Kevyt ja pieneen tilaan pakkautuva reppulautta on kuin kompakti virtaviivaiseksi muotoiltu selässä kannettava kumivene. Se mahdollistaa vesistöjen käytön vaelluksilla, sitomatta vaellusta pelkkiin vesistöihin. Reppulautalla melominen on mahdollista myös paikoissa, joihin kanootin tai kajakin vieminen on hyvin vaikeaa.
Reppulauttailu on helppo tapa tutustua melomiseen, kun valitsee kohteeksi oikeat vesistöt. Nopeudessa reppulautta ei kilpaile avokanootin tai kajakin kanssa, mutta pienempiin vesistöihin tai niiden ylityksiin se sopii kätevästi. Laji soveltuu parhaiten vähätuulisiin vesistöihin ja retkiin, joilla yhdistellään joki- ja järvimelontaa sekä vaeltamista. Vaikka reppulautta ei kaadu herkästi, suurempia avoimia ulappoja kannattaa välttää, koska se on suhteellisen hidas ja tuuliherkkä. Meloa kannattaa aina lähellä rantaa, jotta vältytään yllättäviltä tuulenpuuskilta.
Vaikka reppulautan avulla pääsee helposti kulkemaan merkittyjen reittien ulkopuolella, muista Retkietiketti ja tarkista retkikohteesi mahdolliset liikkumisrajoitusalueet ja -ajat retkikohteen ohjeet ja säännöt sivulta. Esimerkiksi monille lammille, soille ja saarille sekä saarten rannoille on asetettu liikkumisrajoituksia lintujen pesimäkautena.
Reppulauttailun välineet
Reppulautan voi helposti ottaa käyttöön ja pakata pois muutamissa minuuteissa. Pakattuna reppulautta on pienen teltan kokoinen ja painoinen. Käyttöön otettaessa reppulautta täytetään ilmalla. Täyttäminen tapahtuu sähköpumpulla tai tarkoitukseen sopivalla täyttöpussilla. Puhaltamaan joutuu vain lautan kovuutta viimeisteltäessä. Reppulautat on yleensä mitoitettu yhdelle hengelle, mutta kahden hengen lauttojakin on saatavissa.
Reppulauttailuun sopivat samat varusteet kuin perinteiseen melontaankin. Lautan pieni koko kuitenkin rajoittaa ylimääräisten varusteiden mukaan ottamista. Rinkka tai muut varusteet kannattaa pakata vesitiivisti ja kiinnittää hyvin reppulauttaan. Kuljetettavat varusteet kiinnitetään tavallisesti lautan päälle, koska erillisiä varusteiden säilytykseen tarkoitettuja tiloja ei yleensä ole. Runsaan varustekuorman alla oleva lautta on korkeampi, kiikkerämpi ja enemmän tuulelle altis. Lisäksi suuri määrä varusteita rajaa melojan näkökenttää. Tavarat saa lautan ponttoonien sisälle pakattua, jos lautta on sellaisella mahdollisuudella varustettu
Pitkiä taivallusmatkoja varten lautta kannattaa tyhjentää, mutta lyhyet matkat maalla lautta kulkee täytettynäkin helposti selässä ja taipuu lumisissa olosuhteissa esimerkiksi ahkion korvikkeeksi. Reppulauttailuun sopiva mela on lyhyisiin osiin purettava ja näin helpommin pakattavissa oleva kajakkimela. Aukkopeitteisen reppulautan kanssa koskien laskeminenkin on mahdollista.
Lisätietoja
