Repoveden luonto

21.8.2020
Koronaviruksen takia luonnossakin on syytä pitää turvavälit ja noudattaa erityistä käsihygieniaa mm. tuvilla, tulentekopaikoilla ja huussikäyntien jälkeen. Metsähallituksen linjauksia ja ohjeita päivitetään, kun yleiset koronaohjeet tarkentuvat. Ks. tilanne sivultamme www.luontoon.fi/koronavirusohjeet.

Tiheät metsät reunustavat tyyntä järveä. Järven yllä leijuu sumua.

Repoveden kansallispuiston laajat asumattomat metsät, jylhät kalliojyrkänteet ja kirkkaat vedet tarjoavat suojaisan kodin monille lajeille.

Näin huolehdimme luonnosta

Jylhät vuoret — upeat maisemat

Salpausselän pohjoisella puolella kohoavat kallioiset rinteet, joilta avautuvat pienvesistöjen ja metsien muodostamat mosaiikkimaiset maisemat. Upeita maisemia voi ihailla muun muassa Katajavuoren, Mustalamminvuoren ja Olhavanvuoren päältä. Yhä korkeammalle voi nousta Mustalammin näkötornissa ja aistia erämaan tunnelmaa eri vuodenaikoina. 

Pystysuora kallio nousee lammesta. Lammen toisella rannalla kasvaa metsää. Vesi lammen ja metsän välissä on tyyni. .

Jääkausi veisti Repoveden jylhät kalliot ainutlaatuisiksi sekä ulkomuodoltaan että koostumukseltaan. Jäätikön kaakko-luode -liikesuuntaiset ruhjeet näkyvät selvästi esimerkiksi Olhavan kalliojyrkänteessä. Auringonpaisteella voi seurata, kuinka valon leikki tuo jyrkänteiden pinnasta esiin aina uusia muotoja. Vuosisatojen aikana Olhavan kallioseinämästä on irronnut suuria järkäleitä, joista suurimmat ovat vieläkin näkyvissä ikään kuin pieninä saarina Olhavanlammessa. 

Graniittia ja harvinaista rapakiveä

Kansallispuisto sijaitsee sekä Keski-Suomen graniitin että Viipurin rapakiven alueilla. Kivilajien kontaktilinja kulkee alueen halki itä-länsisuunnassa välittömästi Lapinsalmen sillan pohjoispuolella. 

Valtaosa Repoveden alueesta on kovaa Keski-Suomen graniittia, jonka ikä on 1900 miljoonaa vuotta. Graniitille tyypillinen suorakulmainen lohkeilu on nähtävillä Kuutinlahdella: irronneista kivilohkareista on syntynyt mahtava louhikko Kuutinvuoren rantaan noin 9300 vuotta sitten.  

Lapinsalmen eteläpuolinen Repoveden alue kuuluu Suomen suurimpaan rapakiviesiintymään, koko maailmassa harvinaiseen Viipurin rapakivimassiiviin. Rapakiven eroosiokestävyys on graniittia heikompaa. Maisemassa se näkyy niin, että kalliopaljastumia on paljon vähemmän kuin graniittialueella ja topografia on tasaisempaa.

Kettu Repovedellä

Repoveden kansallispuiston korkeiden kallioiden, pienipiirteisten soiden ja karujen järvien mosaiikissa asustaa kansantarinoiden viekas repolainen eli tutummin kettu. Tämä punaruskea koiraeläin on asuttanut Suomea vuosituhansien ajan. Ketun on arveltu palanneen asumaan Suomeen jääkauden jälkeen heti ensimmäisten nisäkäslajien joukossa. Samaan aikaan kaakosta saapuivat myös muun muassa hirvi ja metsäjänis.

Kettu katselee ruohikossa niin, että sen kuono, silmät ja korvat näkyvät.

Kettu ei ole yhtä arka kuin moni muu petoeläin. Erityisesti illan tai yön hämärässä voi kohdata ketun sen ollessa öisellä saalistusmatkalla. Tunnusomainen pörröinen häntä, pitkät jalat ja supikoiraa sirompi ruumiinrakenne auttavat tunnistamaan hämärässä hiipijän ketuksi. Jyrsijät ovat ketun tärkeintä ravintoa, mutta kaikkiruokaisena eläimenä myös kasvit, marjat ja raadot kelpaavat sille. Kettu kantaa toisinaan saaliinsa pesäonkaloon poikasille ruuaksi tai piilottaa saalisvarastoon toisiin onkaloihin. Se kaivaa pesänsä itse tai se voi myös ottaa käyttöön toisen eläimen kaivaman luolaston. On myös tavallista, että kettu asettuu luonnon muovaamaan pesäonkaloon, josta voi olla yhteys saalisvarastona pidettäviin muihin onkaloihin. Poikasia ketulla on tyypillisesti 2-12. 

Tuuhea ja pitkä häntä kertoo ketun voivan hyvin. Kylmien kelien koittaessa kettu käpertyy kerälle, jolloin häntä suojaa erityisesti tassuja ja kuonoa kylmältä. Eläinmaailman urheilukisoissa kettu voittaisi ainakin yhdessä lajissa, nimittäin myyrähypyssä. Pää edellä lumeen sukeltava kettu on paitsi tehokas saalistaja, myös hauska näky. Kettu liikkuu usein ravaten. Talvisaikaan helminauhamainen jono tassunjälkiä paljastaa ketun taivaltaneen hangella. Ketun jäljessä on koiraeläimelle tyypillinen neljään varpaan painauma ja kynnen jälki näkyy selvästi.

Suomalaisissa kansantarinoissa kettu on usein mukana viekkaana, ovelana ja nokkelana eläimenä. Sitä on pidetty hankalana metsästettävänä. Eräiden kansanuskomusten mukaan repolainen myös revontulten synnyn takana. Muinaisen tuliketun turkin uskottiin nimittäin kipinöivän sen kirmatessa pitkin Lapin tuntureita - sytyttäen yötaivaan loimuamaan. Kun monessa muussa kielessä viitataan öiseen tai pohjoiseen valoon (engl. the Northern Lights), suomen kielen sana Revontulet on johdettu muinaissuomalaisesta kettua tarkoittavasta sanasta Repo.

Luonnon rikkautta

Metsän siimeksessä viihtyvät monet lajit

Repoveden puustosta yli puolet on mäntyä. Mäntyvaltaisessa kangasmaastossa kasvavat puolukat ja mustikat sekä jäkälät ja sammalet. Avokallioiden pinnoille levittäytyvät kaarrekarve-jäkälät vihertävänharmaina puoliympyröinä ja maanpinnassa loistavat punatorvijäkälän kirkkaanpunaiset päät. Sieniharvinaisuuksia voi löytää, jos osaa etsiä suomusatahelttaa hirvenlannasta tai uurremaatähteä muurahaispesästä. Poltetuilla metsäalueilla kangasvuokkojen kukat avautuvat keväällä kohti aurinkoa. Repoveden kankailla on myös monipuolinen eläimistö.

Kangasvuokko kukkii. Sillä on kuusi terälehteä ja sen varsi on karvainen.

Linnut ja oravat suosivat vanhoja metsiä

Repoveden vanhimmat, yli 200-vuotiaat männyt ovat säästyneet hakkuilta jyrkillä kalliomäillä. Vanhan metsän suojissa asustelee muun muassa idänuunilintu, pikkusieppo ja kuusitiainen. Myös palokärki on usein nähtävissä ja kuultavissa. Pohjantikka on puolestaan alueen vanhojen kuusikoiden hiljainen koputtelija. Uusin tulokas Repovedellä on harmaapäätikka.

Euroopan pienin pöllö eli varpuspöllö pesii hämyisissä kuusikoissa usein käpytikan entisessä pesäkolossa. Huuhkaja puolestaan majailee mahtavilla kalliojyrkänteillä. Erityisesti maaliskuun tähtikirkkaina öinä pöllöt intoutuvat soidinhuhuiluihin. Repoveden kookkaimmat päiväpetolinnut ovat kalasääski ja kanahaukka.

Repovedellä on elinvoimainen liito-oravakanta. Arka liito-orava viihtyy erityisesti vanhoissa kuusivaltaisissa sekametsissä, jotka tarjoavat suojapaikkoja petolinnuilta ja näädältä. Koivikosta liito-orava löytää syömistä sekä vanhan tikankolon pesäkseen.

Kosteita metsiköitä

Korkeiden kallioiden välistä löytyy reheviä lehtomaisia alueita, joiden harvinaisuutena on metsälehmus eli niinipuu. Kesäöisin vehreiden lehtojen suojissa tuoksuu valkolehdokki.

Repovedellä kevättulvat tai kanadanmajavien padot ovat luoneet purojen ympärille pieniä tervaleppäluhtia, jotka ovat aurinkoisina kesäpäivinäkin hämyisiä ja viileitä. Luhtasoilla koivut kuolevat usein pystyyn. Koivupökkelöt tarjoavat oivan kasvualustan taula-, pökkelö- ja arinakääville.

Kaakkuri - arka erämaalintu on alueella tunnettu asukki

Repoveden metsälammilla pesii yksi Suomen tiheimmistä kaakkurikannoista. Huhti-toukokuussa kaakkurit palaavat Repovedelle pesimäpuuhiin. Ne pesivät pienissä suorantaisissa lammissa ja joskus jopa soiden pienissä allikoissa. Kaakkurien keväinen soidin on niin äänekästä elämöintiä, että lähistöllä yöpyvä retkeilijä tuskin saa nukutuksi. Varsinkin Olhavanlammella äänet kaikuvat kallionjyrkänteestä.
Kaakkuri ui tyynessä vedessä. Kauempana sen takana ui toinen kaakkuri.

Kaakkurilampien elämää

Touko-kesäkuussa kaakkuri hautoo turvelautan päällä kelluvassa pesässä. Repovedellä pesintää on edistetty rakentamalla kaakkurille sopivia lauttoja pesimäalustoiksi. Arka kaakkuri viihtyy "pesäsaaressaan", koska on siellä pesärosvoilta turvassa. Kuoriuduttuaan pienet poikaset harjoittelevat uimataitojaan lumpeiden keskellä.

Kaakkuri voi olla yli minuutin sukelluksissa. Se kalastelee sukellellen isompien järvien kirkkaissa vesissä. Ravinnokseen se nappaa pienikokoisia kaloja, kuten särkiä ja ahvenia. Järvien yli lennellessään se kaakattaa kovaäänisesti.

Kaakkuri kuuluu kuikkalintuihin ja myös sen lähisukulainen kuikka pesii Repovedellä. Kaakkuri on kuikkaa pienempi, noin 53 - 69 cm:ä pitkä ja sen siipien väli on 106 - 116 cm:ä. Kaakkurin tuntomerkkejä ovat tummanruskea selkä, harmaa pää sekä kurkussa oleva ruosteenpunainen laikku, joka kauempaa saattaa näyttää mustalta. Talviasuiset kaakkurit ja poikaset ovat väritykseltään paljon vaaleampia.

Lennossa kaakkurin pää ojentuu pitkälle, kaulan roikkuessa hieman alaspäin. Lento ei ole kovin ryhdikkään näköistä. Loka-joulukuussa kaakkurit muuttavat etelään pieninä parvina. Keväällä Suomeen palaa 1000 paria.

Viime aikoina kaakkurin kannat ovat taantuneet niin Suomessa kuin Euroopassa. Repovedellä näitä kauniita lintuja pesii yli kymmenen paria. Suomessa kaakkurit ovat kärsineet lampien vedenpintaa alentavasta ojituksesta, jolloin metsälammet ovat muuttuneet niille liian jyrkkärantaisiksi. Retkeilijän on syytä muistaa, että kaakkuri erämaalintuna kärsii ihmisen aiheuttama häiriöstä. Repoveden kaakkureille tulee suoda oma rauhansa ja tarkkailla niitä vain välimatkan päästä.

Tuli luonnonhoidon renkinä

Tulipalot kuuluvat boreaalisten metsien luontaiseen kehityskulkuun. Myös Repovedeltä voi löytää paljon vanhojen metsäpalojen jälkiä, kuten hiiltyneitä vanhoja kantoja. Menneinä vuosikymmeninä suuri osa Repoveden metsistä on ollut metsätalouden käytössä. Tämä näkyy metsärakenteen yksipuolisuutena. Ennallistamispoltot ovat olleet Repovedellä tehokas keino palauttaa entisten talousmetsien luonnontilaisuutta.

Tuli vaikuttaa metsän rakenteeseen ja lajistoon monin tavoin. Osa puustosta kuolee heti, osa vaurioituu ja kuolee vuosien saatossa, osa jatkaa kasvuaan vain hieman heikentyneenä. Poltettuun metsään muodostuu eriasteista lahopuustoa, ja uutta puusukupolvea nousee palosta selvinneiden rinnalle. Osalle lajeista tuli on välttämätön osa niiden elinkiertoa. Kovakuoriaisista esimerkiksi kulokauniainen (Melanophila acuminata) ja kaskikeiju (Phryganophilus ruficollis) aistivat paloalueen jo kaukaa ja saapuvat nopeasti paikalle. Hyönteisten perässä tulevat tikat. Kangasvuokkojen esiintymät runsastuvat metsänpolttojen ansiosta. Vuosien saatossa myös kääpälajisto monipuolistuu.

Repovesi on palojatkumoaluetta, jossa luonnonhoidollisia metsänpolttoja on tehty säännöllisesti. Tähän mennessä kuudella eri alueella on poltettu noin 60 hehtaaria metsää. Osa kohteista on aivan retkeilyreittien vieressä.

Luonnonhoidolliset metsänpoltot tehdään vain metsäpalovaroituksen aikana, jolloin maasto on varmasti riittävän kuivaa. Pelastuslaitokset ovat aina tietoisia metsänpoltosta ja se on luvanvaraista. Huolellisesti suunnitellut ja valmistellut poltot, joissa huomioidaan sääolosuhteet, ovat turvallisia tehdä. 

Repoveden kansallispuisto

  • Perustettu 2003
  • Repoveden kansallispuisto 15 km² ja Aarnikotkan metsän suojelualue 14 km² muodostavat lähes 30 km²:n laajuisen luonnonsuojelualuekokonaisuuden.
  • Alueen itäiset osat kuuluvat Pahkajärven ampuma-alueeseen, jolla on liikkumiskielto.

Repoveden kansallispuiston piirretty tunnus. Soikeassa tunnuksessa on kuvattu kettu. Tunnuksen ulkoreunoilla kiertää teksti: Repovesi kansallispuisto nationalpark.

Repoveden kansallispuiston tunnus on kettu.