Herajärven kierroksen ohjeet ja säännöt
Ohjeita Herajärven kierroksella liikkumiseen
- Pääosin yksityismailla kulkevalla Herajärven kierroksella on voimassa jokaisenoikeudet. Kolin kansallispuiston alueella on voimassa puiston järjestyssääntö.
- Tutustuthan jokaisenoikeuksiin ja Kolin kansallispuiston järjestyssääntöön ennen retkelle lähtöä.
- Herajärven kierros on käytettävissä sulan maan aikaan. Lumitilanne vaihtelee vuosittain, mutta pääsääntöisesti reitti on käytettävissä toukokuusta marraskuuhun. Lumitilanne kannattaa tarkistaa aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä Kolin luontokeskus Ukosta ennen retkelle lähtöä.
- Muuhun kuin jokaisenoikeuksiin kuuluvaan toimintaan tarvitaan pääsääntöisesti Metsähallituksen lupa. Tällaista voi olla esimerkiksi tutkimustoiminta ja järjestetyt tapahtumat. Lisätietoa tarvittavista luvista: tutkimus- ja liikkumisluvat (metsa.fi) ja tapahtumien luvat ja ilmoitukset (metsa.fi).
Tulenteko
- Tulenteko on kielletty maastopalovaroituksen aikana. Tarkista voimassa olevat varoitukset (ilmatieteenlaitos.fi).
- Kielto ei koske keittokatoksia tai hormillisia, katettuja tulentekopaikkoja.
Tulvat
- Herajoki voi olla kevät- ja syystulvan aikaan ylitsepääsemätön. Silloin kahluuvaijeri on pois käytöstä. Kahluuvaijerin voi kiertää Herajoentien, sillan ja Vaaralahdentien kautta. Jos jättää kahluuvaijerin ja Hirvivaaralle kiipeämisen väliin ja kulkee Vesivaaran jälkeen Herajoentietä pitkin Rekilammentien risteykseen saakka, on tietä pitkin kuljettava osuus 3 km, ja vaellusmatka lyhenee reilun kilometrin.
Ennakkovarustautuminen
Matkapuhelimien kuuluvuus
- Vaikka Suomen matkaviestinverkot ovatkin kattavia, Herajärven kierroksella voi olla katvealueita. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi. Lisäksi aina on paikkoja, joissa matkapuhelin ei toimi tai puheluissa on häiriöitä. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esim. hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle ja/tai puhelimen SIM-kortin poistaminen hätäpuhelun ajaksi. Kannattaa myös ottaa huomioon, että erilaisten matkapuhelimien välillä on eroja kuuluvuudessa.
- Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin. Jotta matkapuhelimesta ei loppuisi virta, ota mukaan esimerkiksi varavirtalähde, vara-akku tai vanha puhelin, jossa on toimiva akku.
Turvallisuus ja varusteet
- Maastoon on syytä ottaa mukaan kartta ja kompassi, vaikka reitti onkin hyvin merkitty. Lähimmille asutuille taloille ja teille on kaikkialta reitiltä enintään viisi kilometriä.
- Jyrkänteet tekevät reitistä vaativan, minkä vuoksi patikointi vie tavallista enemmän aikaa.
- Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112 ja tee hätätilanneilmoitus. Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.
- Muistathan aina ottaa retkelle mukaan ensiapupakkauksen.
- Juomavesi:
- Suosittelemme hanaveden pullottamista mukaan ennen lähtöä. Hanavettä saa keittämättä Kolin luontokeskus Ukosta, Break Sokos Hotel Kolilta (sokoshotels.fi) ja Herajärven Retkeilykeskukselta Kiviniemestä (kiviniementila.fi).
- Reitillä olevien kaivojen ja lähteiden vesi suositellaan keitettäväksi. Myös pintavesi, kuten järvien, jokien ja purojen vedet, kannattaa aina keittää ennen juontia, sillä veden laatu vaihtelee alueittain.
- Vedenottopaikat pohjoisella kierroksella vastapäivään Ukko-Kolilta alkaen:
Kolin luontokeskus Ukko tai Break Sokos Hotel Koli (hanavesi), (Ikolanahon lähde toistaiseksi käyttökiellossa!), Myllypuro, Ryläyksen ja Kiviniemen välissä Pitkälampi ja lisäksi pari pienempää puroa, Herajärven Retkeilykeskus Kiviniemessä (hanavesi), Seppälän kaivo ja Pitkälampi Ylä-Murhin vuokratuvan läheisyydessä. Otathan huomioon, että Ukko-Kolin suuntaan palatessa Pitkälammen jälkeen vettä saa seuraavan kerran vasta luontokeskukselta. - Vedenottopaikat eteläisellä kierroksella vastapäivään Herajärven Retkeilykeskukselta alkaen:
Herajärven Retkeilykeskus Kiviniemessä (hanavesi), Ahvenlampi, Eteläpään laavun viereinen Kuikkipuro, kaivo Suopellon läheisyydessä, Herajoki, Putrakonlähde pian Herajoen ylityksen jälkeen ja Seppälän kaivo. - Mörkölammen lähteen, Ikolanahon kaivon ja Ikolanahon lähteen vettä ei tule käyttää edes keitettynä.
- Lue retkeilyn juomavesivinkit retkeilyn ABC:sta.
- Kallioiset polkuosuudet sekä reitillä kulkemista helpottavat sillat, portaat, pitkokset ja muut rakenteet voivat olla liukkaita kostealla säällä.
- Herajoen kahluuvaijerin ja Sikosalmen vetolautan käyttö edellyttää varovaisuutta ja ohjeiden noudattamista.
- Retkeilyn ABC:
Vuodenajat
- Herajärven kierros on kuljettavissa sulan maan aikaan. Herajoen ylitys kahluuvaijerilla ja Sikosalmen ylitys vetolautalla onnistuu vain sulan veden aikaan. Jos retkeilee myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä, kannattaa vetolautan ja kahluuvaijerin tilanne tarkistaa Kolin luontokeskus Ukosta ennen retkelle lähtöä.
- Lumi sulaa Kolilla tavallisesti toukokuun alussa. Pohjoisrinteillä on lunta pidempään kuin etelärinteillä.
- Kesähelteillä korkeuserojen vuoksi vaativa reitti on raskaampi kulkea.
- Kolin ruska on kauneimmillaan syys-lokakuun vaihteessa.
Sesonkiajat
- Herajärvenkierros on suosittu vaellusreitti, jonka kiertää noin 5000 ihmistä vuosittain 1.5. – 30.10. välisenä aikana.
Hätänumero 112
Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet hätätilanteisiin.
Lataa puhelimeesi 112 Suomi-sovellus (112.fi). Kun hätäpuhelu soitetaan 112 Suomi -sovelluksen kautta, niin hätäkeskuspäivystäjä saa automaattisesti tiedon soittajan sijainnista.
Tarkista varoitukset
Maastopalovaroituksen (ilmatieteenlaitos.fi) aikana tulenteko on sallittu vain hormillisilla, katetuilla tulentekopaikoilla ja tupien tulisijoissa erityistä varovaisuutta noudattaen. Sytyttäjä vastaa aina tulenteon turvallisuudesta. Huomaathan, että tulenteko voidaan kieltää paikkakohtaisesti.
Retkietiketti
1. Kunnioita luontoa.
2. Suosi merkittyjä reittejä.
3. Leiriydy vain sallituille paikoille.
4. Tee tulet vain sallituille paikoille.
5. Älä roskaa.