Kylmäluoman luonto ja nähtävyydet

Kylmäluoma sopii hyvin koko perheen luontoretkiin. Kuva: Sirke Seppänen.
Kylmäluoman retkeilyalue on harjujen halkomaa mäntyvaltaista metsää ja aapasuota. Erämaatunnelmaa tuovat kaakkurin ja kuikan huutelut, rauhallinen sijainti sekä hiljaisuus. Kylmäluoma on patikoijan ja kalastajan paratiisi.
Näin huolehdimme luonnosta

Pohjoisen vanhaa metsää

Viimeisimmät laajamittaiset hakkuut Kylmäluoman retkeilyalueella tehtiin 1930-luvulla. Tämän jälkeen valtaosa alueen metsistä on säilynyt intensiivisen metsätalouskäytön ulkopuolella. Metsät ovat palautuneet luonnontilaisiksi ja järeiden puiden sekä lahopuun määrä on lisääntynyt. Luonnontilaisen metsän tunnistaa harvakseltaan köllöttävistä, eri lahoamisvaiheessa olevista järeistä maapuista, sekä pystyssä huojuvista hopeakylkisistä keloista. Vanhoja luonnonmetsiä on retkeilyalueen pinta-alasta yli kolmasosa (2686 hehtaaria). Luonnonmetsät ovat keskeisin peruste sille, että retkeilyalue kuuluu Euroopan Unionin alueelle perustettuun Natura 2000 -alueiden suojeluverkostoon.

Luonnontilaista mäntymetsää. Kuva: Mari Limnell

Vanhat metsät ovat tärkeitä, koska ne ovat ainoita sopivia elinympäristöjä monille lahopuuta ravintonaan käyttäville lajeille. Retkeilyalueen maapuilla elää muun muassa useita lahopuista riippuvaisia kääpälajeja. Harvinaisin alueelta löydetty kääpä on Suomessa erittäin uhanalaiseksi luokiteltu lutikkakääpä. Se viihtyy vain järeillä, pitkälle lahonneilla mänty- ja kuusimaapuilla. Erittäin uhanalaisiin lajeihin luetaan kuuluvaksi ne, joihin kohdistuu luonnossa hyvin korkea häviämisriski. Muista harvinaisista kääpälajeista alueella tavataan kalkkikääpää, riekonkääpää, erakkokääpää sekä sirppikääpää. Kaikki edellä mainitut lajit ovat viimeisten vuosikymmenten aikana taantuneet, kun järeiden lahopuiden määrä on vähentynyt.

Heinä-elokuussa voi retkeilyalueen kuusimetsissä tai korpipainanteissa havaita tuuheasta sammalmatosta kohoavan, vaatimattoman valkokukkaisen kämmekän. Yövilkka on vanhojen havumetsien yleisimpiä kämmeköitä, mutta nuorista talousmetsistä sitä ei kannata lähteä etsimään - laji vaatii kasvualustakseen vanhojen metsien paksun kerros- tai seinäsammalpeitteen.

Kylmäluoman retkeilyalueen merkitys korostuu vanhoista metsistä riippuvaisten lajien suojelussa.

Yövilkka. Kuva: Vastavalo / Jyrki Sahinoja.

Komeita harjuja

Kylmäluoman pitkät, jyrkkärinteiset harjut johdattavat kulkijan ikimuistoiselle maisemaretkelle. Retkeilyalueen harjut ovat osa Perämereltä Venäjälle ulottuvaa harjujaksoa. Alueen näyttävimmät harjut ovat Hukanharju, Sarvenharju sekä Kylmäluomanharju. Retkeilijät voivat ihastella alueen kaunista luontoa esimerkiksi Hukanharjun tai Kylmäluomanharjun laella kulkevilta retkeilyreiteiltä.

Kaikki Pohjois-Suomessa esiintyvät harjut ovat Etelä-Suomen harjuihin verrattuna lajistoltaan niukempia ja kasvillisuus muistuttaa normaalia metsäkasvillisuutta. Pohjoisen harjulta puuttuvat lähes kaikki eteläisille harjuille luonteenominaiset lajit, kuten kielo ja kangasvuokko.

Harjumaisemaa. Kuva: Tiina Laitinen

Poikkea aapasuolle

Aapasuolle on ominaista, että suon keskiosa on sen reunoja alempana, jolloin reunaosista tulevien vesien mukana kulkeutuu soille ravinteita. Aapasoiden keskiosat ovat yleensä avoimia ja vetisiä, kun taas reunaosat ovat puustoisia. Retkeilyalueen pinta-alasta on aapasoita lähes 1600 ha. Pääosin suot ovat säilyneet luonnontilaisina.

Kylmäluomalta tavataan pohjoisille aapasoille ominaiset lintulajit, kuten pikkukuovi, liro ja kapustarinta.

Touko-kesäkuussa aapasoiden yleisimpiin ääniin kuuluu helisevä ”liro-liro-liro”. Kohota katse taivaalle ja näet harmaan kahlaajan, joka äänen perusteella on tunnistettavissa liroksi. Lennossa liron tunnistaa myös harmahtavan-valkoisesta värityksestä. Usein sen löytää istumassa rämesoiden mäntyjen latvasta, jolloin näkyy tummanharmaa, valkeapilkkuinen selkäpuoli ja silmäkulmasta nokan tyveen ulottuva musta juova. Lirot muuttavat Suomeen toukokuussa ja viimeisetkin linnut ovat lähteneet takaisin talvehtimisalueilleen Afrikkaan syyskuussa.

Liro. Kuva: Vastavalo / Jaakko Vähämäki.

Luonnontilaisia järviä ja lampia

Tiesitkö, että retkeilyalueen pinta-alasta lähes 1000 hehtaaria on järviä ja lampia? Ne ovat pääosin luonnontilaisia, sillä ihmisen vaikutus (kuten ojitukset) on ollut vähäistä. Harjujen läheisyydessä olevat vesistöt ovat hyvin kirkkaita, sillä pohjavedet vaikuttavat niihin voimakkaasti. Soilla sijaitsevien järvien ja lampien vesi on sen sijaan humuksen ruskeaksi värjäämä.

Retkeilyalueen suurin järvi, Kylmäluoma, rajautuu Kylmäluomanharjuun. Se on lähialueen suurimpia karuja kirkasvetisiä järviä, jonka pinta-ala on 384 hehtaaria (retkeilyalueeseen kuuluu 325 hehtaaria). Järven syvin kohta, Kirkkolaonhauta, on syvyydeltään 24 metriä. Kylmäluoma on tyypillinen karu kirkasvetinen järvi, jonka lajistoon kuuluvat kasveista muun muassa nuotta- ja lahnaruoho sekä linnuista muun muassa kuikka, tukkakoskelo ja kalatiira. Tarkkaavainen luonnossa liikkuja saattaa nähdä järvellä myös saalistavan kaakkurin tai kalasääsken. Kalastajan saaliiksi voi tulla arvokaloja, kuten muikku tai siika.

Nuottaruoho. Kuva: vastavalo / Pertti Harstela.

Kylmäluoman rantavesissä on loppukesästä mahdollista havaita noin puoli metriä vedenpinnan yläpuolelle ulottuva valkokukkainen kasvi. Kyseessä on nuottaruoho. Nuottaruoho kasvaa ruusukkeina järven pohjassa, mutta nostaa kukkavarren vedenpinnan yläpuolelle jopa yli metrin syvyydestä. Nuottaruoho suosii erityisesti puhtaita harju- ja hietikkoalueiden kirkasvetisiä järviä. Laji on kärsinyt vesistöjen rehevöitymisestä ja happamoitumisesta, mutta Kylmäluoman vesissä se pärjää kohtalaisen hyvin.
 

Vuoden 1994 Puurakennus Suomessa

Kylmäluoman leirintäalueen vastaanottorakennus valmistui vuonna 1994. Tiloissa ovat leirintäalueen vastaanotto- ja infopiste sekä kahvila-ravintola. Rakennus palkittiin valmistuttuaan valtakunnallisella Vuoden Puurakentamisen palkinnolla.

Lisätietoja Kylmäluoman retkeilyalueesta

  • Perustettu 1979
  • Pinta-ala 73 km2

Kylmäluoman tunnus