Luontoon.fi uutiset

Valtion alueilla noudatetaan jatkossa Eräetikettiä

Metsästäjien ja kalastajien odotetaan jatkossa noudattavan uutta Eräetikettiä Metsähallituksen kalastus- ja metsästysalueilla. Eräetiketti painottaa saaliin, luonnon ja toisten luonnossa liikkujien kunnioitusta. Valtion alueille hankitaan vuosittain noin 200 000 metsästys- ja kalastuslupaa.  

Piirroksessa yksi kalastaja perhokalastaa joessa ja toinen kalastaja on laittanut virvelin nojaamaan puuta vasten ja kerää roskia rannalta.
 

Eräetiketti on jatkoa Retkietiketille, jota noudatetaan valtion alueilla retkeiltäessä. Eräetiketti ottaa sen lisäksi huomioon kalastuksen ja metsästyksen erityispiirteet, kuten saaliin kunnioituksen ja tulistelun erilaisilla alueilla. 

”Eränkäynnin suosio näyttää edelleen lisääntyvän. Sen vuoksi on entistä tärkeämpää, että metsästäjät ja kalastajat kunnioittavat toisia harrastajia, muita luonnossa liikkujia ja saalista.”, viestintäpäällikkö Aku Ahlholm Metsähallituksesta sanoo. 

Esimerkiksi erämaiden roskaantuminen on jatkuva ongelma. Kalastajilta jää maastoon siimaa ja metsästäjiltä hylsyjä. Metsähallitus saa usein palautetta metsästyskoirien käytöstä alueilla, joissa tehdään porotöitä. 

Metsästäjien ja kalastajien on luonnollisesti noudatettava lainsäädäntöä, saaliskiintiöitä ja muita lupaehtoja. Eräetiketti kehottaa niiden lisäksi huomioimaan hyvät käytänteet, jotta eränkäynti olisi vastuullista ja kestävää. 

Eräetiketti on laadittu erityisesti valtion alueet huomioiden. Lisäksi metsästys- ja kalastusjärjestöillä ja Suomen riistakeskuksella on erinomaisia vastuullisen harrastamisen ohjeita, joihin jokaisen kannattaa tutustua. 

Eräetiketti metsästäjille, pääotsikot: Huomioi muut luonnossa liikkujat, Älä roskaa, Kunnioita riistaa, Ota muut huomioon autoillessasi, Tee tulet vain sallituille paikoille, Pidä huolta koirastasi. 

Eräetiketti kalastajille, pääotsikot: Huomioi muut luonnossa liikkujat, Älä roskaa, Kunnioita saalista, Veneile viisaasti, Tee tulet vain sallituille paikoille.

Lisätietoja

Tunnuksessa lukee Eräetiketti metsästäjille.  Tunnuksessa lukee Eräetiketti kalastajille.