
Metsähallitus on mukana järjestämässä ULOS-UT-OUT -tapahtumaa Tampereella 9.-11.6.2026. Pääteemoina Metsähallituksen ohjelmaosuuksissa ovat ympäristö- ja luontokasvatus, tuulivoima, eränkäynti, vesiensuojelu sekä hyvinvointi. Kasvatamme huomista koko Metsähallituksen yhteistyöllä toteuttamalla asiantuntevaa ja viihteellistä ohjelmaa. Tapahtumakävijöille ja kaupungissa liikkuville tarjoamme mm. teatteria, virtavesipöydän ja eräelämyksiä.
Ympäristökasvatuksen ja ulkona oppimisen suurtapahtuma kokoaa kesäkuussa kolmen päivän ajaksi noin 500 opettajaa, kasvattajaa, nuorisoalan ammattilaista, tutkijaa ja päättäjää Tampereelle ”Ihan villinä” -teeman ympärille. Tapahtumassa rakennetaan dialogia, jaetaan näkökulmia ja etsitään uusia tapoja vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia ja tulevaisuustaitoja.
Metsähallituksen tuulivoimatyöpajoissa tutustutaan tuulivoimapuistojen suunnitteluun ja toteutukseen pakohuonepelin sekä lautapelin avulla. Kestävä metsästys ja eräharrastukset ovat esillä kaikille avoimessa tapahtumapäivässä Sorsapuistossa. Virtavesien äärelle pääsemme keskustelussa, jossa teemoina ovat vesiensuojelu ja erilaiset opetusmetodit.
”Metsähallituksen Kasvatamme huomista -strategiaan sopii erinomaisesti ULOS-UT-OUT -tapahtuman järjestäminen yhteistyössä tärkeiden sidosryhmiemme kanssa. Tahdomme tuoda toimintamme moniulotteisuutta ja monipuolisuutta näkyväksi myös kaupunkioloissa”, kertoo Metsähallituksen viestintäjohtaja Liina Aulin.
Tapahtuman pääyhteistyökumppanina on Priodiversity LIFE -hanke, jonka koordinoinnista vastaa Metsähallituksen Luontopalvelut. Hankkeen ohjelmaosuuksien pääteemoina ovat luonnon monimuotoisuus ja luontokadon pysäyttäminen. Priodiversity LIFE -hanke tuo tapahtumaan muun muassa biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari E. Sääksjärven puheenvuoron. Monitieteisen biodiversiteettitutkimuksen kehittäjänä ansioitunut Sääksjärvi on tutkinut erityisesti Amazonin sademetsien luonnon monimuotoisuutta. Hanke järjestää ULOS-UT-OUT:ssa luontokadon pysäyttämiseen liittyviä työpajoja, puheenvuoroja ja Stella Polaris -improvisaatioteatterin luontokato-teemaisen esityksen.
”Vaikka Priodiversity LIFE -hanke on Suomen historian suurin, emme pysty pysäyttämään luontokatoa yksin. Ympäristökasvattajat ja muut kasvatuksen ammattilaiset ovat etujoukoissa jakamassa tietoa monimuotoisuuden merkityksestä ja motivoimassa suomalaisia luontotekoihin. Siksi yhteistyö ULOS–UT–OUTin kanssa on erityisen tärkeää”, iloitsee hankkeen johtava projektipäällikkö Viliina Evokari.
