Ruunaan luonto ja nähtävyydet

Kuva: Marko Haapalehto
Lieksanjoki kuohuu välillä vilkkaina koskina laajetakseen suvannoissa järviksi. Paikoin jokea reunustavat komeat mäntykankaat.  
Näin huolehdimme luonnosta

Ruunaan retkeilyalueen luontoa leimaa Lieksanjoki, joka virtaa koskineen alueen läpi. Jokea ympäröivää mäntymaisemaa kirjavoittavat rannan lehtipuut, jotka muuttavat maiseman luonnetta vuodenajasta riippuen. Lieksanjoen rantatörmissä kasvaa paikoin Pohjois-Karjalan maakuntakukkaa karjalanruusua.

Ruunaata ja sen muuttuvia kasvoja voi ihastella niin kanootista kuin patikkapoluiltakin tai vaikkapa retkeilyalueen korkeimmalla paikalla (183 mpy) sijaitsevasta Huuhkajanvaaran näkötornista.

Ruunaan sydän - Lieksanjoki

Lieksanjoki alkaa Venäjän Karjalasta 

Lieksanjoki virtaa Suomen puolelle Venäjän Karjalasta, Lieksajärvestä. Sen vesipisarat tuovat Ruunaalle terveiset aina Kuhmon Elimyssalolta saakka. Ruunaan luonnonsuojelualueella joki laajenee Ruunaanjärveksi, johon virtaa Venäjältä toinenkin uoma, Tuulijoki. Ruunaanjärvestä Lieksanjoen vesi jatkaa kohti Pielistä. Joen ekologinen tila on hyvä.

Ruunaan koski. Kuva: Marko Haapalehto

Retkeilyalueella Lieksanjoki mutkittelee noin 17 kilometrin pituudelta. Virta- ja järviosuuksien lisäksi retkeilyalueella on kuusi koskea. Ylinnä olevan Paasikosken ja alimpana virtaavan Siikakosken välillä on korkeuseroa liki 16 metriä. Komeimmin kosket kuohuvat kevättulvan aikaan, toukokuun puolivälistä kesäkuun alkuun. 

Taustalla virtaa Lieksanjoki. Kuva: Heikki Räsänen

Pinnan alla tapahtuu 

Hyönteiselämää 

Pohjakivikoissa ja -kasvillisuudessa elävät hyönteisten toukat siivilöivät, suodattavat ja ”nuottaavat” virtaavasta vedestä ravinnokseen hitusia ja mikrobeja. Toukkavaiheet kestävät lajista riippuen viikoista useisiin vuosiin.

Esimerkiksi koskien pohjakiviin kiinnittyvillä mäkärän toukilla on suupuolessaan pyyntiviuhkat, joihin sapuska virrasta tarttuu. Jotkin vesiperhoslajien toukat eli sirvit taapertavat joen pohjakivikossa tai kasvillisuudessa ruokaa etsimässä suojanaan itse tehty putkilo. Sen rakentamiseen käytetään tarjolla olevia materiaaleja: pikkukiviä, tikunpaloja tai kasvinosia. Putkettomat sirvit puolestaan rakentavat pyyntiverkon, josta napsivat ruokansa.

Joenpohjalla risteilee myös koskikorentojen eli korrien toukkia. Ne syövät tilaisuuden tullen muiden hyönteisten toukkia. Ruunaan koskissa elävä virtaludekin tuikkaa imukärsänsä mielellään koskessa eläviin hyönteistoukkiin.

Eväkkäitä

Hyönteisten toukat ja toukista koteloitumisen kautta siivelliseen elämään kuoriutuvat aikuiset hyönteiset ovat kaloille mieluista ruokaa. Lieksanjoen pohjalla ja pohjakivien pinnalla, matalassa vedessä, ui kivennuoliaisia syömässä vesiperhosten ja päivänkorentojen toukkia. Kivennuoliaisella on suun ympärillä muutama viiksisäile, jolla se havaitsee saaliin hämärässä tai pimeässäkin. Päivät se viettääkin mielellään piilossa rantakivien välissä tai kasvillisuuden seassa. 

Mudut liikkuvat päiväsaikaan parvissa matalissa vesissä. Ne syövät vesikirppuja, hyönteisten toukkia, äyriäisiä, toisten kalojen mätiä ja poikasia. Vaaran uhatessa koko parvi pyrähtää nopeasti piiloon kivien koloihin. Mutu itse maittaa mainiosti esimerkiksi taimenelle ja harjukselle. Petokalan saaliiksi jäänyt mutu erittää veteen ”kauhuainetta”, joka saa paitsi lajitoverit myös muut viestin ymmärtävät kalat pakenemaan.

Matalan veden pienikokoinen kala on myös kivisimppu. Sillä ei ole uimarakkoa, joten se vajoaa alaspäin heti, kun lopettaa uintiliikkeet. Keväällä koiras etsii ja kunnostaa kutupesän. Naaras asettelee mätimunat maha pintaa kohti kutupesän kattoon, missä koiras ne hedelmöittää. Koiras huolehtii mätimunista leyhyttämällä niille evillään hapekasta vettä ja suojaamalla niitä pedoilta. 
Kookkaammaksi kasvavia ja kalastajien tavoittelemia lajeja Lieksanjoessa ovat mm. istutettu kirjolohi ja taimen, hauki, ahven, kuha ja harjus. Hauki, kuha ja ahven syövät kernaasti muita kaloja, myös oman lajinsa pienempiä yksilöitä. Harjus on enimmäkseen pohjaeläinten syöjä, samoin istutettu kirjolohi, mutta kyllä niillekin myös kalat maistuvat.

Siivekkäitä

Kesäisin koskilla saalistavat kalastajien lisäksi harmaa- ja selkälokit, ja isokoskeloitakin näkee usein Lieksanjoella kalanpyynnissä. Välijärvillä pesii kuikkia ja telkkiä. Joutsenia lepää ja ruokailee sulapaikoissa varhain keväällä ja myöhään syksyllä.

Neitikoski talvella. Kuva: Janne Koivuniemi

Talvella Ruunaan koskilla asuu koskikaroja. Ne pesivät pohjoisessa ja siirtyvät ankarimman talven ajaksi jäätyneiltä kotipuroiltaan etelämmäksi. Koskikara pulahtaa rantakiveltä virtaan noutamaan pohjalta hyönteisten toukkia. Kevään korvalla saattaa päästä kuulemaan koiraan kirkkaan liverryksen.

Vanhat metsät kätkevät monenlaista elämää

Ruunaan metsät ovat pääosin mäntyvaltaisia. Vanhoja metsiä on eniten luonnonsuojelualueen puolella, Ruunaanjärven takana. Iso osa luonnonsuojelualueesta on rajavyöhykettä, jonne pääsee vain rajavartiolaitoksen myöntämällä luvalla.

Jo on muurahaispesällä kokoa Haapavitjalla. Kuva: Heikki Räsänen

Yli satavuotiaita metsiä on monin paikoin myös retkeilyalueen puolella. Niistä vanhimmat yhtenäiset alueet löytyvät Neitijärven etelärannalta ja Kattilaniemestä.

Vanhoissa metsissä pesivät kesäisin monenlaiset siivekkäät. Tiaiset, leppälinnut, kirjosiepot ja muut kolopesijät löytävät kodin parhaiten metsistä, missä on keloja ja muita kuolleita puita. Karjalan mailla kukkuvat tietysti myös käkikoiraat. Käkinaaras sen sijaan etsii vaitonaisena koloa, johon pyöräyttäisi yhden munan vaikkapa leppälinnun haudottavaksi ja hoidettavaksi. Palokärjen huomaa parhaiten raikuvasta kry-kry-kry-lentoäänestä, kun taas pohjantikan puuhat paljastuvat usein mäntyyn tai kuuseen nakutelluista vaakasuorista reikäriveistä. 

Hyönteiselämääkin Ruunaan metsistä on selvitelty. Luonnonsuojelualueen puolelta on löydetty harvinaisia kovakuoriaislajeja. Esimerkiksi ruskean ja liereän lahokapon vaaleat ja litteät toukat elävät ja kasvavat etenkin metsäpalon tai ennallistamispolton seurauksena kuolleiden mäntyjen kuoren alla. Liekohärän toukka taas mutustaa hyvin pitkään maassa maanneen paksun puunrungon antimia.

Kaatuneilla puunrungoilla elää myös monia kääpiä. Yksi Ruunaan harvinaisimmista kääpälajeista on kalkkikääpä, joka elää vain vanhoilla, kaatuneilla mäntykeloilla. Ruunaan kaatuneita keloja asuttavat myös riekonkääpä, erakkokääpä, välkkyludekääpä ja sirppikääpä, jotka kaikki ovat taantuneet eteläisemmässä Suomessa kelojen vähenemisen vuoksi.

Erämaiden suurpetoja

Ruunaassa saattaa hyvällä onnella nähdä jälkiä kaikista Suomessa elävistä isoista pedoista. Itse jälkien tekijöitä pääsee näkemään ani harvoin, koska ne välttelevät taitavasti ihmistä. 

Isojen petojen reviirit kattavat Ruunaan seudulla sekä Suomen että Venäjän rajaseutuja. Karhun marjaisia läjiä näkee Ruunaassa varmimmin hyvinä marjavuosina.

Ahman jälki lumessa. Kuva: Petteri Polojärvi.Susilaumojen ja -parien reviirit ovat laajoja, joten Ruunaa on niistä vain pieni osa. Ruunaassa liikkuvista susista saattaa nähdä lähinnä tassunjälkiä hangella. Suden esiintymisestä hyötyy myös ahma, joka syö haaskoja. Sen ruokalistalla on lisäksi pikkunisäkkäitä, jäniksiä, kettuja ja lintuja. Ahma liikkuu ruokaa etsiessään päivässä jopa kymmeniä kilometrejä. 

Ilveskannat vaihtelevat ravintotilanteen mukaan. Jos jäniskanta on niukka, myös ilveskannat tuppaavat pienenemään. Ilves syö myös pikkujyrsijöitä ja lintuja.

Metsäpalojen jäljittelyä

Ennallistamispoltto nopeuttaa aiemmin talouskäytössä olleiden metsien puuston ja muun lajiston palautumista luonnontilaisen kaltaiseksi. Yleensä valtaosa puustosta selviää palosta hengissä, mutta paikoin polttoalalla kuolee sopivasti puita harvinaisten hyönteisten ja sienten elinympäristöiksi. Pystyyn kuolleiden puiden hyönteistarjonnasta nauttii pohjantikkakin.

Ennallistamispolttoa Ruunaalla. Kuva: Maarit Similä, Metsähallitus.

Kuolleiden puiden jättämiin valoisiin aukkoihin nousee lehtipuiden taimia, ja entinen tasaikäinen männikkö muuttuu vähitellen monikerroksiseksi sekametsäksi.

Ruunaan luonnonsuojelualueella on ennallistettu metsää polttamalla vuosina 2005 ja 2009. Lähivuosina ennallistetaan myös retkeilyalueella kaksi mäntykangasta tulen avulla, osana Beetles-LIFE-hanketta (www.metsa.fi). 

Ruunaan retkeilyalue

  • Perustettu 1987
  • Pinta-ala 31 km2

Ruunaan retkeilualueen tunnus

Ruunaan retkeilualueen tunnus

Osa Pohjois-Karjalan biosfäärialuetta

Ruunaan retkeilyalue on osa Pohjois-Karjalan biosfäärialuetta (www.kareliabiosphere.fi), johon  kuuluvat myös Kolin kansallispuisto, Patvinsuon kansallispuisto, Petkeljärven kansallispuisto, Koivusuon luonnonpuisto ja Kesonsuon luonnonsuojelualue.

UNESCO:n Ihminen ja biosfääri -ohjelman tavoitteena on kehittää biosfäärialueiden asukkaiden elinoloja sekä edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua.

Metsähallituksen julkaisut Ruunaan retkeilyalueesta (julkaisut.metsa.fi).

Muita julkaisuja

Muut verkkopalvelut

Lisätietoja Ruunaasta