Puruveden ja Pihlajaveden välissä

Punkaharju erottaa toisistaan kaksi suurta Saimaan allasta, Puruveden ja Pihlajaveden. Puruvesi on eräs Suomen kirkasvetisimmistä järvistä, jota luonnehtivat avarat selkävedet ja harvalukuiset saaret. Järvi on tunnettu erinomaisena kalavetenä.  Puruveden saarten rannat vaihtelevat kitukasvuisista kallioista laajoihin hiekkarantoihin, jotka houkuttelevat rantautumaan. Harjusaarten jyrkillä rinteillä viihtyvät vaateliaat paahteisuuteen sopeutuneet hyönteiset ja kasvit, kuten harvinainen kangasajuruoho. Toisaalla saarten sisäosissa samoillessaan voi löytää kokonaisia lehmusmetsiköitä.

Pihlajavesi on saimaannorpan esiintymisen ydinaluetta, jossa todennäköisyys nähdä norppa on suurimmillaan. Etenkin keväisen karvanvaihdon aikaan saimaannorpat paistattelevat päivää suojaisilla luodoilla. Pihlajaveden jylhät kallioiset rannat kätkevät saarten sisäosien monimuotoisen metsäluonnon, jossa on edustettuna myös vanhoja perinteisen maatalouskäytön muovaamia maisemia. 

Harjuluonnon kasvit ja eläimet

Punkaharjun luonnon tärkeimmät erityispiirteet ovat seurausta jääkaudesta. Harjun erikoiset muodot syntyivät noin 10 000 vuotta sitten mannerjäätikön vetäytyessä jääkauden lopulla kohti Perämerta.

Kuva: Mari Laukkanen

Ensimmäiset kasvit levisivät alueelle maan paljastuttua sulamisvesien alta. Vielä nykyisinkin lajistosta löytyy merkkejä näistä varhaisista leviäjistä. Idänkeulankärki kukkii runsaana harjutien varrella touko-kesäkuussa. Tunturikurjenherne on nykyisin tyypillinen pohjoisen ja harjuympäristöjen kasvi. Pääosin kasvillisuus on tavallista kuivan kankaan lajistoa. Täällä viihtyvät muun muassa kissankäpälä, kanerva ja puolukka.

Idänkeulankärki. Kuva: Mari Laukkanen

Jyrkät pinnanmuodot luovat vaihtelevia elinympäristöjä: etelä-länsi-suuntaiset rinteet hehkuvat kuumina kesäpäivien paahteessa, kun taas pohjois-itä-suuntaiset rinteet säilyttävät viileän ja kostean pienilmastonsa. Etelärinteillä viihtyykin vaativa harjukasvillisuus, joka sietää korkeita lämpötiloja. Maaperä pidättää heikosti vettä, joten kasvien on siedettävä myös kuivuutta. Kuivempien mäntymetsien ohella alueella esiintyy myös pieniä, reheviä lehtolaikkuja rannoilla ja suppien pohjilla. Näissä kasvaa vaateliasta kasvilajistoa, esimerkiksi lehto-orvokkia, kaiheorvokkia, lehtohorsmaa ja kotkansiipeä.

Eläimistö on kuivien mäntykankaiden tyyppilajistoa. Täällä voi kohdata mm. metsäkirvisen, harmaasiepon, leppälinnun ja käen. Kesäiltojen hämärässä voi kuulla kehrääjän salaperäisen hyrinän. Myös palokärki ja käpytikka pesivät alueella. Rantavesissä viihtyvät kuikat, härkälinnut ja silkkiuikut. Läheisen Laukansaaren tutkimusmetsän sembramänniköissä voi onnekas kulkija kohdata pähkinähakkipoikueen. Kaarnalahden ja Valkialammen rannoilta löytyy majavan syöntijälkiä ja saattaapa hiljaisessa illassa nähdä itse talttahampaankin. Myös piisami ja kettu on tavattu harjualueella.

Kokonharjun aarnialue

Kokonharju on Punkaharjun luonnonsuojelualueen luonnontilaan jätetty osa. Vanha osa on rauhoitettu aarnialueeksi jo vuonna 1924, uusi alue liitettiin mukaan vuonna 1991. Koska Kokonharjun alue on jätetty hoito- ja hakkuutoimien ulkopuolelle, sen metsät ovat saaneet rauhassa kehittyä kohti luonnontilaa. Jykevien mäntyjen alikasvokseksi on kehittynyt kuusikkoa ja ajan kuluessa metsä umpeutuu. Aarnialueen rehevässä notkelmassa kasvaa poikkeuksellisen pitkiä puita, joiden latvat kurkottelevat yli neljäänkymmeneen metriin. Jatkossakin Kokonharjulla tekemään vain pienimuotoisia luonnonhoitotoimenpiteitä tarvittaessa. Luonnontilaiseen metsään pääsee tutustumaan alueen läpi kulkevalla luontopolulla.

Luonnontilainen Kokonharju, Kuva: Anne Pyykönen

Alueen arvot säilyvät maisemanhoidolla

Punkaharjun kansallismaisema, jossa järvet pilkottavat järeiden mäntyjen lomasta, vaatii jatkuvia hoitotoimia säilyäkseen ihmissilmää miellyttävänä. 

Kuva: Mari Laukkanen
Punkaharju tunnetaan mäntyvaltaisesta harjumetsästä, jonka laella vanhat männyt muodostavat holvikaarimaisen vaikutelman. Harjutietä reunustavia metsiä on harvennettu varovaisesti 2010-luvulla. Iäkkäimpien puuyksilöiden kuollessa nuoremmille puille vapautuu kasvutilaa, ja harjun rinteillä kasvaakin eri-ikäisiä puita pienistä taimista noin 200-vuotiaisiin jättiläisiin. Kuolleita puita jätetään luonnonsuojelualueelle lahopuulajiston elinympäristöksi sellaisiin paikkoihin, missä ne eivät vaikeuta alueella liikkumista.

Puut tutuksi tutkimuspuistossa

Metsäntutkimuksella on pitkät perinteet harjualueella ja sen tuntumassa. Oman lisänsä Punkaharjun alueen luontoon tuo puulajipuisto, jossa voi tutustua noin sataan puulajiin. Puulajipuisto sijaitsee luonnonsuojelualueen läheisyydessä Laukansaaressa. Suomea vastaavilta ilmastovyöhykkeiltä on kokeilumielessä siirretty alueelle erilaisia puulajeja, joiden menestymistä Suomen oloissa on sitten voitu seurata. Joukossa on myös erikoisia kasvumuotoja, kuten käärmekuusia. Tutkimuksilla on saatu tietoa metsäluonnosta yleensä ja apua käytännön metsänkasvatussovellutusten kehittämiseen. Tutkimuksesta vastaa Luonnonvarakeskus (www.Luke.fi).

Kuva: Jussi Kirmanen

Metsähallituksen julkaisuja Punkaharjusta (julkaisut.metsa.fi)

Muita julkaisuja

  • Paaskoski, J. (toim.) 2005: Luonnon vihreä ajatusviiva. Punkaharjun kansallismaisema. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Espoo. 277 s.