Pakasaivo and the Kirkkopahta seida rock

Pakasaivo is a saivo Lake

The narrow one-kilometre-long Pakasaivo lake was formed in a rupture valley moulded and cleaned by the melting waters of the ice sheet. The northern end of the lake is remarkably round and regular in shape, and it is considered the largest giant's kettle in Finland. Pakasaivo, also known as the "Hell of Lapland," is 60 metres at its deepest, and the steep cliff walls surrounding the lake reach up to 60 metres above water level.

The ravine lake is the second deepest body of water in Northern Finland after Lake Inarijärvi. People used to believe saivo lakes to have two bottoms, with the fish sometimes disappearing to the lower waters. The saivo lakes also intrigued the folklorist Samuli Paulaharju:

*"The most peculiar waters in Lapland are the saivo lakes - these wondrous lakes could only exist in Lapland, the land of wonders. Actual perfect saivo lakes are closed-off fell and ravine lakes that have no kind of stream running to or from them." * (Lapin muisteluksia ["Memoirs from Lapland"], 1922)

*"And Seitapahta is also known as Kirkkopahta, as it has been a church of sorts for the people of Lapland." *(Seitoja ja seidan palvontaa ["Seida places and seida worship"], 1932)

Awe-inspiring Sámi places of worship

The place of worship at Pakasaivo was most likely located on the rugged cliffs off the eastern shore of the northern end of the lake. There are small caverns in the eastern wall of the ravine, which have possibly served as sacrificial caves. The Kirkkopahta rock near Pakasaivo is a lone large boulder in an otherwise even-floored pine heath. Samuli Paulaharju describes Pakasaivo and Kirkkopahta as follows:

"From time immemorial, ancient men and their forefathers have dwelled here, respecting and wondering at the handsome Pakasaivo lake and going to worship at the large Seitapahta behind the lake." (Lapin muisteluksia["Memoirs from Lapland"], 1922.)
*"And Seitapahta is also known as Kirkkopahta, as it has been a church of sorts for the people of Lapland." *(Seitoja ja seidan palvontaa ["Seida places and seida worship"], 1932)

Cultural environment of national significance

Pakasaivon ja Kirkkopahdan muinaisjäännösalueet kuuluvat valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin. Alue on Metsähallituksen päätöksellä suojeltu suojelumetsä. Pakasaivo on arvokas muinaismuistokohde, eikä sen maaperää saa vahingoittaa. Pysyttelethän siksi reitillä. Kallioseinillä ja järvellä toimimiseen tarvitset aina Metsähallituksen luvan (metsa.fi). Muinaisjäännösten vahingoittaminen on kielletty (finlex.fi).

The Pakasaivo and Kirkkopahta relic areas rank amongst Finland's cultural environments of national significance. The Pakasaivo area is a protected forest established by Metsähallitus, and the areas surrounding Seitapahta form a recreational forest.
**Visitors to the Pakasaivo area should follow marked routes when hiking in the area. It is forbidden to climb up the rock formations. Damaging the relics is strictly forbidden (finlex.fi, in finnish)**.

In a nearby area, to the north of Äkäslompolo, there is another well-known Sámi holy place, Lake Äkässaivo with its Seitapahta seida rock.. When hiking, remember to respect the sacred sites of the Sámi people.

Saivot ovat Länsi-Lapissa esiintyviä rotkojärviä. Kuuluisin saivo on 60 metriä syvä Pakasaivo Muoniossa. Se on näyttävä geologinen muodostuma, jonka syntyhistoriaa on selvitetty kartoittamalla järven ympäristön geologisia muodostumia ja luotaamalla järven pohjaa. Pakasaivo on myös kiehtonut ihmisen mielikuvitusta kautta aikojen. Sitä on kunnioitettu ja siihen on liitetty erilaisia uskomuksia näkymättömistä haltioista. Heitä palvomalla ja heille uhraamalla ihminen varmisti itselleen onnen sekä tämänpuolisessa että kuoleman jälkeisessä elämässä.

Länsi-Lapissa esiintyy useita saivo-nimisiä kirkasvetisiä järviä ja lampia. Niistä monet ovat muodoltaan pyöreitä tai soikeita ja huomattavan syviä. Osalle on tyypillistä myös äkkijyrkät rinteet ja kalliojyrkänteet, jolloin ne näyttävät syviltä veden täyttämiltä rotkoilta. Saivo ei varsinaisesti ole mikään luonnontieteellinen järvityyppi, vaan ennemminkin se on paikallisten ihmisten käyttämä nimi syville järville ja lammille.

Länsi-Lapin tunnetuin saivojärvi, Pakasaivo, sijaitsee Muonion eteläosassa, Ylläksen ja Muonionjoen välisessä asumattomassa erämaassa. Se on runsaan kilometrin mittainen, kapea pohjois-eteläsuuntainen, kallioperän ruhjeeseen sijoittunut järvi. Se ahtautuu kallioseinämien väliin ollen kapeimmillaan vain hieman yli kymmenen metriä. Pohjoispäässä järvi levenee likimain ympyrän muotoiseksi ja runsaan 100 m:n läpimittaiseksi altaaksi, jota reunustavat jyrkästi nousevat graniittiseinämät.

Pakasaivon rotkon syvyydestä oli aiemmin olemassa ristiriitaisia tietoja. Geologian tutkimuskeskus teki järvellä kaikuluotauksia ja kairauksia, joissa selvitettiin pohjan syvyyttä, sen muotoa sekä sinne kerrostuneiden maakerrostumien paksuutta ja laatua. Järven pohja syöksyy jo muutaman metrin päässä rannasta kymmenien metrien syvyyteen saavuttaen järven pohjoispään keskellä 60 metrin syvyyden. Noin 30 – 40 m korkeiden kallioseinämien kanssa rotkolle tulee syvyyttä noin 100 m. Pakasaivo on meromiktinen järvi, jonka vedet eivät sekoitu vuosikierron aikana. Tämän vuoksi vesi on pohjalla täysin hapetonta.

Rotkon syntyyn vaikuttivat jääkautta edeltäneet ja sen aikaiset eri geologiset syntytapahtumat. Graniittiseen kallioperään oli jo miljoonia vuosia sitten haljennut pohjois-eteläsuuntainen ruhje. Jääkaudella, viimeisen kahden miljoonan vuoden aikana, alueella virrannut mannerjää kulutti ja syvensi sitä. Viimeisen jäätikön sulamisvaiheessa, noin 10 500 vuotta sitten, sen pohjalla virranneet sulamisvedet kerääntyivät tunneleihin jäätikköjoiksi, jossa ne virtasivat voimakkaan paineen alla. Pakasaivon kautta kulki myös yksi jäätikköjoki, jossa sulamisvesien aikaansaama vesipyörre tempasi mukaan kiviä ja lohkareita. Vähitellen kallioruhjeeseen alkoi syntyä hiidenkirnumainen, pyöreä onkalo.

Jäätiköitymisen loppuvaiheessa, noin 10 000 vuotta sitten mannerjää vetäytyi alueelta. Sen luoteispuolella olevaan Muonionjoen laaksoon syntyi jäätikön patoama jääjärvi. Se laski vetensä Pakasaivon kautta etelään. Jääjärvestä lähteneet valtaisat vesimassat ja siinä kelluneet jäävuoret vyöryivät Pakasaivoon sen pohjoisrannalla olevan kallioseinämän yli. Paikalle syntyi kymmeniä metrejä korkea vesiputous. Purkautuvat vesimassat kuluttivat lisää rotkon seinämiä ja puhdistivat sen pohjan irtokivistä. Pakasaivo oli saavuttanut nykyisen muotonsa. Jääkauden jälkeisten vuosituhansien aikana rinteiden kalliot ovat vähitellen rapautuneet, ja niistä lähteneet kivet vyöryneet alas järveen muodostaen rinteitä peittäviä vyörykeiloja.

Entisajan kunnioitettu uhripaikka

Saivot ovat kiehtoneet kautta vuosisatojen Lapin ihmisten mielikuvitusta. Kuten kaikkiin luonnon muovaamiin erikoisiin muodostumiin, myös Pakasaivoon liittyy kansan keskuudessa syntyneitä uskomuksia. Järvessä on arveltu olleen kaksi pohjaa. Luotauksissa ei löytynyt mitään todisteita räystäsmäisestä välipohjasta. Pakasaivolla tiedetään olleen myös haltioiden palvontapaikka eli seita. Uhrien tarkoituksena oli varmistaa hyvä kalastus- ja metsästysonni sekä järvessä elävän haltian pitäminen hyvällä mielellä. Samuli Paulaharjun mukaan Pakasaivoa kunnioitettiin ja pidettiin eräänlaisena maanpäällisenä paratiisina.

Matkailijat löytävät Pakasaivon

Pakasaivo on rauhoitettu geologinen nähtävyys, josta viime vuosina on tullut myös suosittu matkailukohde. Kolari - Äkäslompolo -tieltä johtaa hyväkuntoinen metsäautotie paikoitusalueelle, josta rotkon reunalle on kävelyä vain muutama sata metriä. Rantakallion törmälle on rakennettu näköalapaikkoja ja niiden välille portaita. Pakasaivolle on annettu matkailijoita houkutteleva lisänimi: "Lapin Helvetti".

Peter Johansson, Geologian tutkimuskeskus

Pakasaivon ja Kirkkopahdan muinaisjäännösalueet kuuluvat valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin. Alue on Metsähallituksen päätöksellä suojeltu suojelumetsä. Pakasaivo on arvokas muinaismuistokohde, eikä sen maaperää saa vahingoittaa. Pysyttelethän siksi reitillä. Kallioseinillä ja järvellä toimimiseen tarvitset aina Metsähallituksen luvan (metsa.fi). Muinaisjäännösten vahingoittaminen on kielletty (finlex.fi).

Muinaismuistolaki kieltää kaiken muinaisjäännöksen vahingoittamisen ja siihen kajoamisen. Järven pohjaa ja rantoja ei saa kaivaa, eikä järvestä tai ympäristöstä saa kerätä esineitä, kiviä, puuta tai muuta irtainta tavaraa. Kallioilla ei saa kiipeillä rapautumisen estämiseksi ja lajiston suojelemiseksi. Jos paikalla havaitsee vanhoja esineitä, niistä voi ottaa valokuvan ja koordinaatin, ja lähettää tiedot Museovirastolle, mutta esineisiin ei pidä koskea.

The roads to Pakasaivo are not ploughed regularly in winter! There are no public transport connections to the destinations.

To Pakasaivo

• Driving from Kolari along road no. 21 (E8), take the Äkäslompolontie road (no. 940) roughly 10 km north of the village centre and drive almost all the way to Hannukainen. At Hannukainen, turn northwest onto the Pakasaivontie road and continue for roughly 13 km. There are signposts along the road, and at Pakasaivo, the road veers to the left towards the parking area. The distance from Kolari is roughly 40 km.
• Driving from Kittilä, take the Ylläsjärvi-Kolari road (no. 939) immediately after the village centre. After Ylläsjärvi village, take the road leading to Hannukainen (no. 9404). As you reach the Kolari-Äkäslompolo road, turn left and then, after 700 metres, right onto the Pakasaivontie road. For the rest of the way, please see above. The distance from Kittilä is roughly 67 km.
• Driving from Muonio, turn left from road no. 21 (E8) north of Kihlanki (Torniontie 3731, Muonio) and drive a total of 13 km to Pakasaivo. There is one T-junction on the way, from where you turn left and from the next junction, turn right. There is a sign to the parking area. The distance from Muonio is roughly 80 km.
• Pakasaivo is located roughly 25 km from Äkäslompolo.

To Kirkkopahta

• The destination is located along the Pakasaivontie road, less than 3 km before Pakasaivo and some 100 metres off the road.
• At Kirkkopahta, there is a parking area on the west side of the road. The seida rock is visible from the forest road.