Kuninkaantiestä Keisarintieksi
Keisarintien pituus on 46 kilometriä. Aluksi se oli kesäaikana lähinnä ratsastustie ja talvinen taivallusreitti, jota alettiin kunnostaa Kajaanin linnan rakentamisen aikoihin 1600-luvulla. Oulun ja Kajaanin välinen tie kulki Oulusta Oulujoen eteläpuolta Utajärvelle, jossa se kääntyi Ahmasjärvelle ja kiersi järven länsilaitaa myöten. Ahmasjärveltä tie kulki Rokuanvaaran lounaisreunalta Rokuanjärvelle ja sieltä Neittävän kylälle. Tie saapui Oulujärven rantaan Hautakankaan kohdalla, josta se jatkui Säräisniemelle.
Aikaisemmin Keisarintie tunnettiin Kuninkaantienä, sillä Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf käytti reittiä talvella 1622 palatessaan Liivinmaan sodasta. Tuohon aikaan Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa. Keisarintiestä on käytetty myös nimityksiä Säräisniemen maantie ja Ouluntie. Utajärven ja Vaalan välisen maantien valmistuttua sitä kutsuttiin myös Vanhaksi maantieksi. Maantie toimi 1600-luvulta 1800-luvun lopulle myös osana Viipurin ja Tukholman välistä postitietä, jolla posti kulki etenkin silloin kun Ahvenanmerta ei voitu ylittää.
Keisarintien nimitys viittaa kertomukseen, jonka mukaan Venäjän keisari Aleksanteri I olisi kulkenut tietä pitkin Suomen vierailullaan vuoden 1819 elokuussa. Keisarin olikin tarkoitus kulkea veneellä Kajaanista Säräisniemelle ja sieltä tien kautta Ouluun. Oulun maaherra ehti varautua vaikutusvaltaisen seurueen matkantekoon käskemällä alueen talonpoikia kunnostamaan tien. Lisäksi Säräisniemen ja Oulun väliselle etapille varattiin keisaria varten peräti 139 kyytihevosta, jotka odottivat kestikievaritaloissa seuruetta. Matkasuunnitelma kuitenkin muuttui Oulujärvellä nousseen myrskyn vuoksi ja keisari kulkikin Ouluun etelämpää Vuolijoen, Vieremän ja Pulkkilan kautta.
Keisarintien kunnossapito oli jaettu Oulun ja Kajaanin pitäjien kesken siten, että kumpikin hoiti tietä omalla alueellaan. Pitäjien rajaksi muodostui 1600-luvun puolivälistä lähtien Isokivi, joka oli ollut rajana tien kunnossapidolle. Isokivi sijaitsee Rokuan kansallispuiston länsilaidalla ja on alueen hiekkaisessa maaperässä erikoinen ilmestys. Toista yhtä isoa lohkaretta - tai kättä suurempia murikoita ylipäätään - ei alueelta helpolla löydä.
Keisarintien kestikievarit
Keisarintie oli Oulujokilaakson ainoa maantie vielä 1700-luvulla, mutta 1800-luvun aikana tieverkosto laajeni. Maantie joen eteläpuolelle Utajärven Mustikkakankaalta Vaalaan valmistui 1840-luvun lopulla ja tie Vaalasta Oulujoen pohjoispuolta Kajaaniin otettiin käyttöön 1850-luvun alussa. Keisarintie jäi syrjään kun pääosa liikenteestä kulki uusia teitä pitkin.
Kestikievarit järjestivät kyydityksen niille matkustajille, joilla ei ollut omaa hevosta. Lisäksi kievareiden tuli tarjota matkustajille yösija sekä tallipaikka hevoselle. Kestikievaritalojen ylläpito hoidettiin kyytimaksuilla ja korvaukseksi ne saivat verovapauden.
Keisarintien varren kestikievareista kolme toimi lähes koko kestikievarilaitoksen ajan 1600-luvulta alkaen. Pisimpään säilyivät Rokuan, Manamansalon ja Säräisniemen kestikievarit. Säräisniemen kestikievari Juusola perustettiin vuonna 1634 Kainuun ensimmäisten kestikievareiden joukossa. Ahmaskylällä matkustavaisia kestitsi vuodesta 1643 alkaen Kolehmainen. Rokuan talo toimi kestikievarina 1680-luvulta 1860-luvulle.
Keisarintien asema valtatienä lakkautettiin maaherran päätöksellä vuoden 1851 alussa uusien teiden valmistuttua. Keisarintielläkin liikenne kuitenkin jatkui jossain määrin ja kievaritoiminta säilyi vielä useita vuosia.
Keisarintie on edelleen nähtävissä siellä missä se ei ole jäänyt uusien teiden tai rautatien alle. Se on osittain nykyisinkin käytössä, esimerkiksi Rokuan kansallispuiston Pitkäjärven pysäköintialueelle pääsee Keisarintietä pitkin. Rokuan kansallispuiston pisin retkeilyreitti, noin 20 kilometrin mittainen Keisarinkierros, on saanut nimensä Keisarintien innoittamana, vaikkei kuljekaan Keisarintien pohjaa pitkin.