Ribbedmoreeniryhmät eli Rogentyyppiset moreenit

Materiaalia, jonka mannerjää on kuluttanut pois kallioperästä, kutsutaan moreeniksi. Kun mannerjää vetäytyi takaisin noin 10 000 vuotta sitten, syntyi erilaisia moreenimuodostelmia. Merenkurkun saaristomaisemaa hallitsevat vahvasti erilaiset moreenimuodostelmat; De Geer moreenit, ribbedmoreenit ja drumliinit.

Nämä ainutlaatuiset moreenimuodostelmat sekä maankohoaminen ovat perusteet sille, että Merenkurkun saaristo vuonna 2006 liitettiin UNESCO:n maailmanperintölistalle. Ribbedmoreeniryhmät eli Rogentyyppiset moreenit ovat yleisimpiä Valassaarilla. Ribbedmoreenit ovat epäsäännöllisiä selänteitä, jotka ovat muodostuneet lähes kohtisuorassa jään liikkeeseen nähden. Selänteet sijaitsevat siis länsi-itäsuuntaisina.

Flada

Avonaiset merenlahdet muuttuvat maankohoamisen seurauksena ns. fladoiksi, joiden merelle johtavassa suuaukossa on matala kynnys. Maankohoamisen jatkuessa yhteys merelle vähitellen häviää. Seuraavaa kehitysvaihetta kutsutaan kluuvijärveksi. Kluuvijärveen pääsee merivettä vain myrskyjen tai korkean veden aikana. Isot kluuvijärvet pysyvät avoinna, mutta pienet kluuvit kasvavat vähitellen umpeen ja kehittyvät soiksi. Käringsundilla on vain kapea puroyhteys mereen, joten sen voi luokitella fladaksi. Käringsundin linnusto on erittäin monipuolinen: pilkkasiivet kerääntyvät tänne alkukesästä yöpymään suurina parvina, lapintiirat etsivät ruokaa, ja jos oikein onnistaa, voi nähdä harvinaisen räyskän. Keväällä hauki ja ahven nousevat kutemaan Käringsundiin kapeaa puroa pitkin.

Kivisilta

Vielä 1800-luvun loppupuolella olivat Ebbskär ja Storskär kaksi erillistä saarta. Majakan rakentamisen yhteydessä rakennettiin myös tämä kivisilta, jotta materiaalin kuljettaminen Ebbskäretiltä Storskäretiin mahdollistui. Nykyään pääset kuivin jaloin saarelta toiselle, jopa ilman siltaa - maankohoamisen johdosta!

Maankohoamisen seurauksesta syntyy uutta maata, jota kasvillisuus valtaa. Maankohoamisrannikolla kasvavaa metsää kutsutaan primäärimetsäksi. Metsä jaetaan eri vyöhykkeisiin; pensas-, lehtimetsä- ja havumetsävyöhykkeet. Eri vyöhykkeet korvaavat vähittäin järjestyksessä toinen toisensa. Koskemattomassa maankohoamismetsässä on usein suuri määrä lahonnutta puuta.

Merivartioasema ja sen toiminnasta

Merivartijat aloittivat toimintansa Valassaarilla majakan vieressä olevassa saunarakennuksessa 1940-luvun alussa. Näissä tiloissa merivartijat toimivat aina vuoteen 1948 asti, jolloin uusi asema, Ebbskäretillä, valmistui. Merivartija-aseman kupeeseen rakennettiin lisäksi sauna, talousrakennus ja kiitorekivaja (hydrokopterivaja), laiturit sekä myöhemmin myös helikopterikenttä. Päärakennukseen saatiin sähköt vasta vuonna 1956; pieni 3,5 hp Olympia-moottori pyöritti generaattoria. Näistä rakennuksista on vain talousrakennus jäljellä. Nykyinen iso asemarakennus on vuodelta 1984. Tämän aseman sähkö- ja lämpöhuollosta vastasivat kaksi Valmet-diesel- sähköaggregaattia, jotka tuottivat sähkön, lämmön (pakokaasuista) ja lämmittivät vedentislaimen, joka teki merivedestä puhdasta juomavettä.

Merivartijoiden tärkein tehtävä sodan aikana oli valvoa merellä liikkumista, sillä kaikki liikkuminen ulkomerellä oli silloin luvanvaraista. 1940- ja 50-luvuilla merivartioita työllisti kahvin, sokerin, spriin ja muiden tavaroiden salakuljetus Ruotsista.

Valassaarten asema toimi myös säähavaintoasemana. Merivartijat lähettivät säähavaintoja monen vuoden ajan joka kolmas tunti ilmatieteenlaitokselle. Asemalla tehtiin tämän lisäksi meritieteellisiä havaintoja; otettiin vesinäytteitä sekä mitattiin lämpöarvoja eri syvyyksissä eri vuoden aikoina.

Valassaarten merivartija-aseman vahvuus 1970-luvulla oli 12 miestä. Vuonna 1993 liitettiin Mikkelinsaarten merivartija- asema Valassaarten asemaan, jolloin miesvahvuus nousi 18:ta. Vene- ym. kalustoa toimintaan oli seuraavasti: 6 eri tyyppistä isoa venettä, 2 kiitorekeä (hydrokopteria) ja 6 moottorikelkkaa.

2000-luvulla henkilöstömäärä vähennettiin 7:ään, mutta Valassaarten asema oli silti miehitettynä vuoden ympäri. Toiminta-alue ulottui Norrskäristä Oravaisiin asti. Asema lakkautettiin vuonna 2009 ja nykyään Valassaarten aluetta vartioidaan Södra Vallgrundin merivartija-asemalta käsin. Merivartijoiden päätehtäviä ovat rajavartiointi, rajatarkastukset sekä meripelastustoiminta ja sen johtaminen ja valvonta.

Valassaarten biologinen asema, entinen hengenpelastajien mökki, on toiminut Ostrobothnia Australis r.y.:n linnuston seurantatukipaikkana jo 50 vuotta.

Suomen meripelastusseura r.y. osti Valassaarten henkilökunnalleen oman mökin vuonna 1904 Raippaluodosta. Mökkiä kutsuttiin hengenpelastajien mökiksi. Ennen tätä hengenpelastajat olivat asuneet parakissa lähellä majakkaa. Hengenpelastajilla oli jo vuodesta 1903 lähtien ollut apunaan hengenpelastusvene, joka kykeni kannattamaan 40 miestä. Kun meripelastusseuran toiminta lakkautettiin Valassaarilla, Ostrobothnia Australis r.f. osti mökin vuonna 1964.

Mökki on toiminut yhdistyksen biologisena asemana ja päätukikohtana erityisesti linnuston seurannalle. Valassaarten sijainti keskellä Merenkurkkua tekee alueen erinomaiseksi levähdyspaikaksi monille Pohjanlahden kautta muuttaville linnuille. Biologisella asemalla rengastetaan helmipöllöjä, lasketaan saaristolintuja ja tehdään muuttolintuhavaintoja, Varsinkin piekana- ja kuikkamuuton seuranta keväällä kuuluu aseman jokavuotiseen toimintaan. Valassaarten pesivä saaristolinnusto on erittäin monipuolinen.

 

Kulttuurimaisema

Sekä ihminen että eläimet ovat muovanneet Valassaarten luontoa.  Björköbyläiset harjoittivat ennen jakokunnittain yhteistä lampaanpitoa ja niittoa Valassaarilla. Ennenkuin Storbärgningenin niitto aloitettiin, aidattiin Storskäret ja lampaat saivat laiduntaa vain Ebbskäretillä. Yhteisiä heinälatoja oli Storbärgningenillä ja sieltä heinä ajettiin kotiin kylään. Kotiinkuljetus tapahtui - jos sää salli - tapaninpäivänä. Nykyään Valassaarilla laiduntaa kesäisin noin sata lammasta.

Kalastustukikohta

Björköbyn kalavedet ja maa-alueet on perinteisesti jaettu kolmeen lohkoon: Brådd, Skägg ja Galt. Jokainen lohko jaettiin lisäksi kuuteen nuottakuntaan. Björköbyn kaikki vesialueet jaettiin siis kuuteen osaan, joista Valassaaret oli yksi. Vesialueet vaihtoivat omistajaa vuosittain, mikä tarkoitti, että sama nuottakunta käytti Valassaaria joka kuudes vuosi.

Jokainen lohko rakensi ja ylläpiti yhtä kalamajaa, sen lisäksi yllämainitut kuusi nuottakuntaa rakensivat ja ylläpitivät jokainen omaa majaa. Näitä yhteisiä kalamajoja oli siis kaiken kaikkiaan yhdeksän. Galtin lohko omisti ja ylläpiti Valassaarten kalamajaa, joka oli nimeltään Östergårdsbastun. Tämä monta kertaa siirretty kalamaja on sijainnut vuodesta 1978 lähtien Mellangrynnanilla. Sen omistaa Björkön kalastuskunta ja sitä ylläpitää Björkön kalastusseura ry. Yhteisten kalamajojen lisäksi on myös yksityisomistuksessa olevia kalamajoja.

Samassa kalamajassa saattoi asua kuusi venekuntaa (12 henkilöä) samanaikaisesti. Keväällä kalastettiin silakkaverkoilla ja rysillä ja syksyllä tavallisilla verkoilla. Kalastajat olivat kalassa koko viikon, Björköseen palattiin vasta lauantaina ja Valassaarille lähdettiin taas maanantaina.

Majakka

Valassaarille rakennettiin jo 1800-luvulla puinen pooki nimeltä Anselm. Kun alueen meriliikenne vilkastui ja monta alusta haaksirikkoutui, nousi vaatimus majakan rakentamisesta. Majakan suunnitteli pariisilainen insinööritoimisto Henry Lepaute. Sama yhtiö suunnitteli myöhemmin Eiffeltornin.

Majakka oli alun perin tarkoitus rakentaa Ebbskäretille, niin lähelle veneväylää kuin mahdollista. Työt aloitettiin tekemällä majakanvartijan asuin- ja ulkorakennukset. Mutta Ebbskäretiltä ei löydetty vakaata kalliopohjaa majakalle, ja lopulta päätettiin, että majakka rakennetaan Storskäretille. Jo tehdyt rakennukset jouduttiin purkamaan. Puretut rakennukset ja majakan osat piti kuljettaa Ebbskäretiltä Storskäretille. Vielä 1800-luvun loppupuolella olivat Ebbskär ja Storskär kaksi erillistä saarta. Majakan rakentamisen yhteydessä rakennettiin kivisilta, jotta materiaalin kuljettaminen Ebbskäretiltä Storskäretiin mahdollistui. Nykyään pääsee kuivin jaloin saarelta toiselle, jopa ilman siltaa - maankohoamisen johdosta!

36 metriä korkeaan majakkaan sytytettiin valo ensimmäisen marraskuussa vuonna 1886. Majakka automatisoitiin vuonna 1964, ja siitä lähtien se on ollut ilman miehitystä.

 

Valassaarten majakka.Kuva:Tuija Waren

Venäläisten sotilaiden muistomerkki

Maaliskuussa vuonna 1809, Suomen sodan loppuvaiheessa, venäläinen kenraali Barcley de Tolly marssi Valassaarten kautta kevätjäitä pitkin Ruotsiin vallatakseen Uumajan. 3700 venäläissotilasta käsittäneen armeijan onnistui miehittää Uumaja, minkä jälkeen se palasi jäitä pitkin takaisin Suomeen. Sekä meno- että tulomatkalla kuoli suuri määrä sotilaita nälkään ja kylmyyteen.

Venäläisten palattua Valassaarille he pystyttivät Ruotsin ja Venäjän välisen valtakunnanrajan merkiksi saaren länsiosaan tolpan, jonka päässä oli Venäjän rajamerkki.

Valasaarilla löytyneitä paleltuneiden sotilaiden luita kerättiin useaan kertaan yhteen. Sotilaiden jäännösten päälle kasattiin kiviröykkiöitä eri osissa saarta. Hengenpelastaja Emil Nabb rakensi tämän monumentin 1930-luvulla saarella kesävieraana olleen rouva Mary Hahlin toimeksiannosta.