
Metsähallituksen Luontopalvelut toteutti metsien ennallistamispolton Tiilikkajärven kansallispuistossa Rautavaarassa eilen sunnuntaina 28.6.2026. Jälkisammutustöitä tehdään vielä tänään maanantaina 29.6. ja jälkivartiointia jatketaan niin kauan kuin on tarpeen. Pian polton jälkeen sunnuntaina alkoi vesisade, joka helpottaa jälkivartiointia huomattavasti.
Ennallistamispoltoilla jäljitellään luontaisia metsäpaloja, ja niiden avulla metsiin syntyy kuollutta ja hiiltynyttä puuta, jota moni uhanalainen laji tarvitsee. Metsän ennallistamispoltto valmistellaan aina huolellisesti, turvallisuus edellä.
Tuli on ollut olennainen osa boreaalisten metsien luontaista kehityskulkua. Nykyään metsäpalojen vaikutukset metsien monimuotoisuuteen ovat vähentyneet tehokkaan palontorjunnan vuoksi. Ainoa keino ylläpitää paloalueiden jatkumoa on polttaa metsää hallitusti.
Tiilikkajärven kansallispuiston ennallistamispolttokohde on ollut ennen suojelua metsätalouskäytössä, mikä on vähentänyt puuston monimuotoisuutta ja huonontanut monien eliölajien elinympäristöä. Ennallistamispoltolla pyritään palauttamaan metsän rakennetta luonnollisemmaksi ja lisäämään lahopuustoa, joka metsätalouskäytön myötä on vähentynyt metsissä. Poltossa osa puustosta kuolee lahoten nopeasti, osa alkaa kelottua hitaasti ja osa jatkaa kasvuaan vahingoittumatta. Samalla luodaan elinympäristöjä muun muassa paloista ja lahopuusta riippuvaiselle hyönteis- ja sienilajistolle sekä kolopesijöille. Palanut maapohja tarjoaa myös hyvän kasvualustan taimettumiselle, jolloin metsä pääsee uudistumaan luonnonmukaisella tavalla.
Tiilikkajärven kansallispuistossa eilen poltetun alueen pinta-ala on noin kahdeksan hehtaaria. Poltettu alue sijaitsee Tiilikkajärven kansallispuiston kaakkoisosassa, lähellä Ylä-Keyrityn järven luoteispäätä. Poltto sujui ongelmitta. Se aloitettiin noin kello 11 ja koko alue saatiin poltetuksi kello 17 mennessä. Pian polton lopettamisen jälkeen alkoi sade, joka helpottaa jälkivartiointia. Jälkisammutustöitä tehdään alueella vielä tänään maanantaina ja jälkivartiointia jatketaan niin kauan kuin tarvitsee.
Luonnonsuojelualueilla tehtävien ennallistamispolttojen lisäksi Metsähallituksen Metsätalous Oy tekee kulotuksia valtion monikäyttömetsissä. Kulotuksia tehdään ensi sijassa luonnonhoidollisin perustein, mutta kulotus edistää myös metsänhoidon tarpeita.