Rautulammen päivätupa

Päivätupa. Pihapiirissä sijaitsee myös Rautulammen autio- ja varaustupa.

Tupa sijaitsee kansallispuiston merkityn reitin varrella, Rautulammen rannalla. Lähimmät kaupat ja ravintolat sijaitsevat Saariselällä ja Kiilopäällä.

Sijainti 

Varustus 

  • Pöytä ja penkit
  • Kamiina. Tuvassa ei ole peruslämpöä.
  • Tuvassa ei ole valaistusta, otathan mukaasi kynttilöitä.
  • Tuvassa on palovaroitin, mutta suosittelemme ottamaan oman palovaroittimen mukaan.
  • Tuvan läheisyydessä on kaksi tulentekopaikkaa ja  käymälä - liiteri -rakennus.
  • Juomaveden saa Rautuojasta. Talousveden voi ottaa Rautulammesta.
  • Siivoathan tuvan ennen lähtöäsi, tuvassa on siivousvälineet.

Pihapiirissä on kaksi tulentekopaikkaa, joiden läheisyydessä voi leiriytyä.

Huomaathan

  • Tupa ei ole yöpymistä varten. 
  • Tupaan saa tuoda lemmikkieläimiä, mutta vain muiden tuvan käyttäjien suostumuksella.
  • Vastuullinen ulkoilija retkeilee roskattomasti eikä jätä jälkiä. Tuvalla ei ole roska-astioita.
  • Matkapuhelimien kuuluvuus

Kartat

Huollosta vastaava    

Retkietiketti

Piirretty kuva, jossa perhe kävelee kesäisellä polulla.

1. Kunnioita luontoa. 

2. Suosi merkittyjä reittejä.

3. Leiriydy vain sallituille paikoille.

4. Tee tulet vain sallituille paikoille.

5. Älä roskaa.

Lue lisää