Sisäsaaristosta ulkosaaristoon

Upea Ouran saaristo on maisemallisesti ja biologisesti poikkeuksellisen merkittävä. Pyöreähkö saariryhmä koostuu sadoista ulkomeren ääressä olevista vähäpuustoisista tai puuttomista saarista, luodoista ja kareista. Saariston kallioperän kivilajit koostuvat kiilleliuskeesta ja dioriitista. Aluetta peittää hyvin lohkareinen moreenikerros, minkä vuoksi saaristo on lähes kauttaaltaan louhikkoa, mutta alueelta löytyy myös kalliosaaria sekä somerikkoisia ja nummimaisia luotoja.

Alueen suurimmilla keskussaarilla kasvaa metsää ja pienimpien saarien kasvillisuuteen on vaikuttanut alueella aiemmin tapahtunut laidunnus. Suurten saarten painanteissa on myös suolaikkuja. Ourat on erinomainen esimerkki maankohoamisrannikosta ulkosaarineen ja maatuvine merenlahtineen.

Muuttoaikaan Ouran linnusto on parhaimmillaan. Alueen rantavesillä levähtää silloin muun muassa merihanhia, lapasotkia ja pilkkasiipiä. Pilkkasiipi voi satunnaisesti jopa pesiä alueella. Hyvällä onnella vesillä liikkuja näkee myös merikotkan.

Selkämeren kansallispuistoon kuuluvaa Gummandooran laajaa ulkosaaristoaluetta täydentää Ahlaistenjokisuu. Alue on vyöhykkeisyydestä johtuen erittäin monilajinen. Myös merilinnusto on runsas, kävijän ilona on muun muassa isokoskeloita, tukkakoskeloita, kalatiiroja, lapintiiroja, räyskiä ja luotokirvisiä. Sinisimpukoilla ruokaileva haahkakin pesii alueella.

Gummandooran saaristo on kauttaaltaan moreeni- ja hiekkakerrosten peittämää. Moreeni on lohkareista, minkä vuoksi maisemaa hallitsevat louhikot sekä rannoilla että saarten sisäosissa. Seliskeri ja osa Iso-Enskeristä kuuluvat kansallispuistoon. Ne ovat myös alueen isoimpia metsäisiä saaria.

Ahlaistenjoen pienehkö suisto on vähäsuolaisen ja makean veden vaihettumisvyöhykettä. Alueella vallitsee näihin poikkeuksellisiin olosuhteisiin sopeutunut kasvillisuus, jota edustavat muun muassa otalehtivita, pahaputki ja pyörösätkin.

Preiviikinlahti on laaja, hietapohjainen ja suhteellisen matala merenlahti. Rantojen merenrantaniityt syntyvät entisten laidunmaiden ja vedestä paljastuvan uuden maan ansiosta. Rannat ruovikoituvat helposti rehevöitymisen seurauksena. Lahden saaret ovat kasvistollisesti mielenkiintoisia. Maaperä on hiekkaa ja kiveä ja monia saaria luonnehtii jäkäläpohjainen nummikasvillisuus, jossa lähes ainoana puulajina ovat meren tuivertamat pihlajat. Saarten alavilla rantaniityillä tavataan muun muassa isorantasappi ja pikkurantasappi, ahopellava ja nyylähaarikko. Saarilla kasvaa myös Pohjanlahden erikoisuus pohjanlahdenlauha. Rannoilla kasautuneiden rakkolevävallien voimakkaassa maaperässä kasvaa muun muassa komean keltakukkainen morsinko.

Linnustoa ajatellen Preiviikinlahti on kansainvälisesti merkittävä. Pesivien vesilintujen pari- ja lajimäärät ovat suuria. Vesilinnustoa edustavat muun muassa ristisorsa, heinätavi, jouhisorsa, lapasotka ja nokikana. Saarilla yleisin lintu on haahka. Meriharakat, tyllit, karikukot, punajalkaviklot ja rantasipit kuuluvat puolestaan saarilla pesivään kahlaajalajistoon. Myös erittäin uhanalainen etelänsuosirri pesii alueella.

Lahden pohjoisrannalla sijaitseva Yyterin lietteiden alue on Etelä-Suomen tärkein muuttavien kahlaajien levähdyspaikka. Muuttavaan lajistoon kuuluvat mm. suosirri, pikkusirri, kuovisirri, isosirri, pulmusirri, jänkäsirriäinen, tundrakurmitsa, punakuiri ja vesipääsky. Kahlaajien lisäksi myös muuttavat vesilinnut löytävät sinne tiensä ja elokuun lopulla lahdella on yleensä tuhansia lintuja. Loppusyksyllä lahden miehittävät satapäiset laulujoutsenparvet.

Luvian saaristo edustaa Satakunnan saaristoluontoa monipuolisimmillaan. Alue sijaitsee Satakunnan hiekkakivialueen eteläosassa, jossa diabaasikallioperä vaikuttaa paikoin rehevöittävästi. Alueen eteläosaa peittää epätasainen moreenikerros, minkä vuoksi rannat ja luodot ovat louhikkoisia ja kivikkoisia. Silokalliot yleistyvät pohjoiseen mentäessä. Tuuli ja jää pitävät pienimmät saaret puuttomina ja avoimina. Maankohoamisen edetessä suuremmat saaret ovat saaneet suojakseen metsäisen peiton.

Luvian saariston linnusto on edustavaa Selkämeren lajistoa. Merikotka pesii alueella jo säännöllisesti. Merihanhikanta on runsas. Paikkansa on löytänyt myös muilta linnuilta ruokansa rosvoava merikihu sekä ristisorsa ja lapasotka.

Metsäinen Säppi on alueen isoin saari. Diabaasikallioperä osaltaan selittää saaren monipuolisuutta. Säpin etelä- ja itäranta ovat alavia ja niillä näkyy selvästi maankohoamisesta johtuva lajiston vähittäinen muuttuminen. Kivikkorannan jälkeen on meren kasaama rakkolevävalli, joka tarjoaa rehevän alustan monipuoliselle kasvillisuudelle ja pieneliöstölle. Kosteusoloista riippuen seuraavana on joko ruovikon reunustama niitty tai tervaleppälehto. Itärannalla rakkolevävallin jälkeen on leveähkö niitty, etelärannalle puolestaan on rakkoleväalustalle syntynyt merenrantalehto, jossa tervaleppien suojissa kasvaa puna-ailakkia, tesmaa, vadelmaa ja ruokohelpiä. Saaren luoteisosassa merestä nousee pintaan kaksi harjumuodostumaa. Rannoilla on hienoja silokallioita.

Säpin majakan ympäristössä oleva ketokasvillisuus kertoo pitkäaikaisesta kulttuurivaikutuksesta. Majakan pihapiirissä kasvaa esimerkiksi keltamataraa, nurmipuntarpäätä, tuoksusimaketta, ruoholaukkaa, ahomansikkaa, ketoneilikkaa ja mäkikauraa.

Saaresta suurin osa kuuluu kansallispuistoon. Kansallispuistoon kuulumaton osa on yksityistä suojelualuetta.

Rauman edustalla sijaitsevaa kapeaa ulkosaaristoa leimaa vahva merellisyys. Ulkoluodot ovat puuttomia tai lähes puuttomia, joko täysin pensaattomia tai niissä kasvaa sankkaa katajikkoa. Rannoilla voi olla tiheää tyrnipensaikkoa sekä yksittäisiä tuulen tuivertamia pihlajia, koivuja ja leppiä.

Ulkosaaristo on ennen kaikkea merilinnustolle tärkeä alue. Saarten paikoin tiheät katajikot ja rantojen matalat poukamat antavat suojaa pesivälle linnustolle. Vesilinnuista haahka on valtalaji. Lajistoon kuuluvat myös muun muassa merihanhi, ristisorsa, lapasotka ja merikihu. Matalat karit, erityisesti Kalla, Susikari ja Bokreivit ovat linnustollisesti arvokkaita sekä pesimäalueina että muutonaikaisina levähdyspaikkoina. Muuton aikoina kahlaajat levähtävät matalille rannoille kertyvien rakkolevävallien äärellä.

Kansallispuiston perustamisen jälkeen siihen vapaaehtoisesti liitettiin Rauman kaupungin alueita. Näihin alueisiin kuuluvat Kylmäpihlajan majakka ja Kuuskajaskarin linnake.

Uudenkaupungin ja Kustavin edustalla saaristovyöhykkeet ovat Selkämeren laajimpia. Saaristo koostuu etupäässä pienistä saarista ja luodoista. Eteläisimmät osat kuuluvat Laitilan rapakivialueeseen ja pohjoispuolella on kiilleliuskeita ja dioriittia. Myös emäksisiä kivilajeja ja kalkkijuonia esiintyy.

Rannoilla paljaat silokalliot ovat yleisiä, sillä moreenipeite on ohutta ja meren huuhtomaa. Kansallispuiston keski- ja pohjoisosiin verrattuna irtaimia maalajeja on vähän. Vedenpinnan alla on suurten murroslaaksojen aiheuttamia kapeita syvänteitä, joita ympäröivät laajat matalikkoalueet. Veden laatu on lähes luonnontilainen.

Ulkosaariston pienet saaret ja luodot tarjoavat linnuille niin pesimäalueita kuin muutonaikaisia levähdysalueitakin. Erityisesti Harmaaletot, Sinneskerit ja Santakarit ovat linnustoltaan hyvin arvokkaita. Saariston yllä liitelee majesteetillinen merikotka. Haahkaa on alueella runsaasti.

Pesimälajistoon kuuluu myös muun muassa yhdyskunnissa avomeren laidalla pesivä ruokki, merikihu sekä räyskä. Alueella voi tavata myös avomerellä viihtyvän etelänkiislan joskin sen pesiminen siellä on äärimmäisen harvinaista.