Viettävät niityt, kukkivat kalliot

Vaikka asukkaat hylkäsivät Raaseporin linnan jo keskiajalla, näkyvät pitkän asutushistorian jäljet ympäröivässä luonnossa vielä tänäkin päivänä.  Linnan läheisyydestä löytyy monenlaisia perinneympäristöjä eli niittyjä, ketoja ja hakamaita, joilla karja on laiduntanut vuosisatojen ajan. 

Perinnebiotooppien kasvillisuus on riippuvainen laiduneläimistä. Kun viimeiset torpparit lähtivät alueelta 1800-luvulla, alkoi linnanraunioiden ympäristö kasvaa umpeen. Linnan museohistorian aikana, erityisesti 1990-luvulta lähtien, umpeenkasvaneita niittyjä on alettu uudelleen hoitaa. Hoidon myötä perinnemaisema linnan ympärillä on hiljalleen alkanut palautua.

Linnanraunioille vievän tien rinneniitty kohoaa runsaslajisena tien vasemmalla laidalla. Niityllä esiintyy useita nykyään harvinaisia niittylajeja kuten heinäratamo ja maarianverijuuri. Etelään viettävä rinne tarjoaa kasveille hyvät valo- ja lämpöolosuhteet ja säännöllinen niittäminen pitää rinteen avoimena. 

Niittyjä löytyy myös linnan muurien sisältä. Esilinnan pihat on määritelty rinneniityn ohella paikallisesti arvokkaaksi perinneympäristöksi. Keväisin siellä kukkivat valtoimenaan hempeänkeltaiset kevätesikot. Esilinnan muurien sisä- ja ulkopuolella tavataan myös runsaasti keskiajan hyöty- ja lääkekasveja, kuten tummatulikukka, palsternakka, syyläjuuri ja keltamo. 

 Esilinnan niityiltä löytyy monia keskiajan hyöty- ja rohdoskasveja, kuten kuvassa etualalla keltaisena kukkiva palsternakka ja kivimuurilla taivasta vasten erottuva tulikukka. Kuva: Elias Lahtinen.

Kallioketo lymyilee kallioisella kukkulalla linnan luoteispuolella. Osa ketokasveista on matalia, jopa maanmyötäisesti suikertavia, joten kukkia nähdäkseen on mentävä lähelle. Umpeenkasvanutta ketoa on raivattu avoimeksi vasta hiljattain. Kukkulalta löytyy umpeenkasvun vuosista huolimatta erittäin edustavia kasvilajeja, muun muassa poikkeuksellisen runsas heinäratamoesiintymä. Raivauksen myötä kedolla on hyvät edellytykset palautua entiseen kukkaloistoonsa.

Elämää Tallisaaressa

Raaseporin rauniolinnan itäpuolella sijaitsee metsäinen mäki nimeltä Tallisaari, joka toimi keskiajalla linnan talouspihana. Tallisaari on nimensä mukaan ollut alun perin saari, josta kulku itse linnaan on tapahtunut siltaa pitkin. 

Myös itse Raaseporin linna on alun perin rakennettu saarelle, sillä vielä 1300-luvulla koko ympäröivä alue oli matalaa merenlahtea. Tallisaari on luultavasti ollut aikanaan paljon nykyistä avoimempi, sillä linnan käyttöaikana sen puusto on hakattu polttopuiksi ja kulutus on ollut voimakasta: ihmisten ja kotieläinten kansoittamassa asutus- ja kauppakeskittymässä. Myös valtaosa linnan hyötykasvi- ja puutarhoista lienee sijainnut Tallisaaren alueella.

Luonto ottaa vallan

Lehtotähtimö. Kuva: Lena Wargén.

Nykyään Tallisaari on vahvasti metsittynyt ja kasvaa noin satavuotiasta puustoa. Kasvillisuuden joukossa on kuitenkin edelleen nähtävissä vahva ihmisen vaikutus ja metsiköstä voi löytää monia mielenkiintoisia kulttuurikasveja. Selviä viljelyjäänteitä ovat puissa kiipeilevät humalaköynnökset ja siellä täällä kasvavat kriikunat ja herukkapensaat. Viime vuosisatojen istutusjäänteitä lienevät puustossa esiintyvät jalopuut kuten vuorijalavat ja saarnet.

Linnan restauroinnin aikana Tallisaaren alueelle on kasattu runsain määrin tiili- ja laastimurskaa, mikä on edelleen nähtävissä maastossa. Kasvillisuudella on kuitenkin ollut jo hyvin aikaa palautua kunnostustöiden jäljiltä. Luonnonkasvit ovat viime vuosikymmeninä ottaneet Tallisaaressa vallan, ja eniten aluetta leimaa nykyisin lehtomaisuus. Lehtopähkämö, puna-ailakki ja lehtotähtimö löytyvät metsän pohjakasvillisuudesta. Kevätesikot kukkivat keväisin valtoimenaan Tallisaaren ja esilinnan etelärinteillä. Pensaskerroksessa kasvaa koiranheisi, taikinamarja ja lehtokuusama ja metsän valtapuut ovat haapa ja vaahtera. 

Lemmenpolun yllättävä rakkaustarina

Lemmenpolku on Raaseporin linnanraunioilta Snappertunan kylän kirkolle vanhaa tienpohjaa pitkin kulkeva noin 0,5 kilometrin pituinen luontopolku. Polku kulkee laidunnetun hakamaan läpi ja antaa näyttävän katsauksen linnaa ympäröivään perinnemaisemaan.

Lemmenpolku on perustettu 1960-luvulla, kun alueen historiasta ja kulttuuriympäristöstä kiinnostunut, paikallinen biologianopettaja Einar Öhman halusi luoda suoran kulkuyhteyden kylälle perustetusta retkeilymajasta linnanraunioille. Mies ryhtyi kutsumaan polkua Lemmenpoluksi, sillä keväisin sitä pitkin kävellessä ympäristön täyttävät lemmenkipeiden lintujen soidinluritukset.

Polku kulkee Galbackenin eli Teilimäki-nimisen alueen läpi. Nimen ja historiatietojen perusteella pidetään varmana, että mäellä on muinoin sijainnut hirttopaikka, mutta sen tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Linnalta lähtiessä reitti ohittaa ensimmäiseksi kesäteatterin ja sen vieressä kohoavan kalliokedon ja saapuu seuraavaksi vanhalle torpalle. Torpan ympäristössä kasvaa runsaasti edustavaa niittylajistoa, kuten kauniisti kukkivat kurjenkello, kartioakankaali, ahdekaunokki ja mäkikuisma sekä yhä harvinaisemmiksi muuttuvia heinäkasveja kuten jäkki, törrösara ja hina. Reitti jatkuu pujotellen lampaiden laiduntaman hakamaan läpi. Polun itäpuolelle jää laiduntamatonta kangasmetsää ja länsipuolelle metsälaidunta. Kesäiltaisin metsän reunamilta kantautuu huumaava valkolehdokkien tuoksu.

 Toisinaan lampaat ehtivät torpan kukka-apajille ennen retkeilijöitä. Kuva: Aino Von Boehm.

Puron ylittävältä sillalta voi katsella rantaa pitkin levittäytyvää koivuhaka-aluetta, jonka perinteinen nimitys ”skogsbryn” tarkoittaa reunametsää. Reunametsä rajasi torpan pihapiirin ja lähilaitumet ja suojasi niitä kovilta tuulilta. Metsää laidunnettiin ajoittain mutta sen kasvillisuus pysyi kuitenkin lähempänä metsää kuin niittyä, ja talon väki haki sieltä polttopuita, marjoja ja sieniä. Reunametsät ovat monimuotoisia ja lajistoltaan rikkaita elinympäristöjä. Niiden suojassa viihtyvät runsaslukuisina muun muassa monet hyönteiset ja niiden paikalle houkuttelemat lepakot sekä kauriseläimet ja rusakot.

Linnanhoitoa ja luonnonhoitoa: umpeenkasvusta upeaksi perinnemaisemaksi

Perinnemaisemat ovat syntyneet perinteisen maatalouden vaikutuksesta. Niissä viihtyvät monet kasvi-, sieni- ja eläinlajit, eikä alueiden monimuotoisuus säily ilman säännöllistä hoitoa. Kun Raaseporin linnanraunioita alettiin kunnostaa 1800-luvun lopulla, oli alue pahasti umpeenkasvanut ja jopa linnan sisäpuolella kasvoi korkea metsä.

Raaseporin rauniolinnan maisemallinen luonto houkuttelee nauttimaan kauniina keäpäivänä. Kuva: Elias Lahtinen.

Maisemanhoitoon kiinnitettiin huomiota jo linnan restauroinnin alkuvaiheessa, mutta tällöin linnan ympäristöä haluttiin kehittää puistomaiseen suuntaan. 1970-luvulla linnan esipihana toimineen Tallisaaren alueelle läjitettiin kuitenkin runsain mitoin rakennustöistä syntynyttä tiilimurske- ja laastijätettä. 
Viimeistään 1990-luvulla havahduttiin siihen, että vanhat laidunmaat ja monilajiset niityt olivat hoitamattomina menettämässä luontoarvojaan, ja siitä lähtien niitä on hoidettu suunnitelmallisesti ja säännöllisesti. 1960-luvulla perustettu linnalta Snappertunan kylälle kulkeva Lemmenpolku avattiin uudelleen käyttöön luontopolkuna vuonna 1997.

Ensimmäisen hoitosuunnitelman alueen perinnemaisemalle teki Raaseporin Luonto ja Ympäristö ry. Tämän jälkeen hoitotyöt ja niiden valvonta oli Museoviraston vastuulla vuoteen 2014 asti, jolloin hoitovastuu siirtyi Metsähallitukselle. Vähäisten resurssien takia umpeenkasvu oli tässä vaiheessa lähtenyt uudelleen käyntiin, ja viime vuosina alueella on jälleen tehty raivaustöitä maiseman avaamiseksi. Tulevaisuudessa hoito on tarkoitus saada vakiinnutettua riittävälle tasolle, sillä Raaseporin kaltaiset monimuotoiset perinnebiotoopit ovat käymässä yhä harvinaisemmiksi maassamme ja niiden suojeleminen oikeanlaisen hoidon avulla on siksi tärkeämpää kuin koskaan.

Kiharaturkkiset luonnonhoitajat

Raaseporin linnanraunioita ympäröivien perinnebiotooppien eli niittyjen, hakamaiden ja metsälaitumien säännöllisinä hoitajina toimivat lampaat. Niittyjen ja laitumien säilyminen monimuotoisina edellyttää sitä, että osa kasvillisuuden biomassasta poistuu vuosittain ravinnekierrosta. Muuten alue hiljalleen rehevöityy ja suuret, ravinteista hyötyvät kasvilajit peittävät suuren osan muista lajeista alleen. 

Yksi perinteinen tapa biomassan poistamiseen on loppukesällä tapahtuva niitto, jolloin heinä - ja ruohokasvillisuus niitetään maahan ja heinä haravoidaan talteen. Aikanaan heinä varastoitiin ja se oli arvokasta eläinten talvirehua, mutta nykyään perinnemaisemien hoidossa kerätty heinä päätyy yleensä poltettavaksi.

Karvaisia luonnonhoitajia, lampaita, heinikossa. Kuva: Elias Lahtinen.

Siinä missä niitto ja heinänkorjuu on raskasta fyysistä työtä, joka vaatii lukuisien ihmisten työpanosta, lampaat tekevät saman työn hampaillaan. Tämän takia lampaita ja muita laiduneläimiä suositaankin hoitotyöntekijöinä aina, kun laidunnus on mahdollista järjestää. Raaseporin linnanraunioiden laidunalueita on hoidettu lampaiden avulla 1990-luvulta lähtien ja Tallisaaren itäpuolen peltoja laiduntavat loppukesäisin kyytöt. Lampaat syövät mieluiten matalaa heinää, joten ne soveltuvat parhaiten kuivahkojen niittyjen ja pitkään hoidossa olleiden perinnebiotooppien laiduntamiseen. Rehevämmille alueille ja esimerkiksi rantaniityille sopivampia eläimiä ovat naudat ja hevoset.