Arktisen luonnon koti

Urho Kekkosen kansallispuistossa näkyy pohjoisen luonnon kirjo: pyöreälakisten tuntureiden karu paljakka, metsänrajan muodostavat sankat tunturikoivikot, laajat mänty- ja kuusivaltaiset kankaat, pienialaiset lumenviipymät, vilkkaana solisevat sulavesipurot sekä upottavat aapanevat rimpineen ja jänteineen. Pohjoiset lajit ovat näihin ankariin ja vähäravinteisiin ympäristöihin sopeutuneita, mutta tulevaisuudessa niiltä vaaditaan mukautumista muuttuviin olosuhteisiin.

Käynnissä oleva ilmastonmuutos vaikuttaa perustavanlaatuisesti pohjoiseen luontoon. Havupuut levittäytyvät pohjoisemmaksi ja puuttomien tuntureiden lakialueilta löytyy jo terhakoita männyntaimia. Myös monien eläin- ja kasvilajien, kuten kiirunan ja lapinvuokon, on etsittävä uusia kylmempiä elinalueita pohjoisesta tai sopeuduttava kohonneisiin lämpötiloihin.

Lumipeite ohenee ja lumipeitteinen aika lyhenee, mikä tuo haasteita monen tutun lajin, kuten sopulin, talvehtimiseen. Lämpimämpi ilmasto mahdollistaa uusien eliölajien leviämisen, mikä voi johtaa voimakkaasti alkuperäislajien kanssa kilpailevien tulokaslajien saapumiseen.

Lumi on turva talven kylmyyttä vastaan, sillä lumipeite eristää lämpöä tehokkaasti. Riittävän paksu lumikerros suojaakin kasveja ja monia eläimiä paleltumiselta talven aikana. Erityisesti kanalinnut, kuten riekot, viettävät kovilla pakkasilla suuren osan vuorokaudesta lumikiepissä eli lumen alla sijaitsevassa nukkumapaikassa.

Osa talvehtivista eläimistä vaihtaa syksyllä ylleen valkoisen ja kesäasua paksumman talviturkin tai höyhenpuvun. Valkoisen suojavärin turvin eläimet piiloutuvat saalistajiltaan talviseen maisemaan. Jos lumi sataa myöhään tai sulaa aikaisin keväällä, ovat talvipukuiset eläimet helppo saalis pedoille.

Tunturipaljakoilla elää Suomessa 309 uhanalaista lajia eli 11,6 % kaikista Suomen uhanalaisista lajeista vuonna 2019.

Lapinvuokko on korkeimpien tuntureiden tuulisten paljakoiden sitkeä selviytyjä. Sen maanmyötäiset laajat kasvustot voivat suotuisilla kasvupaikoilla saavuttaa jopa yli sadan vuoden iän. Ilmaston lämpenemisen kiihdyttämä pusikoituminen on uhka avoimia kasvupaikkoja vaativalle lapinvuokolle.

Mittariperhosten, kuten tunturi- ja hallamittarin, massaesiintymät ovat aiheuttaneet ajoittain mittavia vahinkoja Pohjois-Lapin tunturikoivikoille. Massaesiintymän aikana mittarien toukat voivat syödä koivikon ja sen aluskasvillisuuden täysin lehdettömäksi. On mahdollista, että ilmastonmuutoksen myötä uusia tuholaislajeja levittäytyy pohjoiseen.

Kiiruna elää äärimmäisessä ympäristössä puurajan yläpuolella. Ilmaston lämpenemisen seurauksena sillä ei ole mahdollisuuksia siirtyä enää ylemmäs parempien elinolosuhteiden toivossa. Kiiruna on täysin sopeutunut talveen ja kylmyyteen – se on saanut tuuhean höyhenpeitteen peittämien jalkojensa ansiosta tieteelliseksi nimekseen ”Lagopus”, joka tarkoittaa jänisjalkaista.

Tunturisopuli on yksi Fennoskandian harvoista kotoperäisistä nisäkäslajeista eli sitä ei esiinny missään muualla maailmassa. Tavallisesti sopulit ovat huomaamattomia tunturikankaiden ja -koivikoiden asukkeja, mutta voimakkaan kannanvaihtelun huippuvuosina ne lähtevät liikkeelle sankoin joukoin heikon ravintotilanteen ajamina. Talvet sopuli viettää paksun lumipeitteen alla sammalta syöden, minkä vuoksi ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat vähälumiset, sateiset ja leudot talvet hankaloittavat sopulien talvehtimista.

Lumikko on maailman pienin näätäeläin, joka hyppelee touhukkaasti ruuanhakumatkoillaan, mutta saattaa myös jäädä uteliaasti tarkkailemaan ohi kulkevaa retkeilijää. Lumikko viettää suuren osan talvesta lumipeitteen alla myyriä pyydystäen. Ilmastonmuutoksen mahdolliset vaikutukset myyrien kannanvaihteluihin heijastuvatkin voimakkaasti myös lumikkojen määrään.

(Tämän artikkelin teksti on tehty PAN - Pohjoisen luonnonilmiöt -hankkeessa 2019-2022.)