Sompion luonnonpuisto säilyttää palan vanhan Sompion luontoa

Sompio oli vanha lapinkylä eli metsäsaamelaisten asuinalue. Nykyinen Sompion luonnonpuisto säilyttää palan tuon vanhan lapinkylän alkuperäistä luontoa. Sompiojärvi rajaa luonnonpuistoa sen etelälaidalla. Sompiojärvi on ollut aikoinaan varsinainen "kala-aitta" sompiolaisille. 

Sompiojärven rannalla asusteli tarinan mukaan lovinoita Akmeeli, jota tultiin katsomaan kauempaakin. Ruijanpolku, joka on tiettävästi Lapin vanhin kulkureitti, halkoo nykyistä Sompion luonnonpuistoa.

Sompion luonnonpuiston ydinosan muodostavat Nattastunturit. Pyhä-Nattanen, joka on yksi Nattastuntureiden kuudesta tunturista, on aikoinaan ollut saamelaisten uhripaikka. Toisen maailmansodan aikana Nattastuntureilta oli hyvä tutkailla ympäröivää maisemaa, kun suunniteltiin Schutzwall-puolustusaseman rakentamista. Sodan jälkiä onkin nähtävissä Sompion luonnonpuiston alueella.

Ruijanpolku
Palovartian tupa
Sompiojärven kiiskismarkkinat
Lovinoita Akmeeli
Sotahistoriaa

Vanha Ruijanpolku

Tietön taival Perämereltä Jäämerelle kulki muinoin halki nykyisen Sompion luonnonpuiston. Ruijanpolku oli pääreitti kairojen poikki ja sitä käytettiin 1500-luvulta 1900-luvun alkuun saakka. Polkua pitkin kuljettiin Ruijaan niin kaupantekoon, kalastamaan kuin pysyvästi asumaankin.

Varsinkin suuret katovuodet (1695 - 1697) ja Suuri Pohjan Sota (1700 - 1721) ajoivat ihmisiä paremman toimeentulon toivossa pohjoiseen Norjan rannikolle. Viittoina toimineita kivikasoja on yhä jäljellä ja paikoin voi soilla erottaa vielä vanhojen pitkospuiden jäänteitä.

Kauppamiehet, kalastajat, papit, kullankaivajat ja virkamiehet ovat käyttäneet Ruijanpolkua 1800-luvun jälkipuoliskolla. Ruijan polun varrella on vanhoja mäntyjä, joihin nämä muinaiset kulkijat ovat kaivertaneet nimikirjaimiaan. Vanhojen petäjien kyljissä voi nähdä vielä vuosilukuja yli sadan vuoden takaa. Reitin varrella sijaitsevat Kaptukaislammit, jossa ruijankävijöillä oli aikoinaan autiotupa. Autiotuvasta on jäljellä enää maatuvat rauniot.

Ruijanpolkua on uudelleen viitotettu noin 35 kilometrin osuudelta Sompiojärveltä Laanilaan saakka. Tutustu Ruijanpolun reittikuvaukseen.

Palovartijan tupa

Pyhä-Nattasen tuvalla. Kuva: Kimmo KuurePyhä-Nattasen huipulla on vanha palovartijan tupa. Nykyinen tupa on rakennettu sodassa tuhoutuneen tuvan tilalle heti sodan jälkeen vuonna 1946. Tuolloin tuvalle rakennettiin myös puhelinlinja. Tupa on nimensä mukaisesti toiminut palovartioinnin tukikohtana aina kesäaikaan.

Tunturin huipulta oli hyvä näkyvyys laajalti ympäristöön. Kiikaroimalla saattoi havaita alkaneet metsäpalot. Palosta tehtiin ilmoitus palokunnalle. Palovartija asui tuvassa aina yhtäjaksoisesti niin kauan, kunnes tuli vesisade. Sadepäivinä oli lupa laskeutua tunturista alas ja käydä mm. täydentämässä ruokavarastoja.

1980-luvulta saakka Palovartijan tupa on palvellut retkeilijöitä päivätupana. Tupa on kokonaan peruskorjattu 1990-luvun alussa. Pihapiiristä löytyy nykyisin myös käymälä. Juomavesi pitää tuoda mukana.

Sompiojärven kiiskismarkkinat

Ennen vanhaan sompiolaiset kokoontuivat jokavuotiseen yhteiskalastukseen syyskuussa, ruska-aikaan syyskuun 15. päivän jälkeisenä arkipäivänä. Kalastustapahtuma eli kiiskismarkkinat oli aina siihen aikaan, jolloin kalat luontaisesti ahtautuivat Sompiojärveen laskeviin kapeisiin ojiin. Yhteiskalastukseen osallistui pyytäjiä neljästä pienestä kylästä; Lokasta, Riestosta, Korvasesta ja Muteniasta.

Kokoontumispaikkana oli Sompiojärvi, jonne sauvottiin veneraitona mutkaista Muteniajokea pitkin. Ensimmäinen päivä kului pyytövälineiden korjailemiseen sekä kentälle asettumiseen. Kalastus aloitettin yhtä aikaa toisena päivänä ja se kesti kaikkiaan kolme päivää. Lopuksi saalis jaettiin kalastajien kesken.

Vanhan perinteen mukaisia kiiskismarkkinoita vietettiin viimeisen kerran vuonna 1965. Vuonna 1967 valmistui Lokan pato ja Sompiojärvi yhtyi Lokan tekojärveen. Myöhemmin kotiseutuyhdistys Sompioseura on järjestänyt kiiskismarkkinoita kokoontumalla Sompiojärven rannalle, Akmeelinkummulle vaalimaan vanhaa sompiolaisia perinteitä.

Akankivi on laakea kivi Sompiojärvessä. Matalan veden aikaan kivi on nähtävillä. Kivi on ollut ennen muinoin sompiolaisten seita. Kivelle on voitu viedä uhrilahjana esim. peuroja. Myöhempi tarinaperinne kertoo, että akankivelle on viety kiukuttelevia vaimoja lauhtumaan.

Lovinoita Akmeeli

Tarinan mukaan Sompiossa eli ennen vanhaan suuri lovinoita Akmeeli. Akmeeli asui kodassa Sompiojärven rannalla ja väliin Luirojoen varressa. Kuuluisaa lovinoitaa saatettiin tulla tapaamaan pitkienkin matkojen takaa.

Akmeelin kerrotaan olleen Lapin tunnetuimpia ja arvostetuimpia noitia. Noitarumpua rummuttaen Akmeeli saattoi muuttaa olomuotoaan. Akmeeli saattoi muuttua vaikka sudeksi tai uiskennella kalana. Kuuluisa on myös tarina Akmeelin viimeisestä loveen vaipumisesta. Ennen loveen vaipumistaan Akmeeli kertoi vaimolleen sanat, joilla tämän tulee herättää hänet tietyn ajan kuluttua. Vaimo kuitenkin unohti sanat eikä voinut herättää miestään. Lopulta Akmeelin ruumis haudattiin ja haudan kerrotaan löytyvät Sompiojärven suunnalta.

Vaimon kerrotaan muistaneen sanat vasta 30 vuoden kuluttua, mutta silloin se oli jo myöhäistä. Akmeeli oli silloin ollut jo liian kauan matkalla, eikä häntä enää voitu herättää.

Sanat, joilla vaimon piti herättää Akmeeli: "Hauen suolen soikeroista, kolmannesta koikerosta, Akmeeli Antereeus, paijele jo pajas!"

Sotahistoriaa

Toisen maailmansodan aikana rakennetun Schutzwall-puolustusaseman suunnittelu aloitettiin Nattastuntureiden huipulta, mikä oli erinomainen tähystyspaikka. Puolustusasema, joka oli osa laajempaa puolustussuunnitelmaa, rakennettiin Tankavaaran ympäristöön Jäämerentien molemmin puolin. Schutzwall-aseman pyrkimyksenä oli suojata saksalaisten hallussa ollut Pohjois-Lappi etelästä tulevalta uhalta. Osa puolustusasemasta on nykyisen Sompion luonnonpuiston alueella.

Sompion luonnonpuistossa voi nähdä sodan jälkiä muun muassa kenttäteinä ja telalavoina. Kenttäteitä on kymmeniä kilometrejä Schutzwall-aseman ympäristössä. Puiset telalavat ovat yleensä kymmenien metrien mittaisia, soiden ja muiden vaikeiden maastoesteiden ylittämiseen tarkoitettuja tienjatkoja. Nykyisin telalavat ovat pitkälti lahonneita ja paikoittain routa on nostanut niitä ylös.