puolelle jäi vain kaksi vuonna 1938 perustetuista neljästä kansallispuistosta. Korvaavia uusia puistoja esittivät luonnontieteelliset seurat, mutta Petkeljärvellä myös paikalliset ihmiset olivat aktiivisesti osallisena asiassa.

Petkeljärven 60-vuotinen historia kansallipuistona

Ylijäämämaasta kansallispuistoksi

Petkeljärven kansallispuiston alue oli 1800-luvulla ylijäämämaata, joka jäi valtiolle. Vuoden 1832 isojaossa alueesta tuli yhteismaa, jota läheiset kyläläiset saattoivat hyödyntää. Osa alueesta oli niittynä ja nousipa kaskisavujakin silloin tällöin. Olipa teollisuudellakin kiinnostusta ylijäämämaan puihin. Möhkön rautaruukin omistaja havitteli saada polttopuita masuuniinsa. Läänin kuvernööri ei kuitenkaan halunnut, että ylijäämämaiden metsien arvo laskisi, eikä näin ollen myöntänyt ruukille lupaa puiden ottoon.

Kartta Petkeljärven kruununyläjäämämaasta Ilomantsin pitäjässä ja Kuopion läänissä. Laadittu verollepanoa varten vuonna 1864 J. Nyberg. Kartassa metsälaitumet ovat vihreällä ja kaskialat punertavalla täyttövärillä, suot ruskealla tai vihreällä viivoituksella. Kuva: Kansallisarkisto

 

Ajatus Petkeljärven suojelemisesta syntyi jo ennen sotia, kun aluetta suojeltiin säästömetsänä vuodesta 1933. Sotien jälkeen uusien kansallis- ja luonnonpuistojen perustamista perusteltiin sodanjälkeisillä aluemenetyksillä, koska niiden jälkeen Suomen rajojen puolelle jäi vain kaksi vuonna 1938 perustetuista neljästä kansallispuistosta. Korvaavia uusia puistoja esittivät mm. luonnontieteelliset seurat, mutta Petkeljärvellä myös paikalliset ihmiset olivat aktiivisesti osallisena asiassa.

Puiston kehittäminen alkaa

"Kansallispuiston kehittäminen retkeilykäyttöön alkoi vuonna 1957, kun alueelle maalattiin ja pystytettiin viittoja, ja retkeilypolku porrastettiin joiltain kohdin. Jotta alueelle saataisiin paremmat edellytykset retkeilylle, alettiin Oinassalmelta Petraniemeen rakentaa tietä vuonna 1959, mutta ensiksi tielinja piti tietenkin avata. Ilomantsin hoitoalueella silloin työnjohtajana toiminut Pekka Tolvanen muisteli, kuinka tielinja avattiin. Ensin linjalla olevat puut kaadettiin, ja siinäkin piti olla tarkka mihin suuntaan puut kaadettiin, että niiden kerääminen olisi mahdollisimman vaivatonta. Puiden kuljetus ja kerääminen hoidettiin hevosilla, joita tuohon aikaan Ilomantsistakin löytyi vielä paljon. Osasta kaadettuja puita tehtiin paikan päällä lautoja ja hirsiä, joista myöhemmin tehtiin puistonvartijan mökki.

Petraniemen leirintäaluetta alettiin kehittämään vuonna 1960, ja sinne muun muassa rakennettiin keittokatos. Leirintäalue oli alusta asti kesäisin ahkerasti käytetty, ja useat yhdistykset ja järjestöt pitivät kansallispuistoa retkeilynsä eräänä pysähtymispaikkana.

Kansallispuisto kiinnosti siis matkailijoita alusta alkaen, ja vuoden 1965 toimintakertomuksessa aluemetsänhoitaja Vilho Kärki kommentoi asiaa näin:

"Luonnontilainen metsä ja -maisema näyttävät yhä jatkuvassa määrin kiinnostavan ihmistä kiihkeän elämän rytmin vastapainoksi. Niinpä kansallispuiston kävijöiden lukumäärä on kasvanut vuosi vuodelta. Kuluneena sateisena kesänä kävijöiden määrä oli edellistä vuotta suurempi saavuttaen lukumäärän noin 9000 kävijää. Heistä oli leirintäalueella yöpyneitä noin 4000 ja päiväkävijöitä 5000. Kansallispuiston tiellä liikkui kesän aikana autoja n. 3000 kpl, moottoripyöriä n. 900 kpl sekä mopoja ja polkupyöriä n. 1200 kpl."

Kävijöiden määrä nousi tasaisesti koko 1960-luvun, sillä pari vuotta myöhemmin kävijöitä ja yöpyneitä laskettiin kesältä noin 13 400 henkilöä. Viime vuosina Petkeljärven kansallispuistossa on ollut noin parikymmentä tuhatta kävijää vuosittain..

Lähde

  • Kumpulainen, Jouni: Petkeljärven kansallispuiston historiaselvitys, Metsähallitus, 2005.

Nykyisin puisto on Karjalan kaunis helmi

Kansallispuistossa on edustettuna joukko suomalaisen luonnon parhaita piirteitä: komeita harjuja, kirkkaita lampia ja vaikuttavia ikimänniköitä. Kaiken tämän voi kokea päivässä lyhyitä retkeilyreittejä samotessa. Nousuja on harjulta toiselle veden pilkahdellessa puiden lomasta. Petkeljärveltä voi lähteä myös pidemmälle vaellukselle, sillä puistosta alkaa Pohjois-Karjalan vanhin retkeilyreitti Taitajan taival (35 km).Petkeljärven harjumaisema. Kuva: Metsähallitus / Lentokuva Vallas

Petkeljärven retkeilykeskus sijaitsee Petraniemen kärjessä, kansallispuistoon vievän tien päässä. Harvassapa ovat ne kansallispuistot, joiden aivan ytimessä on nykyisin saatavilla ravintolapalveluita tai majoitustilaa. Kesäisin retkeilijät voivat aamun koettaessa päästä nauttimaan kuikan kutsuista ja lähteä vaikka Valkiajärven vesille joko meloen tai soutaen. Retkeilykeskuksen näyttelyssä kerrotaan arvokkaan harjuluonnon suojelun tärkeydestä. Petraniemen maastossa on lisäksi nähtävissä osittain entisöityjä toisen maailmansodan aikaisia taistelurakenteita, kuten esimerkiksi korsu ja juoksuhauta.

Kansallispuistoon johtavan tien varrella on myös vanha puistonvartijan maja, joka on kunnostettu ja sisustettu1960-luvun tyyliin. Majassa esitellään puiston historiaa. Matkailulla on pitkät perinteet Petkeljärvellä, sillä 1960-luvulla tien varressa oli kioski, josta puistonvartija myi puistossa kävijöille matkamuistoiksi muun muassa tuohitorvia.

Heinät pielekseen kuivumaan

Aikoinaan luonnonniityiltä haettiin rehua pitkienkin matkojen takaa. Kesäisin niityillä heinätöissä oltiin yleensä useita päiviä yhteen menoon. Työt aloitettiin aamuvarhaisella, sillä yökasteesta kostea heinä katkesi helpoiten. Heinät koottiin pielekseen kuivumaan, joka korkeimmillaan saattoi kohota jopa 4 m:n korkeuteen. Pieles muistutti ulkonäöltään katonharjaa. Heinät ladottiin pieleksen korkeiden sankapuiden väliin. Pystyjen sankapuiden väli oli liki 2 metriä. Suolla pieleksen pohja oli tehtävä noin 60 cm:n korkeudelle kantojen ja tolppien varaan. Alimmaisten heinien luonnin jälkeen sankapuiden väliin laitettiin vinot sivutuet, jotka pitivät pieleksen ilmavana. Samalla syntyi katonharjamainen muoto. Sivutukien päälle luotiin heiniä vuoroin molemmilta sivuilta. Heiniä pyöriteltiin sotkuun, jotta ne pysyisivät paikoillaan. Ainoastaan pieleksen päällimmäiset heinät tasoiteltiin sileäpintaiseksi. Pieleksessä säilytetyt heinät kuljetettiin talvella reellä karjalle rehuksi.

 

Petkeljärven kansallispuisto

  • Perustettu 1956
  • Pinta-ala 6 km²

Petkeljärven kansallispuiston tunnus - kuikka

Petkeljärven kansallispuiston tunnus on kuikka