Luonnonsatamissa pääset kokemaan saariston omaan tahtiin. Useimmat ovat rakentamattomia, mutta osassa on tulentekopaikka, käymälä tai opasteita. Parhaimmillaan pysähdys on lyhyt irtiotto – tai yön yli jäävä elämys, jonka muistaa pitkään. Juuri siksi on tärkeää huolehtia siitä, että nämä paikat säilyvät myös tuleville kävijöille. Saariston herkkä luonto edellyttää vastuullisia valintoja ja toimintaa.
Retkietiketti ja tuleva vesilläliikkujan etiketti tukevat vastuullista liikkumista
Vesille ja luontoon lähtijän on hyvä ottaa haltuun Metsähallituksen Retkietiketti, joka kokoaa yhteen vastuullisen retkeilyn periaatteet. Metsähallitus kehittää parhaillaan Retkietiketin rinnalle etikettiä, joka keskittyy erityisesti vesillä ja saaristossa liikkumiseen. Vesillä liikkujan etiketti auttaa säilyttämään saariston ainutlaatuisen luonnon ja kulttuuriperinnön myös tuleville sukupolville.
Yksi pysähdys lisää kesään: kurkista pinnan alle
Harva vesillä liikkuja tulee ajatelleeksi, kuinka värikäs ja monimuotoinen maailma avautuu vain muutaman metrin syvyydessä. Suomen rannikon vedenalaiset niityt, simpukkapohjat ja leväkasvustot kuhisevat elämää ja ovat ekologisesti erittäin tärkeitä.
Snorklaus on helppo tapa tutustua tähän piilossa olevaan maailmaan. Seuraavalle venereissulle kannattaa pakata mukaan uimalasit tai maski, snorkkeli ja räpylät, ja kurkistaa rohkeasti pinnan alle.

Saaristomeren kansallispuiston erikoisuutena ovat kaksi vedenalaista luontopolkua:
- Stora Hästö (Korpoströmistä lounaaseen)
- Dalskär Gullkronan selällä
Poluilla poijut ja ohjausköydet ohjaavat snorklaajat ja sukeltajat kohteille.
Huomioi suojelualueet ja rajoitukset jo ennen rantautumista
Useat luonnonsatamat sijaitsevat luonnonsuojelualueilla, joissa liikkumista, tulentekoa ja telttailua ohjaavat järjestyssäännöt. Rajoitukset on laadittu lintujen, hylkeiden ja saariston herkän luonnon suojelemiseksi.
Ajantasaiset kartat kohteista ja palveluista löytyvät Luontoon.fi palvelusta, joka kokoaa yhteen ulkoilukohteet, reitit ja palvelut koko Suomessa. Palvelun karttanäkymässä voit tarkistaa:
- suojelualueiden rajoitusosat
- rajoitusten ajankohdat
- rantautumiseen ja liikkumiseen liittyvät ohjeet
Kun tarkistat rajoitukset jo kotisatamassa, liikut vesillä turvallisesti ja luontoa kunnioittaen.
Ankkuroi oikein ja suojelet vedenalaista luontoa
Suomen rannikon matalilla pohjilla kasvaa vedenalaisia niittyjä, jotka sitovat pohjasedimenttiä, kirkastavat vettä ja ylläpitävät monimuotoista eliöstöä. Varomaton ankkurointi voi vaurioittaa niittyjen juuria ja tuhota kasvustoa pitkäksi aikaa.
Hyvä ankkurointikäytäntö luonnonsatamassa:
- laske ankkuri kasvittomaan kohtaan
- vältä ankkurin raahaamista pohjaa pitkin
- nosta ankkuri ohjaamalla vene suoraan sen yläpuolelle
- käytä ensisijaisesti poijuja, jos niitä on tarjolla
Huolellinen ankkurointi on pieni vaiva, mutta suuri teko merenalaisen luonnon hyväksi.
Aja fiksusti – hitaammin näet enemmän
Polttomoottoriveneily aiheuttaa pakokaasupäästöjä, vedenalaista melua ja voi matalilla alueilla vahingoittaa kasvillisuuspohjia. Kova vauhti häiritsee lintupoikueita, jolloin poikueesta osa voi joutuu erilleen muista ja jää helpommin petojen saaliksi. Vauhti myös saattaa samentaa vettä.
Valitsemalla olosuhteisiin sopivan, rauhallisen ajotavan:
- vähennät polttoaineen kulutusta
- pienennät haittaa luonnolle
- parannat turvallisuutta
Moottorin trimmin säätäminen ylemmäs auttaa vähentämään vaikutusta mataliin pohjiin. Hitaampi vauhti tekee matkasta usein myös miellyttävämmän, ja antaa aikaa nauttia saariston maisemista.
Kunnioita saariston kulttuuriperintöä
Saaristossa näkyy vuosisataista kulttuuriperintöä: kalastajien kivilatomuksia, linnustajien suojia ja entisten laidunalueiden jälkiä. Näiden rakenteiden muokkaaminen tai kivien siirtely hävittää historiaa, joka on osa saariston identiteettiä.
Suomessa kiinteät muinaisjäännökset ovat lain nojalla rauhoitettuja. Anna maiseman kertoa tarinaansa – koskematta.
Luonnonsatamat tarjoavat elämyksiä, jotka syntyvät maisemista ja kiireettömyydestä. Kun liikut saaristossa harkiten ja vastuullisesti, jätät paikat yhtä upeiksi seuraaville, ja saat itsekin enemmän irti retkestä.
Vinkkejä luonnonsatamista merellisissä kansallispuistoissa
Itäinen Suomenlahti
Tammisaaren kansallispuisto
- Fladalandet – suojaisia poukamia ja sopivaa rantaa snorklailuun
- Modermagan – luontopolku ja suojainen lahti
Saaristomeri
- Yxskär – luontopolku ja rantaa snorklailuun
- Norra Benskär – suojaisa lahti ja snorklauspaikkoja länsirannalla
- Stora Hästö ja Dalskär – vedenalaiset luontopolut poiju- ja ohjausköysireitteineen