Hiidenportin luonto 

Kuva: Tea Karvinen
Hiidenportin kansallispuisto antaa aavistuksen siitä, miltä Korpi-Kainuun erämaaluonto ennen näytti: harvaanasuttua salomaata, matalia metsäisiä vaaroja ja karuja soita.
Näin huolehdimme luonnosta

Rotkon reunalta avautuu komea näkymä

Kansallispuiston tunnetuin nähtävyys on Hiidenportin jylhä murroslaakso, jonka kallioseinämät putoavat pystysuorina jopa kaksikymmentä metriä. Rotkon syvyydessä on mustia, nevarantaisia lampia.

Kuva: Juha Pääkkönen

Kilometrin pituinen rotkovajoama sijaitsee vedenjakaja-alueella. Rotkon luoteispäästä vedet virtaavat Oulujoen vesistöön. Kaakossa murrosvyöhykkeen vedet virtaavat Porttijokilaaksossa kohti Vuoksen vesistöä. Koko Porttijoki saakin alkunsa Hiidenportin vedenjakajalta.

Hiidenportti jakaa vedet

Porttijoki muodostaa paikoin pieniä koskia, mutta paikoin se hiljentyy mustasilmäisiksi lammiksi. Lampien rannoilla on jyrkänteitä, lohkareikkoja ja kapeita hyllyväpeitteisiä soita. 

Kuva: Jouni Laaksonen

Kallioseinämät putoavat pystysuorina jopa kaksikymmentä metriä. Kuva: Jouni LaaksonenPorttijoen valuma-alue on pääosin kansallispuistossa, joten Hiidenportti on myös arvokas vesiluonnon suojelukohde, vaikka vesistöt kattavatkin vain noin 2 km² koko puiston pinta-alasta. Valuma-alueella on kymmeniä pieniä järviä ja lampia. Karujen, ruskeavetisten järvien vesi- ja rantakasvillisuus on niukkaa ja rannat ovat suo- tai kangasreunaisia. Rannoilta voi löytää mm. terttualpia ja järviruokoa. Räme- tai nevareunaisilla lammilla kasvaa lummetta ja ulpukkaa. Luontaisen kalakannan muodostavat pääasiassa ahven, hauki ja särki. Lohikaloja Hiidenportin vesistöistä ei löydy.

Lapinpöllö Hiidenportissa

Hiidenportin kansallispuiston tunnukseen kuvatun lapinpöllön kohtaaminen Hiidenportissa on erityisesti myyrien joukkoesiintymän aikana mahdollista. Veikeisiin pikkupöllöihin on kuitenkin syytä pitää kunnioittava etäisyys, sillä emot puolustavat jälkeläisiään kovakouraisesti. Lapinpöllöä esiintyy Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan taigavyöhykkeellä. Suomessa lapinpöllö pesii harvalukuisena ja epäsäännöllisesti havumetsissä.

Ulkonäkö

Lapinpöllö on hieman tarunomainen lintu, jolla on jättimäinen pää ja pitkä pyrstö.

Sanotaankin, että lapinpöllöllä on "pirullinen" ulkonäkö. Lapinpöllö on kookas, lähes huuhkajan kokoinen, 65 - 70 cm pitkä ja sen siipiväli on 135 - 160 cm.

Lennossa suuri pää on huomiota herättävä ja lintu vaikuttaa edestä ikäänkuin poikkisahatulta. Siivet ovat leveät ja niiden päällä, lähellä kärkiosaa, on kellertävä alue.

Äänet  

Soidinääni on kymmenisen kertaa vajaan sekunnin välein toistettu erittäin matala, kumea ja vaikeasti tajuttava huu, sarja on laskeva ja vaimeneva. Naaras vastaa hyvin heikosti tsjipp-tsjipp-tsjipp.

Pesä ja poikaset  

Lapinpöllön pesäpaikka sijaitsee metsässä lähellä jotain aukkopaikkaa. Se pesii mielellään vanhaan petolinnun pesään tai katkenneen puun kannolle. Naaras munii 3-6 munaa ja hautoo niitä noin kuukauden ajan, jolloin koiras ruokkii naarasta samoin kuin poikasiakin niiden parin ensimmäisen elinviikon aikana. Poikaset jättävät pesän jo 20-28 päivän ikäisinä, mutta lentokykyisiksi ne tulevat vasta 60-65 päivän iässä ja emoistaan riippumattomiksi vasta kuukausia myöhemmin.
Kuva: Vastavalo/Jari Nousiainen.

Ruokavalio 

Suuresta koostaan huolimatta lapinpöllö on erikoistunut myyriin. Se saalistaa tavallisesti iskemällä saaliin kimppuun joltain hyvältä tähystyspaikalta. Talvella se iskee suoraan lumen läpi ja käyttää tällöin selvästikin vain kuuloaan saaliin paikantamisessa.

Kuulkaa korpeimme kuiskintaa

Kansallispuiston maisemassa vaihtelevat suot ja kankaat. Kangasmetsiä on noin kaksi kolmannesta maa-alasta. Portinsalon viimeiset suuret hakkuut tehtiin 1900-luvun alussa. Sitä ennen metsiä on myös kaskettu ja käytetty tervan polttoon. Nyt metsät ovat keskimäärin 100 - 150 -vuotiaita, lähes luonnontilaisia mänty- ja kuusimetsiä, joista löytyy kilpikaarnaisia aarnimäntyjä sekä soita reunustavia hopeanharmaita keloja. Nämä metsäalueet muodostavat jyrkän vastakohdan ympäristön talousmetsille.

Kuva: Eeva Pulkkinen

Suurin osa metsistä on tuoreita kankaita. Vaarojen lakialueilla kasvaa yleensä mäntyvaltaisia kangasmetsiä, rinteillä taas kuusikoita. Urpovaaran rinteiden vanhat kuusikot kuuluvat puiston komeimpiin. Niiden hämyiseen tunnelmaan pääsee helpoimmin tutustumaan kulkemalla Urpovaaralta Hiidenportille vievää viitoitettua polkua. Suurten kuusten sekaan on työntynyt myös komeita, kookkaita haapoja.

Kansallispuistossa on vain yksi lehto. Siellä viihtyvät mm. koiranvehnä, näsiä, metsäruusu ja mustakonnanmarja. Kovasinvaaran rinteillä kasvaa paikoin runsaasti koivua merkkinä kaskeamisesta, jota siellä lienee harjoitettu vielä 1900-luvun alussa. Lehtomaisten kaskimetsien kasvillisuus on rehevää ja monilajista.

Karun kauniit suot

Hiidenportin suot ovat luonnontilaisia. Ne kiemurtelevat notkoissa ja laaksoissa muodostamatta suuria suolakeuksia.

Korpia on paljon. Ne ovat yleensä purojen varsilla ja kapeissa jyrkkärinteisissä notkoissa, useimmiten mustikkakorven, muurainkorven ja metsäkortekorven muodostamana mosaiikkina. Lähteisissä rinteissä ja purojen varsilla on rehevämpiäkin korpikuvioita, joilla kuusen ja hieskoivun ohella kasvaa harmaaleppää ja raitaa sekä saniaisia ja vaateliaampaa heinä- ja ruohokasvillisuutta.

Puiston yleisin suotyyppi on suopursuvaltainen, mäntyä kasvava isovarpuräme. Tällaiset rämeet reunustavat usei

Kuva: Eeva Pulkkinen

n avonevoja. Runsaasti on myös korpirämeitä, joissa on sekä korven että rämeen piirteitä, samoin rämeen ja nevan välimuotoa, nevarämettä.

Nevat ovat kapeina, pitkänomaisina juotteina kankaiden välissä. Suurimmat avonevat ovat Kortesuo ja Urposuo.

Vaikka Hiidenportin kasvillisuus onkin pääasiassa karua, soilta löytyy yllättävän reheviä laikkuja: lähteikköjä, tihkupintoja ja pieniä lettosoita. Niillä viihtyviä vaateliaita kasvilajeja ovat mm. punakämmekkä, lettovilla ja soikkokaksikko.

Itäisen taigan vaivero

Vaivero. Kuva: Ari Meriruoko.

Keväällä lumien sulettua rämeillä kukkii vaivero. Kainuu on vaiveron esiintymisaluetta ja se on paikoin suopursuakin runsaampi.

Vaivero on mantereinen laji, ja se puuttuu Länsi-Euroopasta. Pohjoismaissa sitä tavataan vain Suomessa ja Ruotsissa ainoastaan Tornionjokilaaksossa. Ruotsissa lajinimi onkin finnmyrten, suomenmyrtti.  
Pieni kanervakasvi on sopeutunut kylmiin talviin ja kuumiin kesiin, eikä se pidä pitkistä leudoista syksyistä. Talveksi vaivero kääntää lehtensä riippumaan ja lehtien väri vaihtuu kuparinpunertavaksi. Keväällä kasvin lehdet nousevat pystyyn ja niiden oliivinvihreä väri palautuu. Talvehtineet lehdet putoavat kasvin kukinta-aikana, kun uudet lehdet ovat kasvaneet tilalle.

Hiiden karja

Kuva: Ari Meriruoko

Hiidenportin salomaat antavat turvapaikan monelle rauhaa kaipaavalle eläinlajille. Karhu, ahma ja ilves asustavat saloilla vakituisesti, samoin näätä. Myös susia liikkuu alueella. Majavat saavat vapaasti rakentaa patojaan puiston puroihin. Hirvikanta on runsas.

Linnusto

Metsähanhi. Kuva: Risto Sauso

Enemmistö linnustosta on itäisiä ja pohjoisia lajeja. Eteläisiä lajeja edustaa peukaloinen, jonka ponnekkaan laulun voi kuulla Porttijokilaakson rehevissä rinnemetsissä. Puiston runsaimmat lintulajit ovat peippo, pajulintu, vihervarpunen, harmaasieppo ja metsäkirvinen. Vähälukuisia, mutta suojelullisesti tärkeitä pesimälajeja ovat mm. metsähanhi, kurki, kalasääski ja kuikka.

Vanhoja metsiä vaativia lajeja on runsaasti. Vanhoissa kuusikoissa asustavat runsaina punarinta, hippiäinen ja sirittäjä. Kuusimetsissä viihtyvät myös kanahaukka, pohjantikka ja kuukkeli, joka uteliaana seurailee kulkijaa. Kanalinnuista runsaimpina esiintyvät metso ja pyy. Jos kulkijalla on onni mukanaan, hän voi päästä kohtaamaan harvinaisen sinipyrstön, joka esiintyy Suomessa levinneisyysalueensa reunalla. Sen sijaan puiston tunnukseen kuvatun lapinpöllön kohtaaminen on mahdollista erityisesti myyrien joukkoesiintymän aikana.

Hiidenportin soiden linnusto on niukka. Esimerkiksi soidemme tyyppilajit niittykirvinen ja keltavästäräkki puuttuvat lähes kokonaan. Tyypillisin kahlaaja on liro.

Perinnemaisemaa hoidetaan erämaatilan niityillä

Kovasinvaaran kupeella sijaitsevat entisen erämaatalon pihaniityt ovat Kainuun arvokkaimpia valtionmailla sijaitsevia perinnemaisemakohteita. Kovasinvaaran niityt ovat pääosin korkeakasvuisia, ja niiden keskellä on kiviraunioita, metsäsaareke ja yksittäisiä kuusia. Katajia on runsaasti. Kuivien ja tuoreiden niittyjen ohella Kovasinvaaralla on myös laajoja vadelman ja maitohorsman valtaamia alueita sekä juolavehnä-nurmilauha -valtaisia kasvustoja.

Huomionarvoista kasvilajistoa löytyy Kovasinvaaralta runsaasti, mm. nurmitatar, ruusuruoho ja ketonoidanlukko sekä ahdekaunokki ja ahonoidanlukko. Kovasinvaaran kasvillisuuteen kuuluvat myös peurankello ja vuohenkello.

Niittyjä ympäröivät koivikot, joiden sekaan on noussut mm. kuusia. Metsät ovat olleet laitumina kaskeamisen loputtua.Metsähallitus hoitaa ja entistää perinnemaisemia ympäristöministeriön hyväksymien hoito- ja käyttösuunnitelmien mukaisesti. Pohjanmaan–Kainuun luontopalvelut on aloittanut Kovasinvaaran niittyjen hoidon vuonna 1999.

Kuva: Eeva Pulkkinen

Kansallispuistossa on tehty muitakin luonnonhoitotöitä ja elvytetty perinnemaisemaa. Vuonna 2011 poltettiin Kovasinvaarassa noin neljän aarin kokoinen pienimuotoinen kaski. Jo pari vuotta aikaisemmin kaskialan koivut kaadettiin rasiin kuivumaan. Kaski poltettiin viertämällä eli koivurankoja vieriteltiin palon edetessä, jotta maan pinnan raaka kunttakerros palaisi mahdollisimman hyvin tuhkaksi. Juhannuksen aikoihin kaskialalle kylvettiin kaskinaurista perinteisesti töpeksimällä eli syleksimällä ne suusta. Heinäkuussa kaskimaa äestettiin hevosvoimin risukarhilla. Jaakon päivänä 25.7. kylvettiin kaskiruis. Seuraavana vuonna ruis niitettiin sirpeillä ja koottiin lyhteiksi, jotka aseteltiin kuhilaiksi. Neljän aarin alalta saatiin neljä kuhilasta. Kaskikaudella ruista tarvittiin vähintään 100 kiloa henkeä kohden, kun rukiin voimin oli selvittävä talvi hengissä.

Perhoslajisto Hiidenportissa

Hiidenportin kansallispuisto ja sen lähialueet ovat perhosten kannalta otollisia luonnontilaisuutensa vuoksi. Alueen perhoslajisto kuuluu keskiboreaalisen havumetsävyöhykkeen lajistoon ja siinä on havaittavissa joitakin eteläisiäkin lajeja.

Vuonna 1992 tehdyssä perustutkimuksessa havaittiin yhteensä 164 suurperhoslajia ja 186 pikkuperhoslajia. Hiidenportissa tavattiin mm. ritariperhonen, idänritariyökkönen, pikkuriikinkukkokehrääjä sekä uhanalainen vaaleaharmoyökkönen.

Myös kovakuoriaislajisto edustaa keskiboreaalisen havumetsävyöhykkeen lajistoa, ja siinä on voimakas eteläinen leima. Vuonna 1992 tehdyssä kovakuoriaistutkimuksessa tavattiin mm. pohjanharvekiitäjäinen ja siemenkiitäjäislaji. Uhanalaisiksi luokiteltuja kovakuoriaisia löydettiin kahdeksan, mm. liekohärkä ja idänkukkajäärä.

Lajikirjoa lahopuulla

Hiidenportin havumetsissä on säilynyt elinympäristöjä sellaisille eliöille, jotka ovat sopeutuneet käyttämään kuollutta puuta tai kuolleella puulla eläviä muita lajeja elinympäristönään tai ravintonaan. Luonnontilaisissa pohjoisissa havumetsissä on kuollutta puuta runsaasti tarjolla ja puu hajoaa hitaasti. Suojelualueiden ulkopuolella lahopuu on käynyt vähiin, joten lahopuusta riippuvaisista lajeista on tullut ”vaateliaita”.

Kuva: Eeva Pulkkinen.

Hitupihtisammal on lahopuulla kasvava maksasammal. Pikkuruisen lajin kasvualustaksi ei kelpaa mikä tahansa riuku, vaan lahopuun on oltava järeää ja sijaittava kosteassa vanhassa metsässä, missä lahopuun jatkuva saatavuus on taattu. Lahopuun pinnalla kasvaa muitakin sammalia, joten kun kilpailu elintilasta kiristyy, vetäytyy hitupihtisammal rungon tyvelle tai alapinnalle, missä muiden sammalten on ehkä vaikeampi pysytellä kiinni.

Korukeräpallokas on parin millimetrin mittainen kullankellertävä kovakuoriainen, joka elää vain parhaissa vanhoissa lahopuustoisissa kuusimetsissä, missä yleensä on runsaasti haapaa. Tällaisia metsiä on säilynyt Hiidenportin kansallispuistossa. Korukeräpallokkaan nimi viittaa paitsi koreaan kuperaan selkäpuoleen myös siihen, että häirittynä kuoriainen vetäytyy palloksi. Korukeräpallokas on harvinainen eikä sen elintapoja tunneta kovin hyvin, mutta sen tiedetään olevan riippuvainen lahopuussa ja karikkeella elävästä limasienestä nimeltä nuijanuoranen.

Hitupihtisammal ja korukeräpallokas ovat esimerkkejä lajeista, jotka ovat vaarassa hävitä. Tämän takia ne on säädetty luonnonsuojelulailla ja -asetuksella erityisesti suojeltaviksi lajeiksi. Niitä hoidetaan keräämällä tietoa ja seuraamalla muutoksia lajien populaatioiden koossa sekä elinympäristöissä. Tarpeen mukaan elinympäristöjä hoidetaan, jotta lajit saadaan säilymään.

Hiidenportin kansallispuisto

  • Perustettu 1982
  • Pinta-ala 45 km²

Hiidenportin kansallispuiston tunnus on lapinpöllö

Hiidenportin kansallispuiston tunnus on lapinpöllö