Omavaraisia saaristolaiskyliä

Merenkululla ja saaristoelinkeinoilla on pitkät perinteet Itäisen Suomenlahden kansallispuiston alueella. Kalastus, lintujen- ja hylkeenpyynti sekä pienimuotoinen maanviljely ja karjatalous ovat jättäneet jälkensä saariston kansallispuiston maisemaan. Ristisaaressa ja Mustaviirissä hoidetaan perinnemaisemina entisiä laidunmaita ja Koivuluodossa on raivattu katajikkoa kedon säilyttämiseksi. Koivuluodossa kävijä voi nähdä kalamajoja, jotka suojasivat kalastajia talven hyytäviltä tuulilta Itäisen Suomenlahden jääkentillä.

Koivuluodon majat. Kuva: Harri Korkeamäki

Kauppaa Itäisen Suomenlahden yli

Heti kansallispuiston rajojen ulkopuolella sijaitsevat Kaunissaaren, Haapasaaren ja Tammion saaristolaiskylät. Kylissä vilkkainta aikakautta elettiin 1800-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkupuolelle. Muiden saaristolaiselinkeinojen ohella kylissä harjoitettiin luotsausta sekä ns. seprakauppaa. Suomalaisilla saaristolaisperheillä oli Viron puolella tuttavaperheitä, seproja, joiden kanssa käytiin kauppaa. Seprakauppa loppui toisen maailmansodan jälkeen rajan sulkeuduttua. Venäjän vallan aikana, ennen Venäjän vallankumousta, lisäansioita saatiin viemällä kalasaaliita Pietariin myytäväksi. Pietariin oli matkalla myös Ruotsin kuningas Kustaa III, kun hän joutui laivastoineen pitämään tuulta Suuri-Pisin saaren suojissa. Muistona tästä arvovieraasta on jäljellä Suuri-Pisin kallioon hakattu kuninkaan tunnus ja päivämäärä 14. kesäkuuta 1777.

Itäinen Suomenlahti sodassa

Itäisen Suomenlahden kansallispuiston historian vaiherikkainta aikaa olivat toisen maailmansodan vuodet. Lue lisää Ulko-Tammion sotahistoriasta.

Ristisaarella pari sataa metriä nykyisestä rantalaitumesta sijaitsee harvinainen sotahistoriallinen rakennus, valonheittimen suoja. Valonheitintä käytettiin valaisemaan ilmatilaa ja merta Ristisaaren eteläpuolella. Ilmatorjunnassa valonheittimet olivat yöllisissä taisteluissa merkittävässä roolissa ennen tutkan keksimistä. Suurikokoinen laite vedettiin tarpeen vaatiessa ulos suojastaan rantakallioille. Valonheittimen vaatima koneisto sijaitsi viereisessä rakennuksessa. Tositilanteessa sodan aikana kuulosuuntimella ennakoitiin lähestyvien pommituslentokoneiden tulosuunta, jolloin hakuvalonheittimet ryhtyivät etsimään lentokoneita taivaalta.

Kun kone oli löydetty, alkoivat seurantavalonheittimet valaista lähestyvää lentokonetta ilmatorjuntatykkien avuksi. Hakuvalonheittimet puolestaan ryhtyvät etsimään uusia lähestyviä koneita. Suojarakennusten tarkoitus oli suojata herkkää laitteistoa pommituksilta; se selittää paikoin metrin paksuiset, hiekalla täytetyt seinät ja raskasrakenteisen katon.

Maailmanperintöä Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa

Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa sijaitsevalta Mustaviirin saarelta löytyy Suomen uusin maailmanperintökohde. Pieni, noin tulitikkuaskin kokoinen kallioon porattu reikä on yksi Struven kolmiomittausketjun mittauspisteistä. Saksalaissyntyisen tähtitieteilijä Friedrich George Wilhelm Struven mukaan nimetyn kolmioketjun mittaukset tehtiin vuosina 1816 - 1855. Mittauksen tavoite oli selvittää maapallon täsmällinen muoto ja mitat. Suomessa Struven ketju yhdisti pohjoisen ja etelän kolmiomittausketjut toisiinsa aina 1960-luvulle asti. Nykyään maanmittauksessa käytetään satelliittipaikannukseen perustuvia GPS-laitteita.

Struven ketjun mittauspiste Mustaviirin saarella. Kuva: Harri Korkeamäki

Struven ketjun pohjoisin piste sijaitsee Norjassa lähellä Hammerfestia ja eteläisin Mustanmeren tuntumassa Ukrainassa. Suojeltavaksi kohteeksi on valittu yli 200 pisteen joukosta 34 mittauspistettä. Niistä kuusi sijaitsee Suomen alueella. Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa, Pyhtään saaristossa sijaitsevan Svartviran (nykyasussaan Mustaviirin) lisäksi maailmanperintökohteena suojeltiin Stuor-oivi (Stuorrahanoaivi) lähellä Norjan rajaa, Avasaksa (Aavasaksa) ja Tornea (Alatornion kirkko) Länsi-Lapissa, Puolakka (Oravivuori) Korpilahdella sekä Porlom II (Tornikallio) Lapinjärven Porlammilla.

Unescon maailmanperintöluettelossa Struven ketju edustaa tieteen ja tekniikan kulttuuriperintöä.

Salaperäiset jatulintarhat

Jatulintarha on salaperäinen nimi ja salaperäisiä ovat nämä kivilabyrintitkin, joita on pidetty jättiläisten eli jatulien tekeminä. Labyrintit ovat suunnilleen ihmisen pään kokoisista kivistä aseteltuja, sisäkkäisten kivikehien muodostamia sokkeloita, jotka yksinkertaisimmillaan ovat spiraalinmuotoisia. Vaikka jatulintarhat ovat sokkelolatomuksia, kivikehiin ei voi eksyä, sillä oikein asetellussa jatulintarhassa kulkee vain yksi reitti sen keskelle ja takaisin.

Mustaviirin jatulintarha löytyy pohjoisrannan tasaiselta kalliolta. Perimätieto kertoo jatulintarhoissa kulkemisen tuovan onnea ja suojaa. Kulje kohteella kuitenkin varoen, Mustaviirin jatulintarha on valtakunnallisesti merkittävä muinaisjäännös.

Mustaviirin saaren jatulintarha Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa on valtakunnallisesti merkittävä muinaisjäännös. Kuva: Hannu Ormio

Jatulintarhat ovat Suomessa rannikoiden ja saariston muinaisjäännöksiä, joita on erityisen runsaasti Vaasan seudulla. Vanhimmat saattavat olla viikinkiajalta ja rakentamisen tapa on säilynyt ainakin 1800-luvulle asti. Vanhoja jatulintarhoja on käytetty vielä senkin jälkeen leikkipaikkoina, mutta oliko niillä alun perin toinen tarkoitus?

Eurooppalaisten yhteinen muinaistarina?

Labyrintin malli löytyy vuosituhansien takaa antiikin Kreikasta, mistä asti on meillekin eri muodoissaan kulkeutunut taru sokkeloisesta käytävärakennelmasta, sankarin matkasta sen pelottavaan keskukseen, hirviön voittamisesta ja paluutien löytämisestä. Labyrinttikuvioita löytyy eri puolilta Eurooppaa kallioihin kaiverrettuina, maavalleista rakennettuina tai rakennusten ja astioiden koristekuvioina. Tarina tuli tutuksi Pohjolassa ehkä jo viikinkiretkien myötä. Kristinusko toi uutta sisältöä vanhaan kuvioon, siitä tuli paholaisen tai vaikeuksien voittamisen vertauskuva, joita maalattiin Suomenkin kirkkoihin keskiajalla. Labyrinttikuvio on tuttu myös Amerikassa, Intiassa ja Aasiassa, mutta eri puolilla maailmaa se on todennäköisesti kehittynyt itsenäisesti ilman yhteistä alkuperää.

Kivikehiemme ruotsinkielinen nimi jungfrudans (neidontanssi) muistuttaa labyrinttiin uskaltautumisen perimmäisestä syystä: kaiken takana on nainen. Hirviö piti vankinaan neitoa, joka täytyi vapauttaa. Myöhemmin jatulintarhat muuttuivat nuorten ja lasten leikkipaikoiksi ja neidontanssi sai uusia merkityksiä. Pohjoismaiset tutkijat ovat arvelleet, että Skandinaviassa labyrintti on voinut liittyä myös hedelmällisyyden varmistamisen menoihin.

Kiehtovista jatulintarhoista on kirjoittanut maakunta-arkeologi Pentti Risla: aikakausijulkaisu Skärgård, nro 1 - 2/2001.

Itäisen Suomenlahden kansallispuisto

  • Perustettu 1982
  • Pinta-ala 7 km²

Itäisen Suomenlahden kansallispuiston tunnus - riskilä

Itäisen Suomenlahden kansallispuiston tunnus on riskilä