Siirry pääsisältöön
Retkeilykohteet
Ahvenistonjärvi sijaitsee luonnonsuojelualueella ja järvessä ei saa kalastaa

Hämeenlinnan länsipuolinen harjualue Ahveniston harjualue on kokonaisuudessaan luonnonsuojelualuetta, jonka koko on 68 hehtaaria. Aarnimetsää siitä on noin 6 hehtaaria. Ahveniston-harjun ja Vuorenharjun alue on myös Natura 2000-alue. Ahvenistolla virkistäydytään ja ulkoillaan kauniissa maisemissa ja luonnonrauhassa.

  • Mahdollisuus virkistäytyä lähellä kaupunkia ja ihmetellä luonnon monimuotoisuutta

Harjualue koostuu kolmesta rinnakkaisesta harjuselänteestä, niiden viereisistä kummuista sekä Ahvenistonjärven, Kahtoilammen ja Hirvilammen harjujärvistä. Kymmenien kilometrien pituisella harjujaksolla on monia erityisen arvokkaita luontokohteita.

Luontopolku
Noin kuusi kilometriä pitkä rengaslenkki kiertelee harjumaisemissa. Siihen sisältyy muutamia raskaita nousuja. Luontopolku on merkitty maastoon keltaisilla kolmioilla ja rastipaikat numeropaaluin.

Retkeilyreitit
Harjujakso Palvaanlinnasta Viisarille on ahkerassa virkistyskäytössä. Sen suosituimmat ulkoilukohteet ovat Ahveniston ja Hattelmalan alueet, joilla arvioitu vuosittainen käyntikertojen määrä on noin 500 000.

Harjun lakipolkua pitkin voi patikoida Hirvilammen maastosta Ahveniston ja Luolajanvuoren kautta Hattelmalanharjulle polkua pitkin. Retkellä kannattaa tutustua myös alueelta löytyviin infotauluihin.

Sää- ja keliolosuhteet

maanantai

Pilvistä
13°C / 20°C
2
1,6 mm

tiistai

Vesisadetta
11°C / 17°C
0
22,8 mm

keskiviikko

Selkeää
11°C / 19°C
1
0 mm

torstai

Selkeää
11°C / 21°C
2
0 mm
Havaintoasema: Keskussairaala-alue, Hämeenlinna
Lähde: Ilmatieteen laitos

Vierailijan muistilista

  • Pidä lemmikit aina kytkettynäMuista myös koirankakkapussi ja korjaa jätökset pois.
  • Tulentekopaikalla saa käyttää ainoastaan paikalle toimitettuja tai itse tuotuja polttopuitaMuista polttopuiden kohtuukäyttö.
  • Leiriytyminen alueella on kielletty
  • Tee tulet vain sallituilla paikoillaMaastopalovaroituksen aikaan tulenteko on kielletty.