Hetta-Pallas vaellusreitti

Muonio, Enontekiö
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto
Hetta-Pallas vaellusreitti
Pallas-Yllästunturin kansallispuiston suosituin pitkä vaellusreitti on 50 km:n pituinen Hetta-Pallas-vaellusreitti. Reitti linjattiin jo vuonna 1934. Reitti kulkee yli tuntureiden poiketen välillä alas kuruihin kuin valmistaakseen kulkijaa kohtaamaan uuden henkeä salpaavan maiseman seuraavan tunturin laelta. Reitti on merkitty nuoliviitoituksella.
Hetta-Pallas reitiltä on poistettu kaikki jäteastiat. Reitillä kulkijoiden on vietävä roskansa mukanaan pois kansallispuistosta.
Sesonki: Vaellusaika alkaa juhannuksen tienoilta. Talven kynnyksellä lokakuun puolivälissä reitillä tapaa enää vain satunnaisen kulkijan. Huomaa, että kesäkuun alkuun mennessä lumi on jo pääosin sulanut alueelta, mutta reitti on sulamisvesien vuoksi märkä ja siksi hyvin altis kulumiselle.
Hetta-Pallas hiihtoreitti
Hetan ja Pallaksen välillä on myös hiihtoreitti, jonka pituus on reittivalinnan mukaan 53-60 km. Talvireitti kulkee kesäreittiä alavampia metsäisiä maita ja soita tunturien laiteilla. Sioskurun ja Hannukurun välillä sekä Nammalakurun kohdalla reitti kulkee avotunturissa.
Sioskurun ja Hannukurun välillä on latu vain maalis–huhtikuussa, muina aikoina latua ei ole. Silloin vaeltajan on osattava suunnistaa erittäin vaativissa olosuhteissa, sillä valoisa aika on talvella lyhyt, sää vaihtuu nopeasti eikä hiihtoreitillä ole valmiita uria.
Tupien välimatkat ovat talvireitillä pidemmät kuin kesäreitillä. Latumerkintänä on ristiviitta. Talvireitit eivät sovellu kesäretkeilyyn, koska ne monesti kulkevat märillä soilla. Lue lisää talviretkeilystä Hetta-Pallas-reitillä.
Paikalliset latupoolit huolehtivat hiihtoreittien ylläpidosta. Hetan ja Hannukurun välisen latujen hoidon tilanteen voi tarkistaa Hetan latukartasta (infogis.fi) ja Hannukurun ja Pallaksen välisen tunturien itäpuolta kulkevan latureitin tilanteen Raattaman-Ylikyrön latukartasta (infogis.fi). Nammalan ja Pallaksen länsipuolen ladun aukiolon näkee Muonion alueen latukartasta (infogis.fi).
Lumikenkäillen Hetta-Pallas-reitille
Hetasta Pallakselle voi talvisin kulkea myös lumikengillä. Lumikenkäilijät voivat kävellä nuoliviitoin merkittyä kesäreittiä pitkin. Talvella reittiä ei kuitenkaan huolleta eikä sitä ole pohjattu. Lumikenkäily ei ole sallittua huolletuilla latureiteillä ellei sitä ole erikseen sallittu. Raattaman reitit ry:n huoltamilla laduilla lumikenkäily on sallittu. Reitit löydät Raattaman reittien latukartasta (infogis.fi). Myös Hetassa Pyhäkerolle vie yhteiskäyttöreitti, jonka näet Hetan latukartasta (infogis.fi).
Pyöräillen Hetta-Pallas -reitille
Maastopyöräily on sallittua kesällä Hetta-Pallas -reitillä. Muistathan, että poluilta poikkeaminen pyöräillen on kielletty.
Myös Fatbike-talvipyöräily on sallittua Hetan ja Raattama-Ylikyrön alueiden laduilla. Pyöräilijöiden tulee aina väistää hiihtäjiä.
Tämän sivun osoite on luontoon.fi/hetta-pallas
Asiakaspalvelu
Pallastunturin luontokeskus
Puh. 0206 39 7930
pallastunturi(at)metsa.fi
Tunturi-Lapin luontokeskus
Puh. 0206 39 7950
tunturi-lappi(at)metsa.fi
Ajankohtaista
Tapahtumat, uutiset ja sosiaalinen media. Lue lisää ajankohtaista-sivulta.