Skip to main content
Hiking destinations

Unarinkönkäällä Meltausjoki virtaa 4–5 metriä syvällä kalliopahtojen välissä, josta vesi purkautuu mahtavana könkäänä eli putouksena kohti alavirtaa. Köngästä ja ympäröivää luontoa on mahdollista ihailla joen yli rakennetulta riippusillalta. Lähellä on myös Kenttäpalon laavu. Meltausjoki tunnetaan hyvänä harjusjokena, ja alue onkin kalastajien suosiossa.

  • Vaikuttava köngäs ja ympäröivä joenvarren luonto
  • Lyhyt polku pysäköintialueelta riippusillalle könkään äärelle
  • Laavu noin puolen kilometrin päässä könkäästä yläjuoksulle
  • Meltausjoki soveltuu kalastukseen ja melontaan
  • Unarinkönkään alue on Metsähallituksen virkistysmetsää

Unarinkönkään alue on Meltausjoen ympäristöön Metsähallituksen omalla päätöksellään perustamaa virkistysmetsää, ja muodostuu pääasiassa mäntyvaltaisista kangasmaista. Alueella on vaihtelevia harjumuodostelmia, suppia sekä kalliometsiä. Jokivarressa on paikoin rehevämpiä sekametsiä, joissa myös koivu ja kuusi ovat yleisiä. Rantapenkereillä kasvilajisto on monipuolisimmillaan, ja värikkäät kukat, kuten rantatädykkeet ja huopaohdakkeet, reunustavat jokirantaa.

Meltausjoki on Ounasjoen suurin sivujoki, joka saa alkunsa Unarinjärvestä. Joki virtaa vapaana 46 kilometrin matkan Rovaniemen pohjoisosan halki ja yhtyy Ounasjokeen Meltauksen kylän kohdalla. Meltausjoessa on aikaisemmin uitettu puuta joen yläjuoksulta lähtien.

Veden alla lymyilevät mm. harjukset ja taimenet, ja myös siika, ahven ja hauki kuuluvat joen kalalajistoon. Harjus eli harri kuuluu lohikaloihin, joten sillä on tuntomerkkinä rasvaevä ruumiin takaosassa selkäpuolella. Harjuksen paras tuntomerkki on kuitenkin suuri harjamainen selkäevä. Ravinnokseen harjus napsii mm. vedessä eläviä toukkia ja veden pinnan tuntumassa lentäviä hyönteisiä, kuten perhosia ja korentoja.

Aktivitehtat ja máđijat

Unarinköngäs on rauhallinen ja erämainen kalastuskohde, joka on erityisesti perhokalastajien mieleen.

Meltausjoki on suosittu melontakohde.

Pysäköintialueelta on lyhyt polku riippusillalle, jolta voi ihailla Unarinköngästä ja joenvarren maisemia.