Hossan luonto

1.10.2020
Koronaviruksen takia luonnossakin on syytä pitää turvavälit ja noudattaa erityistä käsihygieniaa mm. tuvilla, tulentekopaikoilla ja huussikäyntien jälkeen. Metsähallituksen linjauksia ja ohjeita päivitetään, kun yleiset koronaohjeet tarkentuvat. Ks. tilanne sivultamme www.luontoon.fi/koronavirusohjeet.
Ahvenparvi ui järven pohjan tuntumassa. Ahvenille tunnusomainen raidoitus ja muut kalojen piirteet näkyvät selkeästi kirkkaassa vedessä. Järven pohjassa makaa puun runko.
Hossan kansallispuiston komeaan harjuluontoon ja kirkasvetisiin kalajärviin ihastuivat jo kivikauden ihmiset. Kainuulaisessa luonnossa näkyy alueen pohjoinen sijainti ja maisemassa on Lapin tuntua.
Näin huolehdimme luonnosta

Julma-Ölkky on jääkauden jälkeläinen

Hossan kansallispuiston luonto on hyvin vaihtelevaa. Kulkija voi samalla retkellä ihailla kirkkaita harjulampia, kulkea kumisevia kangasmaita, harppoa suolla mättäältä toiselle ja sukeltaa aarnikuusikkoon kuulemaan puron lirinää.

Maisema Juma-Ölkky järvelle korkean kallion päältä. Etualalla kangasmaastoa ja mäntyjä, taustalla näkyy kanjonijärvi ja sen molemmat metsäiset rannat.

Jääkausi on rakentanut pohjan Hossan maisemalle. Jäävirrat tekivät harjut jyrkkine rinteineen ja suppineen. Jään reunassa oli kielekkeitä, joiden välissä kulki jäävirtoja ja joiden reunat sulivat kukin omalla tavallaan. Hossassa on monen muotoisia ja suuntaisia veden ja jäänreunojen tekemiä muodostumia.

Miljoonia vuosia vanhassa maan halkeamassa, murroslaaksossa sijaitsee Julma-Ölkyn kanjonijärvi, jonka nykyinen maisema on sekin jääkausien esiin huuhtoma ja viimeistelemä.

Harjuja ja suoluontoa

Metsien käyttö näkyy metsän rakenteessa. Maastossa on jälkiä tervanpoltosta ja metsätaloudesta.

Merkittävin jääkauden muodostuma, laaja harjujakso, kulkee mäntymetsinä Julma-Ölkyltä Laukkujärven, Hakoharjun ja Huosiharjun kautta Öllörin länsirantaan. Harjujen maaperä on lajittunutta: alla on karkeampaa soraa ja pinnassa hienojakoisempaa hiekkaa. Sadevesi läpäisee hiekkamaan nopeasti ja niin harjujen metsät ovat kuivia, vaikka niille sataa saman verran vettä kuin kosteampiin kuusimetsiinkin.

Kuva järveltä iltaruskon aikaan. Läpi kuvan vasemmalta oikealle kulkee ranta, missä kasvaa korkeita puita. Takaa tuleva valo piirtää heijastuksen puista järveen.

Luonnontilaiset vanhat männiköt ovat metsäpalojen harventamia jäkälää ja varpuja kasvavia kankaita. Pohjakerroksen kasvillisuuteen kuuluisivat luonnostaan laajoilla alueilla jäkälämatot. Hossa on kuitenkin porojen palkista ja jäkälämaat ovat käytössä.

Mannerjään reunojen kasaamat moreenimaat, kuten puiston länsilaidan kuusikkoinen Moilasenvaara, ovat rehevämpiä, koska jääkauden vedet eivät ole niitä niin paljon huuhtoneet. Vaarojen kuusivaltaisuus johtuu korkeilla alueilla myös runsaasta lumesta, joka kertyy puihin. Mänty ei kestä tykkyä kovin hyvin. Vaaramaiden vanhoissa kuusikoissa monimuotoisuutta lisäävät runsaammat lehtipuut, erityisesti haapa. Haavan lehdet ja kukinnot ovat ravinteikasta ruokaa liito-oravalle ja niistä se löytää tikankoloja pesäpaikoiksi. Hentonokkaisten tiaisten on helppo kaivaa pesäkoloja koivupökkelöihin. Hyönteisiäkin niistä löytyy syötäväksi.

Hossan alueen suot ovat suurimmaksi osaksi pienialaisia, mutta silti noin kolmasosa puiston pinta-alasta on erilaisia soita. Suurin osa soista on karuja nevoja ja rämeitä, vain vähäisillä laikuilla on enemmän ravinteita.

Mäntymetsässä aluskasvillisuus on matalaa, mustikka kasvaa runsaana. Polku kulkee metsässä.

Suot lisäävät Hossan luonnon monimuotoisuutta. Reunat, kuten suonlaidat ja rannat ovat muuta ympäristöä monilajisempia. Reunoilla tapaavat molempien luontotyyppien lajit ja vaihtumisvyöhykkeillä on omat erityiset olosuhteensa, esimerkiksi suot ja vedet lisäävät reunametsien kosteutta.

Erikoisimpia kosteita paikkoja Hossassa ovat arot, alavat kausikosteikot, jotka kuivuvat kesällä ja saattavat syksyn runsaista sateista taas joutua veden valtaan. Niiden kasvillisuus muistuttaa usein nevasoiden kasvillisuutta. Vaaramaiden tiiviimpi maaperä mahdollistaa veden viipymisen painanteissa.

Öllörijärvi on suppa muiden joukossa

Hossa on kolmen vesireitin kohtauspaikka, mistä johtuen alueella on paljon virtavesiä. Järviä ja lampia on yli sata. Vedet ovat karuja ja kirkkaita lukuun ottamatta tummia suolampia. Monet lammista ja mm. Öllörijärvi ovat jääkauden muodostamia, ns. suppalampia. Järvien pohjassa on lähteitä, kun harjujen pohjavedet purkautuvat rinteiden alle. Syvät lammet ja järvet ovat lähes jääkauden jälkeisessä luonnontilassa. Ne ovat kirkkaita ja niiden vesi on happirikasta, osa vedestä on harjujen suodattamaa pohjavettä.

Poikkileukkaus järvestä, etualalla näkyy järvisätkin -kasvin kasvustoa. Sen juuret näkyvät vedenpinnan alapuolella ja sen kukat veden pinnan yläpuolella. Maiseman taustalla näkyy saari ja rantaviivaa. Järvi on tyyni.

Suuremmat virtavedet on osin perattu puiden uittoa varten, mutta niitä on myös kunnostettu ennalleen. Ne tarjoavat elinmahdollisuuksia virtavesien lajeille. Erityisen tärkeitä virtaavien vesien sora- ja kivikkopohjat ovat harjukselle ja taimenelle, jotka kutevat virtapaikoissa.

Pienvedet ovat Hossan vähiten tutkittua luontoa. Pienten purojen rikkaassa kasvi- ja eläinlajistossa on vielä ehkä löydettävänä yllätyksiä, kuten harvinaisia sammalia tai pohjaeläimiä. Lähteitä ja lähteikköjä on paljon. Lähteikkö on puuton, ohutturpeinen kohta, jossa hapekas pohjavesi tulee maan pinnalle ja jossa ei ole selkeää lähteensilmää. Lähteiköt sijaitsevat vaarojen ja harjujen alarinteillä. Ne pysyvät usein talvellakin avoimina.

Katka on kalojen suurta herkkua

Ahvenia vedessä. Etualalla olevien kalojen piirteet näkyy selvästi.

Hossan kalat nauttivat harvinaisen monipuolisesta äyriäisravinnosta, joka viihtyy vedessä, johon runsas pohjavesi tuo happea.Kalojen ravinnoksi on tarjolla äyriäisiä ja hyönteisten toukkia. Laadukas ravinto turvaa kalojen hyvän kasvun. Hossan siiat ja hauet ovat olleet haluttua saalista jo vuosituhansien ajan, lammista pilkitään isojakin ahvenia. Kalastettavia kalakantoja, mm harjusta ja taimenta on vahvistettu poikasistutuksilla.

Petokalojen pääasiallisena ruokakalana on monessa järvessä muikku ja useissa lammissa kymmenpiikki. Lisäksi vesissä esiintyy katkoja, jotka ovat mieluista ravintoa lohikalojen poikasille. Ne ovat jääneet Hossan lampiin "vangiksi" jääkauden jälkeen.

Matsutakea ja muita metsän herkkuja

Sienikorissa etualalla näkyy matsutakeja eli tuoksuvalmuskoja. Taustalla metsää ja järveä.

Hossan kansallispuiston lajisto on Kainuulle tyypillistä. Luonnossa näkyy alueen pohjoinen sijainti ja maisemassa on lapin tuntua. Erityinen pohjoinen piirre on, että suopursu kasvaa myös kuivilla mailla, koska se saa tarpeeksi valoa avarassa metsässä. Mustikka viihtyy kuivemmilla mailla kuin etelämpänä. Hossassa kasvaa itäisiä lajeja, kuten vaiveroa, joka puuttuu läntisimmästä Suomesta. Ruohokanukan tapaaminen metsässä on yllätys etelästä tulevalle. Etelässä ruohokanukan, kainuuksi sianmarjan, tapaa meren ja järvien rannoilla. Vaarojen ravinteikkailla rinteillä eteläisempi kasvillisuus selviää näinkin pohjoisessa.

Vesien kasvillisuus on tyypillistä karujen vesien kasvillisuutta. Karujen ja puhtaiden vesien nuottaruoho on Hossassa yleinen. Metsälammilla kukkii lumme. Ruovikoita Hossassa ei juuri ole, mutta järvikortetta tapaa matalissa poukamissa.

Kansallispuiston kankailta ja soilta voi poimia herkkuja ja vitamiineja, marjoja ja ruokasieniä saa kerätä vapaasti. Marjojen sato riippuu alkukesän säistä. Mustikka ja puolukka antavat runsaimmat sadot, joinakin vuosina suomuurainta, eli lakkaa tai hillaa saadaan paljon.

Jos syksy ei anna herkkutatteja tai kantarelleja, kangasrouskuja kasvaa kuitenkin. Loppukeväästä kasvaa korvasieniä. Hyvin lämpiminä kesinä kuivissa mäntymetsissä kasvaa tuoksuvalmuskoita eli matsutakeja.

Leppälinnun valtakuntaa

Rantasipi seisoo rantakalliolla. Lähikuvassa näkyy selkeästi sen ominaisväritys, pitkähköt jalat ja nokka.

Leppälintu on Hossassa poikkeuksellisen yleinen. Käki munii kaikkein useimmin leppälinnun pesään, joten kukkumistakin leppälintu luultavasti Hossan kankailla edistää. Vanhan puuston runsaus suosii kolopesijöitä, mm. tiaisia, kirjosieppoa tikkoja. Pohjantikka elää vanhoissa metsissä etsien ateriansa kuolevien puiden kaarnan alta. Sen paikalla olon huomaa pienistä suppilomaisista hakkuujäljistä puiden kyljissä.

Virtapaikoissa, missä vesi ei talvella jäädy, tapaa pienen ja mustavalkoisen koskikaran. Siellä se hakee ravintoaan pohjasta pulahdellen jäiden seassa. Pohjoisen tuntua lisää keväällä kaikkialla kuuluva järripeipon ryystävä laulu. Hossa on eteläisimpiä paikkoja Suomessa missä järripeippo on peippoa yleisempi pesimälintu.

Alkukesän tunnusomainen ääni on rantasipin piipitys. Rantasipi viihtyy hyvin pienehköjen vesistöjen karuilla rannoilla. Kevätaamuisella suolla puolestaan konsertoivat hanhet, kurjet ja kahlaajat. Syrjemmällä kulkeva saattaa keskikesällä törmätä metsälammelle sulkimaan vetäytyneisiin metsähanhiin. Vesillä uittavat koskelot suuria poikaslauttoja ja kuikka paimentaa enintään kahta poikastaan.

Hossan linnustosta on tehty kattava artikkeli (lintulehti.birdlife.fi), jossa on laajasti tietoa alueen lintulajeista.

Suuria ja pieniä nisäkkäitä 

Keväinen kuva ketusta liikkumassa lumella. Taustalla näkyy heinikkoa.

Alueella tavataan satunnaisesti kaikkia suurpetojamme. Laajojen alojen kulkijoina ja ihmistä karttavina niitä pääsee harvoin näkemään.

Pikkunisäkäskantojen vaihtelu säätelee lihansyöjäeläinten menestystä. Kärpän ja lumikon jälkiä tapaa hangilla usein. Saukko ja majava viihtyvät alueella. Hirvi ja poro edustavat suuria kasvissyöjiä. Porojen runsaus näkyy kasvillisuudessa mikä näkyy kasvillisuudessa erityisesti poronjäkälän vähäisenä määränä.

Ulkoruokinnassa

Podcasteja polun varrelta
Syksyiseen Hossaan
sinut ottaa kuuntelumatkalle mukaan suojelubiolgi Ilkka Immonen. Podcasteja polun varrelta -sarjan toimittaja on Metsähallituksen Luontopalvelujen aluetiedottaja Sini Salmirinne.