Kukkodâh0,7 km
HastâleijeevuotâHelppo
Julunkivi, yksi Suomen suurimmista siirtolohkareista, on suosittu nähtävyyskohde. Julunkiven korkeus on 12,5 metriä, ja ympärysmittaa sillä on lähes 60 metriä. Komea kivi sijaitsee kauniin Kalaveden rannalla. Se on perinteinen päiväretkikohde kesäaikaan, ja harvassapa ovat ne paikat, joissa tulentekopaikka on aivan siirtolohkareen alla. Erämaisen seudun maisemaa hallitsevat valoisat kalliomänniköt, pikkulammet sekä rehevät notkot. Koko vaihtelevien maisemien kirjo on nähtävillä lyhyen polun varrella.
- Valtavan Julunkiven ohella alueella muitakin siirtolohkareita.
- Julunkivi on luonnonsuojelulailla rauhoitettu.
- Mäntyvaltaista metsää, kallioisia mäkiä, umpeenkasvavia pikkulampia.
- Julunkivi on osa Lohikosken luonnonsuojelualuetta (pinta-ala noin 906 ha), perustettu 2019. Pinta-ala 65 ha.
- Julunkivelle on Lohilahdelta matkaa 18 km ja Sulkavalta 48 km.
- Lohikosken kylältä pääsee Julunkivelle meloen ja soutaen. Välimatkaa kertyy noin 10 km.
Ohtâvuotâtiäđuh
Lohilahden suunnalta ajetaan Sulkava - Imatra-tietä (nro 438) etelään noin 1,6 km ja käännytään vasemmalle Piojärven suuntaan. Ajetaan noin 7,5 km ja käännytään vasemmalle. Ajetaan noin 7,5 km. Teiden risteyksestä käännytään vasemmalle ja ajetaan noin 1,5 km Julunkiven polun lähtöpisteeseen. Auton voi pysäköidä metsäautotien varteen polun lähtöpisteen luona. Julunkivelle vieviä teitä ei aurata talvella.
Alueella ei ole pysäköintialueita, mutta auton voi pysäköidä metsäautotien varteen polun lähtöpisteen luona. Julunkivelle lähtee metsäautotieltä sinisin maalimerkein merkitty polku.
Julunkiven polku, 0,7 km, vie metsäautotieltä Julunkivi-siirtolohkareelle. Polku kulkee läpi erämaisen vanhojen metsien suojelualueen. Maasto on helppokulkuista lukuun ottamatta kalliorinteitä. Julunkiven luona on tulentekopaikka ja kuivakäymälä.
Lohikosken kylältä pääsee Julunkivelle meloen ja soutaen. Välimatkaa kertyy noin 10 km. Lohikosken kylältä reitti vie Lohijärvelle, josta johtaa pitkä ja kapea Nälkösalmi Kalavedelle, jonka etelärannalla Julunkivi sijaitsee. Rannassa ei ole varsinaista rantautumispaikkaa.