Ohjeita Sompion luonnonpuistossa liikkumiseen

Sompion luonnonpuiston järjestyssääntö (pdf, 1,7 MB, julkaisut.metsa.fi)

Sompion luonnonpuistossa on

rajoitettua

  • Sompion luonnonpuistossa liikkuminen on kaikkina vuodenaikoina sallittu vain merkityillä retkeilyreiteillä.
  • Leiriytyminen on sallittu ainoastaan Sompiojärven rannalla ja yhtäjaksoisesti korkeintaan kolmen vuorokauden ajan.
  • Kalastus on sallittua ongella ja pilkkimällä Sompiojärvessä yleiskalastusoikeudella. Kalastajan on tarkistettava kalastusrajoitukset osoitteesta kalastusrajoitus.fi.
  • Tulenteko on sallittua ainoastaan merkityillä tulentekopaikoilla.
  • Paikallisilla asukkailla ja Lapin paliskunnan poromiehillä on tiettyjä erityisoikeuksia Sompion luonnonpuistossa.

kiellettyä

  • Luontoa muuttava toiminta on kielletty.
  • Avotulen teko metsäpalovaroituksen aikana myös merkityillä tulentekopaikoilla sekä laavujen tulisijoissa on kielletty. Pahimpien kuivuuskausien aikana on suositeltu tulenteon välttämistä myös kotien tulisijoissa ja kämpän kamiinassa, jotta kipinät eivät lentäisi rutikuivaan maastoon.
  • Lemmikkieläinten vapaana pitäminen on kielletty.
  • Moottoriajoneuvolla ajo on kielletty.
  • Roskaaminen tai rakenteiden vahingoittaminen on kielletty.

Ennakkovarustautuminen

Huolellinen retken suunnittelu ja tietojen hankkiminen paikallisista oloista auttaa parhaan luontoelämyksen saavuttamisessa.

Matkapuhelimien kuuluvuus

  • Vaikka Suomen matkaviestinverkot ovatkin kattavia, Sompion luonnonpuiston alueella on katvealueita. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi. Lisäksi aina on paikkoja, joissa matkapuhelin ei toimi tai puheluissa on häiriöitä. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esim. hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle ja/tai puhelimen SIM-kortin poistaminen hätäpuhelun ajaksi. Kannattaa myös ottaa huomioon, että erilaisten matkapuhelimien välillä on eroja kuuluvuudessa.
  • Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin. Jotta matkapuhelimesta ei loppuisi virta, ota mukaan esimerkiksi varavirtalähde, vara-akku tai vanha puhelin, jossa on toimiva akku.

Huomaavainen retkeilijä

Ethän jätä jälkiä itsestäsi Sompion luonnonpuistoon? Vinkkejä ympäristön huomioivaan retkeilyyn löytyy Retkeilijän ABC-sivuilta.

Varusteet

  • Varusteissa ja eväissä tulee huomioida eri vuodenajat.
  • Tärkeimmät varusteet vaelluksella ovat puukko, tulitikut, kartta ja kompassi. Ne tulisi olla kaikkein lyhimmillä päiväretkilläkin mukana eväiden ja juoman lisäksi. Tarkempaa tietoa varusteista ja retkeilystä saa retkeilykirjoista ja retkeilyn ABC-sivulta.
  • Ota mukaasi ruoanvalmistusastiat ja omat henkilökohtaiset ruokailuvälineet.
  • Pyhä-Nattasen päivätuvalla on kamiina ja kaasuhella, vieraskirja ja palovaroitin. Tuvan ulkoeteisessä on polttopuita sekä saha ja kirves.
  • Palovaroittimen paristo (V9) on aina hyvä olla itsellä mukana, koska kylmyys ja kosteus voivat heikentää paristojen toimivuutta.
  • Laavuilla ja kodilla on saha ja kirves. Etenkin talviretkeilijöiden on hyvä ottaa mukaansa vaellukselle omat edellä mainitut välineet. Mahdolliset sahan varaterät löytyvät liiterin seinustalta.
  • Mukaan kannattaa ottaa myös ensiapupakkaus.

Turvallisuus

  • Päiväretkillä voi harjoitella vaeltamista. Pitemmällä vaelluksella on hyvä olla mukana erätaitoinen henkilö.
  • Muista jättää ilmoitus itsestäsi, aikataulustasi ja reittisuunnitelmistasi ystävillesi ja läheisillesi, majapaikkaasi tai Urho Kekkosen kansallispuiston asiakaspalvelupisteisiin. Ilmoita mahdollisuuksien mukaan myös reitti- ja aikataulumuutoksista. Tee merkintä käynnistäsi tupien ja laavujen vieraskirjaan. Hätätapauksissa merkintä helpottaa auttajia. Alueen pelastuspalvelu on lakisääteisesti järjestetty, ja sen tavoittaa hätäkeskuksen kautta. Muista ilmoittaa saapumisesi perille, ettei etsijöitä hälytetä turhaan. Pelastuspalvelu laskuttaa turhista etsinnöistä. Muista, että puhelinnumero, johon hätätapauksessa pitää ensimmäisenä soittaa, on 112! Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.
  • Talvella retkeileminen on vaativaa. Sää- ja valo-olosuhteet ovat keskitalvella vaikeat, sillä pakkasta voi olla jopa -40 astetta ja kaamosaikana päivänvaloa on vain muutamia tunteja. Tuuli lisää pakkasen purevuutta huomattavasti.
  • Yksin vaeltamista on syytä välttää. Hätätilanteessa vaellustoveri on korvaamaton apu.
  • Kevättalvi on suosittua retkeilyaikaa, mutta silloinkin on varustauduttava asianmukaisesti. Tavallisilla latusuksilla ei pidä lähteä Sompion luonnonpuistoon!
  • Retkeilyn ABC:

Sesonkiajat

  • Sompion luonnonpuistossa suosittuja retkeilyaikoja ovat kesä- ja ruska-aika. Ruska on yleensä syyskuun alkupuoliskolla.

Hätänumero 112

Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet.

Retkikohteissa lemmikkieläimet pidettävä kytkettynä. Kuva: Seppo Leinonen.

Luonnonsuojelualueilla lemmikit on pidettävä kytkettyinä.