Siirry pääsisältöön
Retkeilykohteet
Retkeily & ulkoilu

Pituus5,4 km

SijaintiKuhmo

Kieverrysjärvien alue lähes luonnontilaisine harjujärvineen, soineen sekä vanhoine metsineen kutsuu päiväretkelle erämaisen kauniisiin maisemiin Suomen itärajan tuntumaan. Alue on vanhojen metsien suojeluohjelman kohde, jossa on noin viisi kilometriä pitkä retkeilyreitti. Valoisia jäkäläkankaita myötäilevältä reitiltä avautuu lähes jatkuvasti näkymiä ympärillä siintäviin vesistöihin. Järvikokonaisuus tarjoaakin oivalliset mahdollisuudet järvimelontaan.

  • Havumetsien, soiden ja järvien muodostama kokonaisuus.
  • Hohtavia jäkälikkökankaita.
  • Kainuulle tunnusomaisia eläimiä ja kasveja.
  • Retkeilyreitti käy aivan rajavyöhykkeen reunalla.
  • Ihmisen liikkumisesta paljon merkkejä: vanhoja polkuja,vanhan metsäkämpän jäännökset, kaiverruksia puissa.
  • Sininen pallo
    Reitin tunnus maastossa
  • RengasreittiSuositeltava kulkusuunta myötäpäivään.
  • Reitti on kuljettavissa vain sulan maan aikaan
  • TulentekopaikkaTarkista aina voimassa oleva maastopalovaroitus ennen tulentekoa.
  • LeiriytymismahdollisuusLeiriytyminen on sallittua ainoastaan merkittyjen tauko- ja tulentekopaikkojen välittömässä läheisyydessä.
  • KäymäläMuista tuoda wc-paperi.
  • Muista roskapussiReitillä ei ole jäteastioita. Tuo roskapussi ja vie roskat mennessäsi.
  • Ei vesipistettä
  • Ei talvikunnossapitoa

Yhteystiedot

Metsähallitus LuontopalvelutYhteydenotot ja palaute