Luontoon.fi uutiset

Metsän poltot herättävät kuumia tunteita: Uusi näyttely, asiantuntijatapaamiset ja maastoretket avaavat metsien polttojen merkitystä luonnon monimuotoisuudelle

Metsien ennallistamispoltot herättävät aina keskustelua. Miten käy linnunpoikasten? Ovatko lähialueen asukkaat vaarassa? Eikö luonto korjaa itse itseään?

Suomen luontokeskus Haltiassa avataan lauantaina 4.5. metsien ennallistamispolttoja koskeva kokonaisuus, jonka keskiössä on Metsä palaa! -näyttely. Teema on ajankohtainen, sillä kesäkaudella metsien ennallistamispolttoja tehdään monilla suojelualueilla eri puolilla Suomea. Näyttelyn avajaispäivänä ennallistamispolttojen asiantuntijat ovat yleisön tavattavissa kertomassa, miksi metsiä poltetaan.

Kuivan kalliomännikön aluskasvillisuus palaa ja ilmassa on paljon savua.
 

Avajaispäivän aikana on myös paljon muuta tuleen liittyvää ohjelmaa Haltian Retkilauantain hengessä (ks. alla).  

”On ymmärrettävä, että metsien ennallistamispoltot herättävät keskustelua. Vaikka tuli koetaan yleensä lämmön ja tunnelman tuojana, laajana metsäpalona se on pelottava. Metsien ennallistamispoltot tehdään kuitenkin tarkkojen suunnitelmien mukaan erittäin hallitusti”, kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Anni Koskela Metsähallituksen Luontopalveluista.  

Miten ennallistamispoltto hyödyttää luontoa? 

Metsäluontomme on yksipuolistunut metsien hakkuiden seurauksena. Luonnonsuojelualueetkin ovat osin entisiä talousmetsiä. Ennallistamispoltto kiihdyttää yksipuolisen metsän palautumista luonnonmukaisempaan tilaan.  

Poltoissa maaperään vapautuu ravinteita ja kasvutilaa, ja aiempi yksipuolinen puusto muuttuu monilajisemmaksi. Kolopesijöille syntyy hyviä pesimäpaikkoja. Lahopuun määrä lisääntyy, mikä houkuttelee hyönteisiä. Tämä hyödyttää monia lintuja ja nisäkkäitä. Ennallistamispolttojen ansiosta monipuolistunut metsäluonto pystyy myös paremmin vastaamaan häiriöihin, kuten ilmastonmuutokseen ja myrskyihin.   

Näyttelyssä ja asiantuntijatapaamisissa saat vastauksia polttaviin kysymyksiin 

Suomen luontokeskus Haltian näyttelyssä sekä lauantain 4.5. asiantuntijatapaamisissa klo 14-16 kävijät pääsevät itse pohtimaan käsityksiä, joita monilla saattaa olla metsien poltoista.   

  • Ihmisen ei pidä puuttua, luonto hoitaa itse metsän ennallistamisen.
  • Kansallispuistot ja muut luonnonsuojelualueet ovat jo luonnontilaisia, ei tarvita ennallistamista.
  • Metsien polttaminen on luonnon tuhoamista.
  • Ennallistamispoltot kiihdyttävät ilmastonmuutosta.
  • Linnut kuolevat, kun metsää poltetaan.

Metsä palaa! -näyttely on avoinna 6.4.2025 asti, ja kesän aikana järjestetään muitakin polttoihin liittyviä maastoretkiä.  

Tuli on läsnä Retkilauantain ohjelmassa monin tavoin 

Lauantaina 4.5. vietetään myös Haltian Retkilauantaita, jonka ohjelmaa leimaa miellyttävällä tavalla tuli.  

Päivän aikana saa opastusta oikeaoppiseen tulentekoon, lapsiperheet pääsevät tekemään hiilimaalilla taideteoksia, ja maasto-opastukset vievät tulella ennallistettuihin kohteisiin Nuuksion kansallispuistossa. Hyönteisasiantuntijoiden mikroskooppeihin kurkistamalla pääsee tutustumaan palamisesta hyötyviin siivekkäisiin. 

Metsä palaa! -näyttely on osa EU-rahoitteista Life2Taiga-hanketta, jonka tavoitteena on ennallistaa metsiä Suomessa ja Ruotsissa ennallistamispolttojen avulla. Lisäksi hankkeessa pyritään lisäämään ennallistamispolttojen hyväksyttävyyttä jakamalla tietoa metsän ennallistamisesta. 

Lisätietoja