
Korteniemen perinnetilalla Liesjärven kansallispuistossa vaalittu perinteinen pellavan viljely, muokkaus ja kehruu on nimetty Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Valinta on tunnustus pellavaperinnettä ylläpitävien Korteniemen perinnetilalle ja yhteisöjen pitkäjänteiselle työlle perinteen säilyttämiseksi ja siirtämiseksi uusille sukupolville. Kansalliseen luetteloon valinta on Museoviraston mukaan tunnustus perinteiden parissa toimiville yhteisöille.
Korteniemen perinnetila on entinen metsänvartijatila, jossa ylläpidetään vanhaa elämänmenoa käytännön töiden kautta. Pelloilla ja kasvimaalla viljellään vanhoja kotimaisia kasvilajikkeita perinteisin työtavoin. Tilan pihapiiri rakennuksineen, puutarhoineen ja viljelyksineen on säilynyt lähes muuttumattomana yli sata vuotta.
Pellavan viljely ja käsittely ovat osa Korteniemen perinnetilan vuodenkiertoa. Pellavan matkaa voi seurata siemenen kylvöstä kuidun käsittelyyn ja edelleen langaksi kehräämiseen. Pellavan käsittelyyn kuuluu useita erilaisia työvaiheita ja niiden mukana sukupolvelta toiselle välittyviä tietoja ja taitoja.
Korteniemessä elävä perintö säilyy nimenomaan tekemällä. Vierailijat pääsevät seuraamisen lisäksi itse osallistumaan pellavan käsittelyyn ja muihin perinnetilan töihin. Pellavaperinteen ympärille on muodostunut myös vakituinen talkooporukka.
Korteniemen perinnetila ja Outileena Uotila olivat yhdessä Taito-liiton ja Suomen maatalousmuseo Sarkan kanssa mukana tekemässä esitystä perinteisen pellavan viljelyn, muokkauksen ja kehruun saamiseksi Elävän perinnön kansalliseen luetteloon.
”Pellavan tie siemenestä valmiiksi langaksi sisältää valtavan määrän tietoa ja käsityötaitoa. Korteniemessä tätä perinnettä ei esitellä vain puheissa, vaan sitä tehdään yhdessä ihmisten kanssa. Siksi tuntuu erityisen hienolta, että vuosien työ pellavaperinteen ylläpitämiseksi on nyt saanut tällaisen tunnustuksen”, iloitsee Outileena Uotila Metsähallituksen Luontopalveluista.
Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi kesäkuussa 2026 Elävän perinnön kansalliseen luetteloon 22 uutta kohdetta. Luettelossa on nyt yhteensä 108 kohdetta. Päätökset tekee opetus- ja kulttuuriministeriö Museoviraston esityksestä.
Kansallinen luettelo liittyy Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista koskevan yleissopimuksen toimeenpanoon Suomessa. Luettelointi tekee näkyväksi Suomessa harjoitettavaa elävää kulttuuriperintöä ja tukee sen säilymistä.
Korteniemen perinnetila on avoinna yleisölle kesäkaudella toukokuusta syyskuun loppuun.
