Pakasaivo ja Kirkkopahdan seitakivi
Jylhä Pakasaivo on erityisen luonnonkaunis, ja geologisena muodostumana kiinnostava tutustumiskohde, johon liittyy myös vahva uskomuksellinen perinne. Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tuntumassa Muoniossa sijaitseva Pakasaivon rotkojärvi ja lähistön seitakivi, Kirkkopahta, ovat saamelaisten ikivanhoja pyhiä paikkoja. Kohteet ovat muinaismuistolain perusteella suojeltuja.
Kaikkein merkillisimpiä Lapin vesistä ovat saivot ja saivojärvet, sellaiset ihmeelliset järvet, joita saattaa olla ainoastaan Lapissa, ihmeitten maassa. Oikeita täydellisiä saivoja ovat semmoiset umpinaiset tunturi- ja vuomajärvet, joista ei johdu minkäänlaista jokea ulos, ja joihin ei laske mitään jokea.
Samuli Paulaharju, Lapin muisteluksia (1922)
Pakasaivo, geologinen nähtävyys ja haltioiden koti
Saivot ovat Länsi-Lapissa esiintyviä rotkojärviä. Kuuluisin saivo on 60 metriä syvä Pakasaivo Muoniossa. Se on näyttävä geologinen muodostuma, jonka syntyhistoriaa on selvitetty kartoittamalla järven ympäristön geologisia muodostumia ja luotaamalla järven pohjaa. Pakasaivo on myös kiehtonut ihmisen mielikuvitusta kautta aikojen. Sitä on kunnioitettu ja siihen on liitetty erilaisia uskomuksia näkymättömistä haltioista. Heitä palvomalla ja heille uhraamalla ihminen varmisti itselleen onnen sekä tämänpuolisessa että kuoleman jälkeisessä elämässä.
Länsi-Lapissa esiintyy useita saivo-nimisiä kirkasvetisiä järviä ja lampia. Niistä monet ovat muodoltaan pyöreitä tai soikeita ja huomattavan syviä. Osalle on tyypillistä myös äkkijyrkät rinteet ja kalliojyrkänteet, jolloin ne näyttävät syviltä veden täyttämiltä rotkoilta. Saivo ei varsinaisesti ole mikään luonnontieteellinen järvityyppi, vaan ennemminkin se on paikallisten ihmisten käyttämä nimi syville järville ja lammille.
Länsi-Lapin tunnetuin saivojärvi, Pakasaivo, sijaitsee Muonion eteläosassa, Ylläksen ja Muonionjoen välisessä asumattomassa erämaassa. Se on runsaan kilometrin mittainen, kapea pohjois-eteläsuuntainen, kallioperän ruhjeeseen sijoittunut järvi. Se ahtautuu kallioseinämien väliin ollen kapeimmillaan vain hieman yli kymmenen metriä. Pohjoispäässä järvi levenee likimain ympyrän muotoiseksi ja runsaan 100 m:n läpimittaiseksi altaaksi, jota reunustavat jyrkästi nousevat graniittiseinämät.
Pakasaivon rotkon syvyydestä oli aiemmin olemassa ristiriitaisia tietoja. Geologian tutkimuskeskus teki järvellä kaikuluotauksia ja kairauksia, joissa selvitettiin pohjan syvyyttä, sen muotoa sekä sinne kerrostuneiden maakerrostumien paksuutta ja laatua. Järven pohja syöksyy jo muutaman metrin päässä rannasta kymmenien metrien syvyyteen saavuttaen järven pohjoispään keskellä 60 metrin syvyyden. Noin 30 – 40 m korkeiden kallioseinämien kanssa rotkolle tulee syvyyttä noin 100 m. Pakasaivo on meromiktinen järvi, jonka vedet eivät sekoitu vuosikierron aikana. Tämän vuoksi vesi on pohjalla täysin hapetonta.
Rotkon syntyyn vaikuttivat jääkautta edeltäneet ja sen aikaiset eri geologiset syntytapahtumat. Graniittiseen kallioperään oli jo miljoonia vuosia sitten haljennut pohjois-eteläsuuntainen ruhje. Jääkaudella, viimeisen kahden miljoonan vuoden aikana, alueella virrannut mannerjää kulutti ja syvensi sitä. Viimeisen jäätikön sulamisvaiheessa, noin 10 500 vuotta sitten, sen pohjalla virranneet sulamisvedet kerääntyivät tunneleihin jäätikköjoiksi, jossa ne virtasivat voimakkaan paineen alla. Pakasaivon kautta kulki myös yksi jäätikköjoki, jossa sulamisvesien aikaansaama vesipyörre tempasi mukaan kiviä ja lohkareita. Vähitellen kallioruhjeeseen alkoi syntyä hiidenkirnumainen, pyöreä onkalo.
Jäätiköitymisen loppuvaiheessa, noin 10 000 vuotta sitten mannerjää vetäytyi alueelta. Sen luoteispuolella olevaan Muonionjoen laaksoon syntyi jäätikön patoama jääjärvi. Se laski vetensä Pakasaivon kautta etelään. Jääjärvestä lähteneet valtaisat vesimassat ja siinä kelluneet jäävuoret vyöryivät Pakasaivoon sen pohjoisrannalla olevan kallioseinämän yli. Paikalle syntyi kymmeniä metrejä korkea vesiputous. Purkautuvat vesimassat kuluttivat lisää rotkon seinämiä ja puhdistivat sen pohjan irtokivistä. Pakasaivo oli saavuttanut nykyisen muotonsa. Jääkauden jälkeisten vuosituhansien aikana rinteiden kalliot ovat vähitellen rapautuneet, ja niistä lähteneet kivet vyöryneet alas järveen muodostaen rinteitä peittäviä vyörykeiloja.
Entisajan kunnioitettu uhripaikka
Saivot ovat kiehtoneet kautta vuosisatojen Lapin ihmisten mielikuvitusta. Kuten kaikkiin luonnon muovaamiin erikoisiin muodostumiin, myös Pakasaivoon liittyy kansan keskuudessa syntyneitä uskomuksia. Järvessä on arveltu olleen kaksi pohjaa. Luotauksissa ei löytynyt mitään todisteita räystäsmäisestä välipohjasta. Pakasaivolla tiedetään olleen myös haltioiden palvontapaikka eli seita. Uhrien tarkoituksena oli varmistaa hyvä kalastus- ja metsästysonni sekä järvessä elävän haltian pitäminen hyvällä mielellä. Samuli Paulaharjun mukaan Pakasaivoa kunnioitettiin ja pidettiin eräänlaisena maanpäällisenä paratiisina.
Matkailijat löytävät Pakasaivon
Pakasaivo on rauhoitettu geologinen nähtävyys, josta viime vuosina on tullut myös suosittu matkailukohde. Kolari - Äkäslompolo -tieltä johtaa metsäautotie paikoitusalueelle, josta rotkon reunalle on kävelyä vain muutama sata metriä. Rantakallion törmälle on rakennettu näköalapaikkoja ja niiden välille portaita. Pakasaivolle on annettu matkailijoita houkutteleva lisänimi: "Lapin Helvetti".
- Peter Johansson, Geologian tutkimuskeskus
Valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö
Pakasaivon ja Kirkkopahdan muinaisjäännösalueet kuuluvat valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin. Alue on Metsähallituksen päätöksellä suojeltu suojelumetsä. Pakasaivo on arvokas muinaismuistokohde, eikä sen maaperää saa vahingoittaa. Pysyttelethän siksi reitillä. Kallioseinillä ja järvellä toimimiseen tarvitset aina Metsähallituksen luvan (metsa.fi). Muinaisjäännösten vahingoittaminen on kielletty (finlex.fi).
Muinaismuistolaki kieltää kaiken muinaisjäännöksen vahingoittamisen ja siihen kajoamisen. Järven pohjaa ja rantoja ei saa kaivaa, eikä järvestä tai ympäristöstä saa kerätä esineitä, kiviä, puuta tai muuta irtainta tavaraa. Kallioilla ei saa kiipeillä rapautumisen estämiseksi ja lajiston suojelemiseksi. Jos paikalla havaitsee vanhoja esineitä, niistä voi ottaa valokuvan ja koordinaatin, ja lähettää tiedot Museovirastolle, mutta esineisiin ei pidä koskea.
Kunnioita kulttuuriympäristöä
Pakasaivo on aikoinaan ollut paikallisen saamelaissuvun, Suikkien, kokoontumis- ja uhripaikka. Pakasaivon palvontapaikka lienee ollut järven pohjoispään itärannan rosoisella kalliojyrkänteellä. Itäseinällä on pieniä luolakoloja, jotka ovat mahdollisesti olleet uhriluolia. Pakasaivon lähettyvillä oleva Kirkkopahta on yksinäinen suuri kallionlohkare tasaisella mäntykankaalla. Paulaharju kuvailee Pakasaivoa ja Kirkkopahtaa:
"Täällä jo ikimuistoisina aikoina olivat entiset äijit ja äijien äijitkin asustaneet, kunnioittaen ja kummastellen katselleet komeaa Pakasaivojärveä ja käyneet Pakasaivon takana kankaalla suurta Seitapahtaa palvomassa." (Lapin muisteluksia 1922) "Ja Seitapahtaa sanotaan myös Kirkkopahaksi (Kirkkopahta), kun se on ollut lappalaisilla niinkun joku kirkkopaikka." (Seitoja ja seidan palvontaa 1932)
Saapuminen
Pakasaivolle ja Kirkkopahdalle vieviä metsäautoteitä ei aurata talvella. Tie on päällystetty karkealla murskeella, joka voi koetella autojen renkaita. Kohteisiin ei pääse julkisilla kulkuvälineillä.
Pakasaivolle
- Pakasaivolle on matkaa Kolarista noin 40 km. Kolarista päin tultaessa tieltä nro 21 (E8) käännytään noin 10 km kirkonkylän pohjoispuolelta Äkäslompolon tielle (nro 940), jota ajetaan lähes Hannukaiseen. Hannukaisen kohdalta kääntyy luoteeseen Pakasaivontie, jota ajetaan noin 13 km. Tien varressa on opasteita ja Pakasaivon kohdalla tie kääntyy vasemmalle pysäköintialueelle.
- Pakasaivolle on matkaa Kittilästä noin 67 km. Kittilästä päin tultaessa heti kirkonkylän pohjoispuolelta käännytään Ylläsjärvi - Kolari -tielle (nro 939). Ylläsjärven kylän jälkeen käännytään Hannukaiseen vievälle tielle (nro 9404). Kolari - Äkäslompolo -tielle tultaessa käännytään vasemmalle ja 700 m:n päästä oikealle Pakasaivontielle. Loppumatka ks. yllä.
- Muoniosta kohteeseen on matkaa noin 80 km. Muoniosta päin tultaessa käännytään tieltä nro 21 (E8) Kihlangin pohjoispuolelta (Torniontie 3731, Muonio) vasemmalle ja ajetaan sitä yhteensä 13 km Pakasaivolle. Matkalla on yksi T-risteys, josta käännytään vasemmalle ja seuraavasta risteyksestä käännytään oikealle. Perillä on ohjaus pysäköintialueelle.
- Pakasaivolle on Äkäslompolosta matkaa noin 25 km. Äkäsjoen jälkeen käännytään Äkäslompolontielle (nro 940), jota ajetaan Hannukaiseen. Hannukaisen kohdalta kääntyy luoteeseen Pakasaivontie, jota ajetaan noin 13 km. Tien varressa on opasteita ja Pakasaivon kohdalla tie kääntyy vasemmalle pysäköintialueelle.
Kirkkopahdalle
- Kohde on Pakasaivontien varressa, vajaa 3 km ennen Pakasaivoa ja noin 100 m:n päässä tiestä.
- Kohteen kohdalla tien länsipuolella on pysäköintialue. Seitakivi näkyy metsäautotielle.
Tutustuminen kohteeseen
- Pakasaivoon ja Kirkkopahtaan voi tutustua lähinnä sulan maan aikaan, sillä Pakasaivolle johtavaa metsäautotietä ei aurata talvella säännöllisesti.
- Pakasaivon pysäköintialueen vieressä on tulentekopaikka ja kuivakäymälä.
Esteettömyys
- Pakasaivon äärellä olevalle näköalapaikalle johtaa parinsadan metrin pituinen leveä polku, joka soveltuu myös lastenvaunuilla ja pyörätuolilla kulkeville. Pyörätuolilla liikuttaessa avustajan apu voi olla tarpeen.
- Rotkojärven reunalle on rakennettu katselulava ja portaat.
- Pysäköintialueen vieressä on esteetön kuivakäymälä.
Reitit
Esteetön reitti
