Guhkkodat7,5 km
HástaleaddjivuohtaVaativa
Luontopolku vie kulkijan mannersuomen eteläisempään kohtaan. Polun alkuosassa ihailet Hankoniemen pohjoispuoleista saaristoa, polun kärjessä on pohjoiseen, länteen ja etelään avautuvia huikeita näköaloja. Reitti kuljetaan edestakaisin, yhteensä pituutta tulee 7,5 km. Polun alkuosa on tasaista maastoa ja on helppokulkuinen, mutta loppuosa kallioineen on paikoin jyrkkää ja voi olla sateisella säällä liukas. Luontopolku kulkee pääosin luonnonsuojelualueella ja alueella saa liikkua ainoastaan merkittyä polkua pitkin. Luonnonsuojelualueelle asti saa pyöräillä polkua pitkin, mutta itse luonnonsuojelualueella pyöräily on kokonaan kielletty. Seuraa opasteita ja noudata pyöräilykieltoa. Pidä koirat kytkettyinä. Ethän kulje lintuaseman vuokra-alueella, rajoitusalue on merkitty maastoon.
Oktavuođadieđut
Lähtöpiste: Tulliniemen parkkipaikka, Vapaasatama 1
Luontopolku kulkee ensin pitkin Tulliniemen karua ja kivistä pohjoisrantaa. Maisema tuo mieleen ulkosaaristossa sijaitsevan Jurmon rannat. Polun alkuosa on tasaista maastoa ja on helppokulkuinen.
Vähitellen luonto muuttuu kalliosta ja karusta hiekkamaasta rehevään lehtomaiseen saaristoluontoon. Polkua pitkin kuljetaan paikoitellen myös kalliolla.
Polun loppuosassa on korkea näköalakallio, jonka näköala ulottuu kauas horisonttiin. Polun kärjen korkeimmalla kalliolla voi istahtaa piknikpöytien ääreen nauttimaan eväitä ja samalla ihailla länteen avautuvaa saaristomerta. Polun loppuosa kallioineen on paikoin jyrkkää ja voi olla sateisella säällä liukas.
Kallion eteläisimmässä kärjessä lähellä veden rajaa on eteläisin piste, tuntemattomalle merimiehelle pystytetty kivirakennelma.
Takaisin kuljetaan samaa reittiä.