Luontoon.fi uutiset

Saimaannorpan kuutti hukkui verkkoon Lietvedellä - Verkko oli jätetty ajelehtimaan

Metsähallituksen tietoon tuli 14.7.2023 Lietvedeltä ajelehtimasta löydetty verkko, johon oli hukkunut tänä keväänä syntynyt saimaannorpan uroskuutti. Norppa on ollut verkossa ruhon kunnon perusteella todennäköisesti pari viikkoa eli heinäkuun alusta, jolloin verkkokalastusrajoitukset poistuivat rajoitusalueelta. Ruho pakastetaan ja toimitetaan myöhemmin syksyllä Ruokavirastoon ruumiinavaukseen. 

Rannalle nostetussa sotkeentuneessa verkossa on kuolleen kuutin lisäksi kuollut kuikka ja kolme suurta kalaa.Verkon korkeus oli 2,5 metriä, pituus 60 metriä, solmuväli 70 millimetriä, langan paksuus 0,17 millimetriä ja langan tyyppi monofiili. Ruho oli verkon keskellä ja kuutti oli pyörinyt molempien paulojen ympäri. Pyydystä ei ollut merkitty, eikä siinä ollut omistajan ja kalastusoikeuden tietoja eikä ankkureita.  

”Vaikuttaa siltä, että verkko on irrotettu tarkoituksella avaamalla solmut molemmista päistä. Metsähallituksen tietoon on tullut aiemminkin tapauksia, joissa verkkoon jääneestä norpasta ei ole ilmoitettu, vaan verkko on tahallisesti irrotettu ja jätetty uppoamaan norppa mukanaan,” luonnonsuojelun erityisasiantuntija Riikka Alakoski Metsähallituksesta sanoo. 

Metsähallitus pyytää kaikkia asiasta tietäviä olemaan yhteydessä erätarkastaja Paavo Väisäseen puh. 0401582515. 

Kuolleista ja vahingoittuneista norpista tulee ilmoittaa Metsähallitukselle 

Kalastuslain mukaisesti pyydyksen haltijan on ilmoitettava viipymättä saimaannorpan jäämisestä pyydykseen. Myös muista kuolleista ja vahingoittuneista saimaannorpista pyydetään ilmoittamaan viipymättä Metsähallitukselle puhelimitse numeroon 0206395000. Mikäli kuollut norppa löytyy vedestä, on varmistettava, etteivät aallot vie sitä mennessään.  

Lisätietoja