
Kulttuuriympäristöpäivä Kortenimen perinnetilalla lauantaina 13.9.
02.09.2025Liesjärven kansallispuistossa Korteniemen perinnetilalla vietetään kulttuuriympäristöpäivää lauantaina 13.9. kello 11-17. Ohjelmassa on riihipuintia, saippuankeittoa ja biohiilen polttoa. Paikalla on myös seppä, savusauna lämpiää ja lounaskahvila palvelee. Tapahtuma on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä. Tapahtuma on maksuton.
Korteniemen perinnetilan kulttuuriympäristöpäivä on tapahtuma, jossa pääsee osallistumaan Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teemaan ”rakennettu perintömme” monin tavoin.
- Tilan riihellä on mahdollisuus osallistua puintitalkoisiin. Puinti tapahtuu riihessä, jossa ensin lyödään ruislyhteitä seinään, jonka jälkeen niitä hakataan varstoilla. Puinnin jälkeen vilja puhdistetaan käsin veivattavalla viskurilla.
- Pihapiirissä Pekka Koivukunnas opastaa, kuinka risuista voi polttaa biohiiltä kestäväksi maanparannusaineeksi.
- Vanhaa kulttuuriperintöä on myös ulkopadassa tapahtuva siansuolirasvasaippuan keittäminen sekä takotyöt, joita esittelee seppä Mika Ainola.
- Päivän kruunaa saunominen yli 125 vuotta vanhassa savusaunassa, joka on aikanaan toiminut myös mallassaunana. Saunaan pääsee kylpemään iltapäivän puolella.
Rakennettu perintö toteutuu myös tilan rakennuskokonaisuuteen tutustumalla ja tuvan lounaskahvilan perinneherkkuja salin puolella nauttiessa. Pihapiirissä pääsee seurailemaan myös maatiaiskanoja ja lampaita.
Kaikki ovat tervetulleita mukaan seuraamaan työnäytöksiä, oppimaan, talkootyöhön ja saunomaan. Perinnetilalla kulttuuriperintö elää. Tapahtuma on maksuton.
Korteniemen perinnetilan kulttuuriympäristöpäivä 13.9 on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä. Kulttuuriympäristöpäivät, European Heritage Days on Euroopan laajimpia yleisötapahtumien kokonaisuuksia. Päivien tuhansiin kulttuuriperintöä esitteleviin tapahtumiin osallistuu vuosittain miljoonia ihmisiä. Korteniemen perinnetilan kultuuriympäristöpäivä on siis osa suurta ja tärkeää kokonaisuutta, joka tuo ihmiset yhteen nauttimaan kulttuuriympäristömme aarteista.