Ukkohalla ja Vorlokki

Vorlokin vanhojen metsien suojelukohde sijaitsee Kainuussa, aivan Ukkohallan hiihtokeskuksen vieressä. Ukkohallan hiihtoladut johtavat suojelualueen metsiin, muiden alueen merkittyjen reittien ohella. Vorlokin keskeisin osa on Pieni Tuomivaara, jota kuusivaltaiset sekametsät peittävät. Näyttävin suojelualueen luonnonmuodostelmista on Vortikan rotkolaakso, noin 500 metriä pitkä kallionhalkeama, jonka seinämät ovat lähes pystysuorat. Vorlokki kuuluu Natura 2000 -suojeluohjelmaan.

Vorlokin alueen retkeilyreittien kannalta sopiva lähtöpaikka on Ukkohallan hiihtokeskus. Myös Komulankönkään pysäköintialue Hallanmaantien varrella noin 3 km Ukkohallantien risteyksestä Puolangan suuntaan sopii lähtöpisteeksi alueen reittien kiertämiselle.

Komulankönkäällä sijaitsee Suomen oloissa harvinainen, kaksihaarainen, samanniminen vesiputous ja sen lähettyville rakennettu, Hyrynsalmen kunnan ylläpitämä laavu. Komulankönkään alue on kaavassa varattu suojelutarkoitukseen. Lähettyvillä, linnuntietä noin seitsemän kilometrin päässä Vorlokista, sijaitsee myös Paljakan luonnonpuisto.

Vorlokinkierros on noin 13 kilometriä pitkä retkeilyreitti, joka kiertää laajalti Vorlokin alueella. Reitti nousee Pienen Tuomivaaran lakialueelle, kuljettaa katsomaan Vorlokin rotkoa, Hongikonsuota ja Suolikankaan kauniita männiköitä ja harjulampia. Suojelualueen etelälaidalla, Vorlokinkierroksen varrella, sijaitsee samanniminen vuokratupa ja sen yhteydessä sauna. Myös Paskokosken laavu sijaitsee Vorlokinkierroksen varrella, kuten myös kunnan ylläpitämä kota. Vorlokin alueella saa liikkua ja leiriytyä vapaasti, mutta tulenteko on sallittu vain merkityillä tulentekopaikoilla.

Ukkohallan ja Vorlokin alueella on myös useita hiihtolatuja sekä pyöräily- ja moottorikelkkareittejä.

Muuhun kuin jokaisenoikeuksiin kuuluvaan toimintaan tarvitaan pääsääntöisesti Metsähallituksen lupa. Tällaista voi olla esimerkiksi tutkimustoiminta ja järjestetyt tapahtumat. Lisätietoa tarvittavista luvista: tutkimus- ja liikkumisluvat (metsa.fi) ja tapahtumien luvat ja ilmoitukset (metsa.fi).

Kalastus ja metsästys

• Alueen vesissä onkiminen ja pilkkiminen on sallittu kalastuslain mukaisesti. Kalastukseen vaaditaan kalastonhoitomaksu. Sen ja tarvittavat kalastusluvat voi ostaa erälupien verkkokaupasta (eraluvat.fi). Kalastajan on tarkistettava kalastusrajoitukset osoitteesta kalastusrajoitus.fi.
• Alueella on paikallisilla niin sanottu vapaa metsästysoikeus. Muuten metsästys on luvanvaraista. Hae lupia Eräluvat.fi-palvelusta (eraluvat.fi).

Pienen Tuomivaaran rinteet kohoavat noin 350 metriä merenpinnan yläpuolelle. Kasvillisuudessa korostuvat juuri korkeiden vaarojen lakialueille ominaiset lajit. Metsäiset rinteet ovat kuusivaltaisia, sillä männyt eivät ylärinteillä menesty ja koivutkin muistuttavat hieman tunturikoivuja. Myös kuuset ovat joutuneet sopeutumaan korkealla sijaitseviin kasvupaikkoihinsa ja ovat kapeampia kuin alavammilla mailla kasvavat kuuset, mikä auttaa kestämään talven raskaat tykkylumikuormat paremmin.

Metsälauha, mustikka ja vaarapykäsammal kertovat vaaranlakien kosteasta ilmastosta. Joinain vuosina syksyinen suppilovahverosato on runsas. Metsissä viihtyy useita vanhojen metsien lintulajeja, kuten pohjantikka, pikkusieppo sekä sinipyrstö.

Vorlokin eteläosaa leikkaa puustoon vaihtelevuutta tuova, Syväjokea ja Lietejokea seuraileva männikköinen harjumuodostuma. Laajimmat lehtometsät puolestaan sijaitsevat alueen koillisnurkassa ja Hongikonsuon yläpuolella. Rinteillä polveilee puroja, joiden varret ovat rehevää lehtoa. Monet purot saavat alkunsa lähteistä ja sammaleisista lähteiköistä. Jyrkillä rinteillä pohjavesi virtaa ja tulee välillä pintaan rikastaen kasvilajistoa tuoden kasvien juurille hapekasta vettä, josta niiden on helppo ottaa ravinteita. Myös notkelmissa virtaavat sulamisvedet kuljettavat ravinteita.

Lehdoissa kasvaa paljon saniaisia, jopa melko harvinaista kotkansiipeä. Lähteisissä paikoissa esiintyvät lehtomatara ja lehtotähtimö. Vorlokissa ja muuallakin Puolangan vaarajakson lehdoissa esiintyy runsaasti pohjansinivalvattia ja kosteassa kuusikossa voi törmätä yövilkkaan. Ihmisvaikutuksesta alueella kertoo puna-ailakki, joka on yleinen puronvarsilehdoissa.

Pienen Tuomivaaran rinteiden soista iso osa on reheviä puronvarsikorpia, jotka liittyvät lehtometsiin. Rämeet keskittyvät vaaran alapuolisille maille alueen länsiosaan, mutta vaaran laella tavataan rääseikkörämettä, jolle on tyypillistä paksu rahkasammal ja kuusen esiintyminen rämepuuna männyn sijaan.

Hyttisuo, Nahkalamminsuo ja Lintulehdonsuo muodostavat vaaran alle pitkänmallisen suoalueen, jossa avosoina on niin karumpia nevoja kuin rehevämpiä lettosoita.

Hongikonsuo on ravinteikas rinnesuo, jota ruokkivat suolle laskeva lähdepuro sekä suon yläreunan lähteiköt. Lähdevesien virtauskohdissa suon pintaa kirjovat rimmet, joissa esiintyy mustia kastematoja muistuttavaa lettolierosammalta. Karummilta osiltaan suo muistuttaa jopa rahkasammalista keidassuota.

Suomen ja Kainuun kallioperä on vanhaa. Kainuun alueella on poimuttumalla noussut ja sittemmin kulunut kaksi vuoristoa, joista ensimmäinen noin 2,8 miljardia vuotta sitten. Sen kuluminen tuotti hiekkaa, josta syntyi kvartsiittia, kun hiekka painui uudessa poimutuksessa maankuoreen. Uusi vuoristo, Karelidit, nousi noin 2 mijardia vuotta sitten ja toi kvartsiitin maan pinnalle. Sittemmin Kareliditkin kuluivat pois.

Maankuoren liikkuessa kallioon syntyy halkeamia. Vortikan kalliorotko on tällainen halkeama. Jääkauden sulamisvedet huuhtoivat sen esille kuljettamalla hiekan ja soran pois. Vortikka on noin 500 metriä pitkä, lähes pystysuorien seinämien reunustama kalliorotko. Kapeimmillaan rotko on muutaman metrin levyinen ja leveimmillään kymmeniä metrejä. Sen syvimmät kohdat ovat noin 15 metriä syviä. Paikoin kallioseinämien juurelle on vyörynyt lohkareita muodostaen rakkakivikoita.

Vortikan kvartsiittikallion seinämissä on juonteina melko puhdasta kvartsia. Alueelta on löydetty jälkiä kivikautisesta kvartsin louhimisesta pienten työkalujen ja nuolenkärkien ainekseksi.

Vortikan nimenä on kartoissa esiintynyt myös Vorlokki ja Vorlakso. Vortikka-sanan alkuperänä pidetään Savon murteen sanaa, joka tarkoittaa rumaa ja kamalaa. Sitä on käytetty esimerkiksi puhuttaessa rumasta miehenroikaleesta.

Rotkoihin on liittynyt paljon mystiikkaa ja tarinoita peikoista, hiisistä ja piruista, joihin moni rotkon nimi Kainuussakin viittaa. Peikkojen esikuvana ovat voineet olla kallioilla pesivän huuhkajan poikaset, jotka poistuvat pesästä jo ennen kuin ovat lentokykyisiä. Suurisilmäinen, pörröinen ja kähisevä poikanen muistuttaa kovasti satujen peikkoa.