
Suomessa havaittiin tänä kesänä neljä naalin pesintää Enontekiön alueella. Pesissä todettiin yhteensä vähintään 11 pentua. Lisäksi yksi naalipari asusti pesäpaikkaa Utsjoen tunturialueilla, mutta pentuja ei täällä havaittu. Naalin pääravintoa ovat myyrät, joiden määrä on kasvussa tunturialueilla. Se auttaa pesintöjen onnistumisessa ja lupaa mahdollisesti vielä parempaa pesintätulosta ensi vuodelle.
Naali on asettunut viimeisten neljän vuoden aikana muutamalle perinteiselle pesäpaikalleen Enontekiön tuntureilla, pesittyään siellä vuonna 2022 ensimmäistä kertaa yli 25 vuoteen. Onnistuneita pesintöjä on ollut vuosittain 3–4 kappaletta pentumäärän vaihdellessa 4–25 välillä ravintotilanteen mukaan. Lisäksi naaleja havaitaan vuosittain muutamilla pesäpaikoilla Utsjoen tunturialueilla, mutta siellä naali ei ole vielä vakiinnuttanut pesimäpaikkojaan. Kesällä 2023 naali pesi onnistuneesti Utsjoella ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Naalin pesinnät ovat onnistuneet tänä vuonna hyvin myös Norjan ja Ruotsin tunturialueilla, Käsivarren ympäristössä ja Varangin niemimaalla.
Pohjoisten tuntureiden myyrä- ja sopulikannat ovat olleet tänä vuonna nousussa erityisesti Käsivarren alueella muutaman pohjavuoden jälkeen. Myyrät ja sopulit ovat naalin tärkein ravinnonlähde.
”Myyrien suurempi määrä on vaikuttanut positiivisesti naalin pesintöjen onnistumiseen ja pentujen suurempaan määrään. Lisäksi kohentunut ravintotilanne parantaa merkittävästi kesällä syntyneiden pentujen selviytymismahdollisuuksia ensimmäisestä elinvuodestaan”, kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Jukka Ikonen Metsähallituksen Luontopalveluista.
Naalin suojelutyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä Ruotsin ja Norjan kanssa. Rajat ylittävä yhteistyö on elinehto naalikannan elpymiselle, sillä naalin elinalueenaan käyttämät tunturiylängöt sijaitsevat suurelta osin maiden raja-alueilla ja naalikanta on täten maiden yhteinen. Esimerkiksi Suomessa tällä hetkellä pesivistä naaleista lähes kaikki ovat Käsivarren lähialueille Norjan puolelle vapautettuja tarhassa kasvaneita villien naalien jälkeläisiä.
Norjan Oppdalissa sijaitsee yhteispohjoismaisen naalikannan vahvistamiseksi perustettu tarha luonnonoloissa. Tarhan naalit ovat ihmisen kanssa mahdollisimman vähän tekemisissä. Tarhassa kasvaneiden naalien vanhemmat ovat luonnonvaraista skandinaavista alkuperää eli geneettisesti samaa populaatiota, joka oli kuolemassa sukupuuttoon ennen suojelutoimien alkua. Vapautetut ja nyt luonnossa pesivät naalit ja niiden jälkeläiset ovat vahvistaneet naalin pieniä alueellisia kantoja eri puolilla Fennoskandian tuntureita ja levittäytyvät vähitellen myös uusille alueille.
Pitkäjänteisen suojelutyön, tutkimuksen, seurannan ja maiden välisen yhteistyön ansiosta naalikanta on elpynyt tilanteesta, jossa laji oli katoamassa lopullisesti tuntureiltamme. Vaikka naalikanta on kasvanut, on se edelleen kaukana elinvoimaisesta. Lajia on edelleen suojeltava tehokkailla yhteisillä toimilla.
Metsähallituksen Luontopalvelut vastaa naalin suojelutoimista ja kannanseurannasta Suomessa. WWF ylläpitää Suomen naalityöryhmää ja tukee suojelutoimia aktiivisesti rahoittamalla mm. naalien lisäruokintaa ja riistakameraseurantaa Suomen tunturialueilla.
Vuosikausia tehtyä naalin yhteispohjoismaista suojelutyötä on viimeisen kolmen vuoden ajan jatkettu ja kehitetty EU:n Interreg Aurora -rahoitetun Felles fjellrev – Together for the arctic fox -hankkeen avulla. Mukana on ollut viranomaisia, yliopistoja ja luonnonsuojelujärjestöjä Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Suomessa hankkeeseen osallistuivat Metsähallituksen Luontopalvelut ja WWF. Hanke käynnistyi vuonna 2024 ja päättyy lokakuun lopussa 2026.
Hankerahoituksen avulla maiden välistä yhteistyötä ja toimintatapoja on kehitetty edelleen. Hankkeen aikana on mm. koottu yhteen tiedot ja kokemukset erilaisista naalin ruokinta-automaateista niiden jatkokehitystä varten, laajennettu naalikannan DNA-seurantaa kattamaan koko Ruotsin kanta ja selvitetty ja testattu menetelmiä naalille haitallisten tautien yleisyyden kartoittamiseksi naalien jätöksistä, DNA-näytteistä ja metsästettyjen kettujen verinäytteistä. Lisäksi on selvitetty kettujen ja naalien liikkumista ja levittäytymistä GPS-pantaseurannan avulla. Hankerahoituksen avulla on pystytty jatkamaan aktiivisesti ja laajasti tehokkaiksi todettuja suojelutoimia ja kehittämään toimenpiteitä ja yhteistyötä paremmiksi tulevia vuosia varten.
Norjan, Ruotsin ja Suomen välinen tiivis yhteistyö naalikannan vahvistamiseksi jatkuu hankkeen päättymisen jälkeenkin. Suojelutoimet, kuten tukiruokinta, kettujen poistaminen naalin levinneisyyden ydinalueilta, tarhakasvatettujen luonnonnaalien istutukset ja sisäsiittoisuuden vähentäminen, ovat edelleen välttämättömiä toimia, jotta kanta jatkaa elpymistään.
WWF Suomi on Felles fjellrev – Together for the arctic fox -hankkeessa muistuttanut tuntureilla liikkujia siitä, kuinka jokainen retkeilijä ja kalastaja voi kantaa kortensa kekoon naalien suojelussa: huolehtimalla jätteistään.
”Naalin pahin kilpailuja kettu on sopeutuvainen laji, joka osaa taitavasti hyödyntää ihmisen jälkeensä jättämät syömäkelpoiset tähteet: kalanperkeet, sivusaaliin ja ruoan tähteet. Jokainen tunturialueella liikkuva voi auttaa naalia tuomalla omat jätteensä pois maastosta”, muistuttaa WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen.
Naalin suojelun tulokset ja tulevaisuuden näkymät ovat esillä Felles fjellrev – Together for the Arctic fox -hankkeen päätösseminaarissa Kilpisjärvellä 23. syyskuuta 2026 klo 9–16. Päivän aikana kuullaan esityksiä lajin suojelusta, hankkeen aikana tehdyistä toimista ja kannan nykytilasta ja tulevaisuudesta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Englanninkielistä seminaaria voi seurata Teams-webinaarin tai WWF Suomen YouTube-kanavan kautta.