Siirry pääsisältöön
Retkeilykohteet
Retkeily & ulkoilu

Pituus14.8 km

SijaintiKuhmo

Jämäsvaaraan houkuttelevat vanhat metsät, kallioiset rinteet, pienet vesistöt ja suoalueet. Jämäsvaaran silmiä hivelevät maisemat on helppo tavoittaa, sillä alue sijaitsee vain noin 20 km päässä Kuhmon keskustasta. Sijaintinsa ja luonteensa puolesta Jämäsvaara sopii erinomaisesti päiväretken kohteeksi koko perheelle tai vaikka koululaisryhmien retkikohteeksi. Jämäsvaaran virkistysmetsä koostuu Jämäsvaaran, Hepovaaran ja Särkivaaran sekä Kalliojärven ja Katajakankaiden alueista. Jämäsvaaran alue muodostaa laajuutensa, eheytensä ja monimuotoisen luontonsa ansiosta poikkeuksellisen arvokkaan luontokohteen koko maan mittakaavassa. Alueelle ovat tunnusomaisia laajat ehyet valuma-alueet, edustavat luonnonmetsät ja komeat vaaramaisemat. Jämäsvaaran laelta on kauniit näkymät alhaalla pilkottavalle Jämäsjärvelle ja sitä ympäröiviin metsiin. Soilta ja vesiltä voi vastaavasti ihailla vaarojen jylhiä kalliorinteitä.

  • Vanhaa metsää. Monin paikoin puuston ikä ylittää 170 vuotta
  • Luonnontilaisia tuoreita kankaita ja korpisoita.
  • Alueen ytimen muodostaa kirkasvetinen Jämäsjärvi.
  • Jämäsvaaran eläimistöön ja kasvillisuuteen kuuluu tyypillisiä kainuulaisten salomaa-alueiden lajeja. Myös liito-oravia on tavattu.
  • Alueella on runsaasti lahopuuta ja sieltä löydetty jopa 94 erilaista kääpälajia.
  • Oranssi pallo
    Reitin tunnus maastossa
  • TulentekopaikkaTarkista aina voimassa oleva maastopalovaroitus ennen tulentekoa.
  • LeiriytymismahdollisuusLeiriytyminen on sallittua ainoastaan merkittyjen tauko- ja tulentekopaikkojen välittömässä läheisyydessä.
  • Tupa
  • KäymäläMuista tuoda wc-paperi.
  • Muista roskapussiReitillä ei ole jäteastioita. Tuo roskapussi ja vie roskat mennessäsi.
  • Ei vesipistettä
  • Ei talvikunnossapitoa

Yhteystiedot

Metsähallitus LuontopalvelutYhteydenotot ja palaute