Repoveden luonto

6.11.2018
Lapinsalmen riippusilta on poistettu. Ketunlossi on talvitauolla 3.12.2018 - 29.4.2019. Tänä aikana Lapinsalmen parkkipaikka ja sinne johtava tie (Riippusillantie) on suljettu. Kulku kansallispuistoon Tervajärven ja Saarijärven sisääntulojen kautta. (Tervajärvi: Kivisilmäntie 720, Kouvola / Saarijärvi: Kuismantie 990, Kouvola). Tutustu vaihtoehtoisiin reitteihin
Kansallispuiston kauneutta! Kuva: Lassi Kujala

Repoveden kansallispuiston laajat asumattomat metsät, jylhät kalliojyrkänteet ja kirkkaat vedet tarjoavat suojaisan kodin monille lajeille.

Näin huolehdimme luonnosta

Suuri osa Repoveden alueesta on ollut metsätalouden käytössä. Osa kallioiden, järvien, lampien, purojen ja pienien korpi- ja rämesoiden pirstomasta luonnosta on kuitenkin säilynyt koskemattomana. Repoveden puusto vaihtelee mäntyvanhuksista aina taimikoihin saakka. Suojelun myötä osa talousmetsistä tullaan palauttamaan ennallistamalla (www.metsa.fi) luonnontilaisiksi.
Toloseen laskeva kevätpuro. Kuva: Aarno Tervonen

Metsän siimeksessä viihtyvät monet lajit

Repoveden puustosta yli puolet on mäntyä. Mäntyvaltaisessa kangasmaastossa kasvavat puolukat ja mustikat sekä jäkälät ja sammalet. Avokallioiden pinnoille levittäytyvät kaarrekarve-jäkälät vihertävänharmaina puoliympyröinä ja maanpinnassa loistavat punatorvijäkälän kirkkaanpunaiset päät. Sieniharvinaisuuksia voi löytää, jos osaa etsiä suomusatahelttaa hirvenlannasta tai uurremaatähteä muurahaispesästä. Repoveden kankailla on myös monipuolinen eläimistö.

Kettu Repovedellä

Repoveden kansallispuiston korkeiden kallioiden, pienipiirteisten soiden ja karujen järvien mosaiikissa asustaa kansantarinoiden viekas repolainen eli tutummin kettu. Tämä punaruskea koiraeläin on asuttanut Suomea vuosituhansien ajan. Ketun on arveltu palanneen asumaan Suomeen jääkauden jälkeen heti ensimmäisten nisäkäslajien joukossa. Samaan aikaan kaakosta saapuivat myös muun muassa hirvi ja metsäjänis.

Kuva: Lassi Kujala

Kettu ei ole yhtä arka kuin moni muu petoeläin. Erityisesti illan tai yön hämärässä voi kohdata ketun sen ollessa öisellä saalistusmatkalla. Tunnusomainen pörröinen häntä, pitkät jalat ja supikoiraa sirompi ruumiinrakenne auttavat tunnistamaan hämärässä hiipijän ketuksi. Jyrsijät ovat ketun tärkeintä ravintoa, mutta kaikkiruokaisena eläimenä myös kasvit, marjat ja raadot kelpaavat sille. Kettu kantaa toisinaan saaliinsa pesäonkaloon poikasille ruuaksi tai piilottaa saalisvarastoon toisiin onkaloihin. Se kaivaa pesänsä itse tai se voi myös ottaa käyttöön toisen eläimen kaivaman luolaston. On myös tavallista, että kettu asettuu luonnon muovaamaan pesäonkaloon, josta voi olla yhteys saalisvarastona pidettäviin muihin onkaloihin. Poikasia ketulla on tyypillisesti 2-12. 

Tuuhea ja pitkä häntä kertoo ketun voivan hyvin. Kylmien kelien koittaessa kettu käpertyy kerälle, jolloin häntä suojaa erityisesti tassuja ja kuonoa kylmältä. Eläinmaailman urheilukisoissa kettu voittaisi ainakin yhdessä lajissa, nimittäin myyrähypyssä. Pää edellä lumeen sukeltava kettu on paitsi tehokas saalistaja, myös hauska näky. Kettu liikkuu usein ravaten. Talvisaikaan helminauhamainen jono tassunjälkiä paljastaa ketun taivaltaneen hangella. Ketun jäljessä on koiraeläimelle tyypillinen neljään varpaan painauma ja kynnen jälki näkyy selvästi.

Suomalaisissa kansantarinoissa kettu on usein mukana viekkaana, ovelana ja nokkelana eläimenä. Sitä on pidetty hankalana metsästettävänä. Eräiden kansanuskomusten mukaan repolainen myös revontulten synnyn takana. Muinaisen tuliketun turkin uskottiin nimittäin kipinöivän sen kirmatessa pitkin Lapin tuntureita - sytyttäen yötaivaan loimuamaan. Kun monessa muussa kielessä viitataan öiseen tai pohjoiseen valoon (englanniksi the Northern Lights), suomen kielen sana Revontulet on johdettu muinaissuomalaisesta kettua tarkoittavasta sanasta Repo.

Linnut ja liito-oravat suosivat vanhoja metsiä

Repoveden vanhimmat, yli 200-vuotiaat männyt ovat säästyneet hakkuilta jyrkillä kalliomäillä. Vanhan metsän suojissa asustelee muun muassa idänuunilintu, pikkusieppo ja kuusitiainen. Myös palokärki on usein nähtävissä ja kuultavissa. Pohjantikka on puolestaan alueen vanhojen kuusikoiden hiljainen koputtelija. Uusin tulokas Repovedellä on harmaapäätikka.

Euroopan pienin pöllö eli varpuspöllö pesii hämyisissä kuusikoissa usein käpytikan entisessä pesäkolossa. Huuhkaja puolestaan majailee mahtavilla kalliojyrkänteillä. Erityisesti maaliskuun tähtikirkkaina öinä pöllöt intoutuvat soidinhuhuiluihin. Repoveden kookkaimmat päiväpetolinnut ovat kalasääski ja kanahaukka.

Varpuspöllö. Kuva: Lassi Kujala

Repovedellä on elinvoimainen liito-oravakanta. Arka liito-orava viihtyy erityisesti vanhoissa kuusivaltaisissa sekametsissä, jotka tarjoavat suojapaikkoja petolinnuilta ja näädältä. Koivikosta liito-orava löytää syömistä sekä vanhan tikankolon pesäkseen.

Kaakkuri - arka erämaalintu on alueella tunnettu asukki

Repoveden metsälammilla pesii yksi Suomen tiheimmistä kaakkurikannoista. Huhti-toukokuussa kaakkurit palaavat Repovedelle pesimäpuuhiin. Ne pesivät pienissä suorantaisissa lammissa ja joskus jopa soiden pienissä allikoissa. Kaakkurien keväinen soidin on niin äänekästä elämöintiä, että lähistöllä yöpyvä retkeilijä tuskin saa nukutuksi. Varsinkin Olhavanlammella äänet kaikuvat kallionjyrkänteestä.
Kuva: Lassi Kujala

Kaakkurilampien elämää

Kaakkuri hautoo kelluvassa pesässään. Kuva: Lassi Kujala

Touko-kesäkuussa kaakkuri hautoo turvelautan päällä kelluvassa pesässä. Repovedellä pesintää on edistetty rakentamalla kaakkurille sopivia lauttoja pesimäalustoiksi. Arka kaakkuri viihtyy "pesäsaaressaan", koska on siellä pesärosvoilta turvassa. Kuoriuduttuaan pienet poikaset harjoittelevat uimataitojaan lumpeiden keskellä.

Kaakkuri voi olla yli minuutin sukelluksissa. Se kalastelee sukellellen isompien järvien kirkkaissa vesissä. Ravinnokseen se nappaa pienikokoisia kaloja, kuten särkiä ja ahvenia. Järvien yli lennellessään se kaakattaa kovaäänisesti.

Kaakkuri kuuluu kuikkalintuihin ja myös sen lähisukulainen kuikka pesii Repovedellä. Kaakkuri on kuikkaa pienempi, noin 53 - 69 cm:ä pitkä ja sen siipien väli on 106 - 116 cm:ä. Kaakkurin tuntomerkkejä ovat tummanruskea selkä, harmaa pää sekä kurkussa oleva ruosteenpunainen laikku, joka kauempaa saattaa näyttää mustalta. Talviasuiset kaakkurit ja poikaset ovat väritykseltään paljon vaaleampia.

Lennossa kaakkurin pää ojentuu pitkälle, kaulan roikkuessa hieman alaspäin. Lento ei ole kovin ryhdikkään näköistä. Loka-joulukuussa kaakkurit muuttavat etelään pieninä parvina. Keväällä Suomeen palaa 1000 paria.

Viime aikoina kaakkurin kannat ovat taantuneet niin Suomessa kuin Euroopassa. Repovedellä näitä kauniita lintuja pesii yli kymmenen paria. Suomessa kaakkurit ovat kärsineet lampien vedenpintaa alentavasta ojituksesta, jolloin metsälammet ovat muuttuneet niille liian jyrkkärantaisiksi. Retkeilijän on syytä muistaa, että kaakkuri erämaalintuna kärsii ihmisen aiheuttama häiriöstä. Repoveden kaakkureille tulee suoda oma rauhansa ja tarkkailla niitä vain välimatkan päästä.

Kosteita metsiköitä

Korkeiden kallioiden välistä löytyy reheviä lehtomaisia alueita, joiden harvinaisuutena on metsälehmus eli niinipuu. Kesäöisin vehreiden lehtojen suojissa tuoksuu valkolehdokki.

Repovedellä kevättulvat tai kanadanmajavien padot ovat luoneet purojen ympärille pieniä tervaleppäluhtia, jotka ovat aurinkoisina kesäpäivinäkin hämyisiä ja viileitä. Luhtasoilla koivut kuolevat usein pystyyn. Koivupökkelöt tarjoavat oivan kasvualustan taula-, pökkelö- ja ja arinakääville.

Erikoisia kallioita

Maankuoren liikehdintä, jääkausi ja eroosio eli maaperän kuluminen ovat työstäneet Repoveden kalliot ainutlaatuisiksi koostumukseltaan ja ulkomuodoltaan. Esimerkiksi Olhavanvuoren kalliojyrkänteessä näkyy selvästi jäätikön liikesuunnan mukaisia ruhjeita sekä jään aiheuttamia lohkeamia. Lapinsalmen riippusillan pohjoispuolella on kahden kivilajin törmäyslinja. Rajan pohjoispuoli eli valtaosa Repoveden aluetta on kovaa Keski-Suomen graniittia ja eteläosa on koko maailmassa harvinaista Viipurin rapakivimassiivia.

Olhavanvuoren kallioseinämä. Kuva: Anne Pyykönen

Kuva: Lassi Kujala

Graniittia ja rapakiveä

Repoveden alueen graniitilla on ikää noin 1900 miljoonaa vuotta. Graniitille tyypillinen suorakulmainen lohkeilu on saanut aikaan Repoveden jyhkeät pinnanmuodot. Auringonpaisteella voi seurata, kuinka valon leikki tuo jyrkänteiden pinnasta esiin aina uusia muotoja. Irronneista kivilohkareista on muodostunut mahtava louhikko aivan Kuutinlahden rantaan.

Olhavanvuori. Kuva: Lassi Kujala

Lapinsalmen pysäköintialueen luona on helposti nähtävissä rapakiven erikoinen rakenne. Lapinsalmen eteläpuolinen Repoveden alue kuuluu Suomen suurimpaan rapakiviesiintymään, Viipurin rapakivimassiiviin. Suomessa on eniten rapakiveä koko maailmassa. Rapakivi-sana on omaksuttu suomenkielestä jopa kansainväliseksi geologiseksi termiksi (the rapakivi, das Rapakiwi). Rapakivi on graniittinen kivilaji, jonka erikoisuutena on rakenteen lisäksi muita kivilajeja korkeampi fluoripitoisuus.

 

Repoveden kansallispuisto

  • Perustettu 2003
  • Pinta-ala 15 km²
  • Repoveden kansallispuisto 25 km² ja Aarnikotkan metsän suojelualue 24 km² muodostavat lähes 30 km²:n laajuisen luonnonsuojelualuekokonaisuuden.

Repoveden kansallispuiston tunnus - kettu

Repoveden kansallispuiston tunnus on kettu.