Sallan luonto

Sallan kansallispuisto on vaihettumisvyöhykettä, jonka luonnossa ovat tavallisia niin Kainuulle tyypilliset lakimetsäiset vaarat tykkylumen runtelemine kuusikkoineen kuin peräpohjalaiset märkien rimpien luonnehtimat aapasuot. Sallan kansallispuistossa on myös reheviä soita ja vaateliasta kalkinsuosijalajistoa. Alueen eläinlajisto on monipuolinen.

Sallan eteläosassa on kansallispuiston lisäksi lukuisia muita luonnonsuojelualueita, joista kolmeen pääsee kurkistamaan retkeilyreittejä pitkin.

Metson ja koppelon koti

Metso on Sallan kansallispuiston tunnuslaji ja vakituinen asukki, sillä vanhat metsät luovat suurelle linnulle ihanteelliset olosuhteet. Puronvarret, kosteikot ja muut korpinoropainanteet ovat metsoille tärkeitä. Metso viihtyy sekametsissä, joista sille löytyy tarpeeksi monipuolista ravintoa. Talvisin ukkometso hyödyntää rämemänniköitä, kun taas koppelot talvehtivat useimmiten tasalaatuisemmissa ja nuoremmissa männiköissä. Mustikka on tärkeää ravintoa koppelon poikasille. 

Metso on mahdollista kohdata kansallispuistossa kävellessä. Talvella voi usein nähdä hakomajätöksiä hangella, eli neulasia ja ulostetta mäntyjen juurella. Erityisesti kansallispuiston itäosiin sijoittuvat männikköiset rämeet ovat metsojen suosiossa talviaikaan. Joinakin talvina rämeillä voi tavata jopa pieniä ukkometsojen parvia ruokailemassa kituliaasti kasvavilla männyillä. Metsojen suosimat ruokailupuut ovat nimenomaan kitukasvuisia rämemäntyjä, joissa on tutkijoiden mukaan raakavalkuaista ja energiaa normaalipuita enemmän. Pakkaspäivinä niin metsot kuin muutkin kanalinnut painuvat lumikieppiin ravintoa sulattelemaan ja yöpymään.

Ikimetsien harvinaiset lajit

Sallan kangasmetsien yleisilme on melko karu ja niukkalajinen: tutun metsävarvun mustikan seurassa kangasmailla vallitsevat variksenmarja ja suovarpuna tavallisemmat juolukka ja suopursu. Ikikuusikot ja harjujen aihkimänniköt ovat tunnusomaista Sallan kansallispuiston maisemaa ja vanhat metsät ovat monen harvinaisen lahopuusta riippuvaisen lajin elinympäristö. Kansallispuiston alueella tavataan mm. erittäin harvinaista kalkkikääpää ja hyvällä tuurilla voi valoisana kesäyönä nähdä paksusammalkuusikossa lentävän uhanalaisen vaaleaharmoyökkösen. Vanhoissa sekametsissä viihtyy myös lapintiainen, kuukkeli ja pohjantikka, vaikka vanhojen metsien vähenemisen myötä nämäkin lajit ovat vähentyneet.

Suot, lähteet ja purojen varret

Kansallispuistossa ja sen lähialueilla on lukuisia soita, puroja ja monenlaisia kosteikoita. Vaaranrinteiltä löytää reheviä vesilaskuja, joiden laidoilla kasvaa saniaisia ja kulleroita. Puronvarresta voi löytää pohjansinivalvatin, jolla on hennon violetit kukat. Koillismaa on pohjansinivalvatin keskeisimpiä esiintymäalueita Suomessa. Soiden reunamien rämemänniköissä voi nähdä pikkusirkun, jolle Salla on vahvinta esiintymisaluetta. Puustoisilla rämeillä lentävien suoperhosten joukossa saattaa nähdä harvinaiseksi käyneen suonokiperhosen. Sen sijaan pusikkoisilla puronvarsilla yöllä liikkeellä olevan uhanalaisen silkkiyökkösen näkemiseen tarvitaan jo hyvää tuuria.

Kansallispuistossa ja sen lähialueilla on useita pieniä soita sekä rinnesoita tunturin ja vaarojen rinteillä. Valtaosa Sallan soista on keskiravinteisia ja rimmikkoisia aapasoita. Alueella on myös pienialaisia lehtojuotteja purojen varsilla ja arvokkaita lettoja. Yleisiä lettolajeja ovat korkeana huojuva lettovilla, kauniskukkainen maariankämmekkä sekä jännittävän elämäntavan omaava, hyönteisiä ravinnokseen saalistava siniyökönlehti. Letoilla kasvaa paljon uhanalaisia, vaateliaita lajeja, kuten lettorikkoa, erittäin uhanalaista isonuijasammalta ja rauhoitettua kiiltosirppisammalta. Kansallispuistossa sijaitsevassa Aatsinginhaudassa tavataan huurresammallähteitä harvinaisine sammallajeineen.  

Kansallispuiston ulkopuolella etelässä aukeavat laajat, lettoiset aapasuot, esimerkiksi Löytöjängän-Suksenpaistama-aavan soidensuojelualueen suot.

Jääkauden muovaamat harjut ja kurut

Sallan halki kulkee useita luode-kaakkoissuuntaisia harjujonoja. Kansallispuiston eteläosan vanhoja mäntyjä kasvava Kaunisharju muodostuu kahdesta peräkkäisestä harjusta, Hanhiharjusta ja Kauniinhaudanharjusta. Harjumuodostelma on syntynyt vajaat 10 000 vuotta sitten sulaneen jäätikön reunalle, sen railoihin ja tunneleihin sulamisvesien kasaamasta hiekasta ja sorasta. Harjualueella viihtyvät paahteisten, kuivien ja avoimina säilyvien paikkojen kasvilajit, kuten kanervisara ja kangasajuruoho. Kaunisharjulta löytyy lukuisia suppia, joista osassa tavataan harvinaista nummimaista kasvillisuutta. Harjualuetta ympäröivät suot ja pienet vesistöt, joilta nousee syysaamuisin upea sumu painanteisiin harjujen alle.

Kansallispuiston pohjoisosissa ja sen välittömässä läheisyydessä on monenlaisia kurumuodostelmia. Pahaojankuru on nimensä veroinen, jyrkkä ja louhikkoinen, ja sen pohjalla kohisee pieni puro. Kansallispuiston ulkopuolella sijaitseva Kolsanharju on yksi arvokkaimmista Sallan harjuista. Tenniöjokea seuraileva harju ulottuu luoteessa Savukosken puolelle ja kaakossa se menee kauas itärajan taakse. 

Noin 20 kilometriä pitkä Aatsinginhauta Sallatunturin itäpuolella on hyvä esimerkki kivilajien erilaisesta kulutuskestävyydestä. Aatsinginhauta on syntynyt, kun vuosimiljoonien aikana eroosio ja jääkausien kulutus kuluttivat ja uursivat nykyisen rotkolaakson. Aatsinginhaudan kohdalla olleet kerrostuneet kivilajit eli sedimenttikivet ovat kestäneet kulutusta huonommin kuin ympäröivien alueiden vulkaniitit eli tulivuoritoiminnan seurauksena syntyneet kivilajit. Aatsinginhaudan pohjalla olevan Sotkajärven pinnan ja rotkoa reunustavan korkeimman vaaran, Petservaaran, välinen korkeusero on yli 250 metriä. Sallan vaarojen rinteillä noin 230 - 240 m korkeudella näkyy jääjärven aikana muodostuneita rantakivikoita, muinaisrantoja. 

Pöllöjä ja suolinnustoa

Tikat ja tiaiset viihtyvät mieluiten vanhoissa metsissä, joiden lahopuista löytyy sopivaa ravintoa ja koloja pesimiseen. Vanhoissa metsissä asustaa hyvinä myyrävuosina useampia pöllö- ja haukkalajeja, kuten helmi- ja hiiripöllö, varpuspöllö ja suuri lapinpöllö. Tarkan kuulonsa avulla ne saalistavat myyriä, jotka ne kuulevat jopa hangen alta. Aikaisemmin alueella on pesinyt myös huuhkaja. Päiväpetolinnuista Sallassa tavataan piekanaa, kanahaukkaa sekä ampu- ja tuulihaukkaa. Hyvällä tuurilla voi nähdä myös maakotkan, jolla on Sallassa vankka ja hyvä kanta.

Kansallispuiston lähialueiden rikkaaseen suolinnustoon kuuluvat mm. kurki, laulujoutsen sekä metsähanhi. Lukuisat kahlaajalajit viihtyvät rimmikkoisilla aapasoilla. Soilla pesii myös runsaasti avomaiden varpuslintuja kuten keltavästäräkkejä ja niittykirvisiä. Avoimet aavat ja runsas linnusto houkuttelevat myös petolintuja saalistusretkille. Soiden reunamien rämemänniköiden tunnuslaji on itäinen pikkusirkku, jonka vahvinta esiintymisaluetta on juuri Sallan alue. 

Itärajan tuntumassa sijaitseva Salla on myös metsän kuninkaan, karhun valtakuntaa. Alueella voi havaita merkkejä otsosta, esimerkiksi kaivetun muurahaispesän. Todennäköisemmin pääsee kuitenkin näkemään hirviä tai poroja. Kuusten oksilla kasvava luppo on porojen tärkeää talviravintoa.

Runsaan lumen ja tykyn maa

Kuusi on tuntureiden metsänrajapuu, sillä selvää koivuvyöhykettä ole, kun metsä tunturien laella loppuu. Kuusimetsät ovat korkeille lakimaille tyypilliseen tapaan harvapuustoisia, valoisia ja helppokulkuisia. Muodoltaan kuuset ovat kynttilämäisiä lyhyine oksineen. Kynttiläkuuset selviävät vähemmin vaurioin runsaasta lumikuormasta kuin pitempioksaiset kuuset.
Koillismaa on maamme runsaslumisimpia alueita, ja kovat pakkaset ovat tavallisia. Kosteat ilmamassat tiivistyvät talvisin Sallan lakimailla kuusten latvuksiin, jotka keräävät kannettavakseen jopa satojen kilojen kuorman lunta ja jäätä eli tykkyä. Tykky katkoo puiden latvoja ja kokonaisia puita, mikä näkyy kuusikoissa kelojen, lahovikaisten ja maapuiden runsautena. Lahopuu on elintärkeää monille uhanalaisille sienille ja hyönteisille. 

Laajat suojelualueet kahta puolta rajaa 

Ilmastonmuutoksen edetessä ja muuttaessa elinoloja, tulevat yhtenäiset suojelualueet entistä tärkeämmiksi. Suojelualueet luovat viherkäytäviä, joita pitkin lajien on mahdollista siirtyä sopivampiin elinolosuhteisiin. Toisiinsa linkittyneistä suojelualueista hyötyvät myös monet vaateliaat lajit, kuten esimerkiksi Sallan alueella ikimetsien leviämiskyvyltään heikot käävät.
Sallan kansallispuisto lähialueineen muodostaa rajan molemmille puolille ulottuvan, n. 130 km pituisen suojelualueiden ja muiden arvokkaita luontoarvoja sisältävien erityisalueiden yhtenäisen vyöhykkeen. Tähän kuuluu mm. Oulangan kansallispuisto ja Venäjän puolella heti rajan takaa löytyvä laaja Paanajärven kansallispuisto. Lähettyvillä on myös Riisitunturin kansallispuisto sekä muita suojelualueita. Venäjällä, hieman kauempana Kantalahden ja Apatiitin lähettyvillä sijaitsee Kantalahden ja Lapin luonnonpuistot sekä erityislaatuinen Hiipinän kansallispuisto.

Lähistön muut suojelualueet

Sallan kunta on kuin Lappi pienoiskoossa. Etelässä on runsaslajistoinen Oulanka jokineen, keskiosa on karua ylänköä tykkykuusikkoineen, vaaroineen ja soineen. Pohjoisessa, Tuntsalla, aukeavat tunturimaastot. Sallan kunnan pinta-alasta reilut 18 % on eri tavoin suojeltu. 

Vilmatunturin luonnonsuojelualue

Vilmatunturin luonnonsuojelualue (53 km²) sijaitsee noin 10 km Sallan kirkonkylältä lounaaseen. Sitä luonnehtivat varsin luonnontilaiset metsäiset vaarat. Vilmatunturin luonnonsuojelualueeseen kuuluu myös jylhä Salmijoenkuru hienoine aihkipetäjikköineen.

Löytöjängän-Suksenpaistama-aavan soidensuojelualue

Alueeseen kuuluu Löytöjängän - Suksenpaistaman suoalue ja sen ympärillä olevia vanhoja metsiä yhteensä yli 60 km². Alueen laajoja avosoita halkovat lukuisat purot. Alueella on ravinteikkaita lettosoita ja uhanalaista kasvilajistoa.

Muita suojelualueita kunnan alueella ovat esimerkiksi Joutsenaavan-Kaita-aavan soidensuojelualue, joka sijaitsee kuntakeskuksesta pohjoiseen. Sallan kunnan pohjoisosien eri tavoin suojeltuja kohteita ovat lisäksi Joutsi- ja Sorsatunturin luonnonsuojelualueet sekä Tuntsan erämaa-alue.
Edellämainitut luonnonsuojelualueet ovat myös Natura-alueita.