Luontoon.fi uutiset

Metsähallitus uusii siltoja Pudasjärven Litokairassa – tieosuus joudutaan sulkemaan töiden ajaksi

Metsähallitus aloittaa viikolla 30 kahden sillan uusimisen Pudasjärvellä. Uusittavina ovat Litojoen ja Vitmaojan sillat, jotka sijaitsevat Litokairan eteläosassa Lieko-Vitman runkotiellä. Työt katkaisevat tien noin kuukauden ajaksi. 

Karttaan on merkitty korjattamien siltojen sijainti.
 

Silloille tehdyn asiantuntija-arvion mukaan sillat kannattaa korjaamisen sijaan uusia kokonaan. Molemmat sillat on rakennettu vuonna 1979 ja ne ovat tulleet elinkaarensa päähän. Nyt vanhat sillat puretaan ja niiden tilalle rakennetaan betonielementtisillat.  

Työt kestävät arviolta kuukauden ja tieosuus on töiden aikana suljettuna. Työt aloitetaan Vitmaojan sillalta viikolla 30 ja urakoiden on määrä valmistua viikolla 34. 

Tie siltoineen on tärkeä metsätalouden puunkuljetuksille, lisäksi sitä käyttävät marjastajat, metsästäjät ja muut virkistyskäyttäjät. Nykyisessä kunnossaan sillat eivät ole vaarallisia, mutta niillä on painorajoitukset, jotka vaikeuttavat puutavaraliikennettä. Kyseinen tie on Metsähallituksen ylläpitämä Liekokylään asti. 

“Tien sulkemisesta on lyhytaikainen vaiva, mutta uudet sillat palvelevat sitten seuraavat sata vuotta, kertoo tienpidon operaatioasiantuntija Hanna Karppinen Metsähallitukselta. 

Alueella liikkuvia kehotetaan käyttämään kiertotienä seututietä 855 Tannilan ja Ala-Siuruan kautta. 

Siltojen uusimisesta vastaa Metsähallitus Metsätalous Oy. Työt toteuttaa urakoitsija. 

Metsähallitus ylläpitää huomattavaa metsätieverkostoa 

  • Metsähallituksella on Pohjanmaa-Kainuun alueella lähes 11 000 kilometriä omia teitä ja noin 140 siltaa. Lisäksi Metsähallitus on osakkaana lähes yhtä suuressa määrässä osakkuusteitä ja -siltoja. 
  • Valtakunnallisesti Metsähallituksen omaa tieverkostoa on 36 000 kilometriä ja siltoja noin tuhat. Osakkuusteitä on lähes 30 000 kilometriä ja -siltoja miltei 400. 
  • Metsätieverkon ylläpitoon ja rakentamiseen panostetaan vuosittain valtakunnallisesti 22 miljoonaa euroa ja Pohjanmaa-Kainuun alueella noin 7 miljoonaa euroa. Työnpidon töiden toteuttajina ovat valtaosin alueen yrittäjät. 
  • Hyväkuntoinen tieverkko on perusedellytys metsätaloudelle ja luotettaville ympärivuotisille puuntoimituksille. 
  • Metsäautotiet ovat kaikkien käytettävissä. Metsähallituksen tieverkoston suurin käyttäjäryhmä onkin virkistyskäyttäjät. Lisäksi tieverkosto mahdollistaa metsäpalojen nopeat sammutustyöt.

Lisätietoja

Litokaira