Luontoon.fi uutiset

Metsähallitus huoltaa huusseja maan parhaissa maisemissa – Näin käytät käymälää oikein

Retkeilijöitä palvelee kansallispuistojen ja muiden luonnonsuojelualueiden hienoissa maisemissa yli 2000 käymälää. Ongelmana on, että huusseista löytyy sinne kuulumatonta roskaa: juomatölkkejä, nuuskapurkkeja, siteitä, vaippoja, pulloja, retkimuonapusseja, makkarapaketteja, kertakäyttöastioita, kynttilöitä, hattuja, sukkia ja jopa uimapukuja. Vilkkaissa retkeilykohteissa on nykyään usein imutankkiin tyhjennettäviä käymälöitä, mutta suurin osa on yhä perinteisiä kuivakäymälöitä.  

Ihminen istuu huussissa.

”Kaikenlaisten käymälöiden käytössä on tärkeää, ettei niihin laiteta sinne kuulumatonta jätettä. Imutankkiin tyhjennettäviin käymälöihin saa laittaa vain sitä itseänsä. Ylimääräiset roskat tukkivat imuletkun ja on sotkusta puuhaa poistella niitä,” kenttäpäällikkö Tero Mustonen Metsähallituksesta kertoo. 

Käymäläjäte toimitetaan yleensä kuntien jätehuoltoon, mutta hyvin vähällä käytöllä olevien huussien käymäläjäte voidaan myös kompostoida paikan päällä. Kuivakäymälään voi laittaa ruuantähteitä. Maatumaton jäte käymäläastiassa muuttaa käymäläjätteen sekajätteeksi, eikä sitä voida kompostoida. Tämä on huono asia luonnon kannalta, mutta se tuo myös tuo lisäkuluja. 
 
”Huussien huolto vie valtavasti ylimääräistä työaikaa, jos huussiin on heitetty sinne kuulumatonta roskaa. Se työaika on pois muiden retkeilyrakenteiden ja reittien huollosta,” Tero Mustonen harmittelee.  

Kuivakäymälöissä on tarjolla kuiviketta, jota kannattaa laittaa säiliöön asioinnin jälkeen. Kuivike auttaa käymäläjätteen maatumisessa, vähentää hajuhaittoja ja torjuu kärpäsiä. Käymälöissä ei ole tarjolla wc-paperia, joten jokaisella retkeilijällä kannattaa olla paperia mukana omiin tarpeisiinsa. 

Kosteuspyyhkeitä voi käyttää intiimihygieniasta huolehtimiseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että useimmat kosteuspyyhkeet sisältävät muovia, eikä niitä saa laittaa käymälään, vaan ne pakataan pieneen pussiin ja tuodaan pois maastosta. Kuukautissuojien kääreet, siteet ja tamponit pakataan pieneen pussiin ja tuodaan pois luonnosta. 

Huolletuilla telttapaikoilla löytyy käytännössä aina kuiva- tai imukäymälä. Jos taukopaikalla ei ole käymälää, asiointia varten tulee valita paikka, joka sijaitsee riittävän kaukana poluista, vesistöistä sekä taukopaikasta. Käytä wc-paperia säästeliäästi. Jos on kyse useamman henkilön ryhmästä, käymäläjätteitä varten voidaan kaivaa matala kuoppa, joka sitten peitetään sammaleella tai karikkeella.