Pyhä-Luoston historia

5.10.2020
Suosittelemme kasvomaskia käytettäväksi luontokeskus Naavan sisätiloissa, sekä kansallispuiston taukopaikoilla aina, kun turvavälejä ei ole mahdollista noudattaa.
1.10.2020
Koronaviruksen takia luonnossakin on syytä pitää turvavälit ja noudattaa erityistä käsihygieniaa mm. tuvilla, tulentekopaikoilla ja huussikäyntien jälkeen. Metsähallituksen linjauksia ja ohjeita päivitetään, kun yleiset koronaohjeet tarkentuvat. Ks. tilanne sivultamme www.luontoon.fi/koronavirusohjeet.

Ikivanhat tunturit

Pyhä-Luoston 35 kilometriä pitkä tunturijono syntyi yli 2 miljardia vuotta sitten. Se on jäänne maailman vanhimpiin kuuluvasta vuoristosta. Tunturit ovat pääosin muinaisen meren ranta- ja pohjahietikoista muodostunutta kvartsiittia, joka on jäänyt jäljelle, kun vanhan vuoriston pehmeämmät kiviainekset ovat rapautuneet pois. Kivien pinnalla voi paikoin yhä nähdä muinaismeren aaltojen jäljet.

Valtavia kivenlohkareita.

Nimet kertovat vanhasta uskonnosta

Pyhätunturi on nimensä mukaisesti ollut muinoin Pyhä-Luoston metsäsaamelaisten pyhä paikka. He kävivät Uhriharjun seidalla pyytämässä haltijoilta metsästysonnea ja veivät uhreiksi esimerkiksi peuran tai poron ruhojen osia. Pyhätunturi onkin ollut tärkeä peuranmetsästysalue ja myöhemmin – aina poronhoitokulttuurin alkuajoista lähtien – poronhoitoalue.

Sumuinen ja syksyinen maisema, jossa on jylhiä kallioita ja kuusia.

Joissakin tulkinnoissa luosto tulee sanoista luostâg (inarinsaame) tai luosttat (pohjoisaamea), jotka molemmat tarkoittavat vaaleajuovainen poro.

´Oravanlaki´ tai -huippu on pohjoissaameksi Oarrečohkka ja siitä nimi orresokka. Toinen tulkinta on että orre-sana on ruotsia ja tarkoittaa teertä. Ruotsalainen sananmuunnos kuvaa varsin osuvasti linnustoa ko. alueella, mutta saamelainen sana lienee se alkuperäinen sana.

Vanhat uskomukset ja uhrikäytännöt saivat väistyä, kun alueen saamelaiset käännytettiin kristinuskoon vuosina 1620–1680. Silloin käytetyt kastepaikat voi yhä tunnistaa niiden nimistä: Pyhänkasteenlampi ja Pyhänkasteenputous.

Savottakulttuurin jäljet

Pyhätunturilla voi yhä nähdä pitkiä kantoja ja talviteitä muistoina entisajan savottakulttuurista ja puun-korjuusta. Alueen metsiä hakattiin 1800- ja 1900-lukujen taitteessa poimimalla talvisin metsistä isoimpia puita. Metsätalouden harjoittaminen jatkui Pyhätunturilla kansallispuiston alkuperäisen osan perustamiseen eli vuoteen 1938 saakka.

Kahden männyn takana vanhan tukkikämpän rauniot, joista on jäljellä vain seinä sekä ikkuna-aukko. Taustalla metsää.

Luoston alueella on ollut suuria savottoja etenkin 1920- ja 1930-luvuilla. Kaadetut puut kuljetettiin talvella tukkitietä pitkin tunturiketjun pohjoispuolella virtavan Kitisen rantaan odottamaan kesän uittoa. Luostolla voi yhä nähdä monia tukkikämppien raunioita muistuttamassa savotta-ajoista.

Matkailukohteesta kansallispuistoksi

Pyhätunturille alettiin järjestää matkailua jo 1920-luvulla. Myös Luoston maisemien lumoava kauneus oli huomattu, ja alue otettiin matkailukäyttöön 1960-luvun loppupuolella.

Kolme retkeilijää seisovat tunturin huipulla.

Luoston ja Pyhätunturin alueelle ehdotettiin kansallispuistoa ensi kerran jo vuonna 1910. Suunnitelma toteutui vain osin, sillä kansallispuisto perustettiin vuonna 1938 Pyhätunturin alueelle. Yhtenäinen Pyhä-Luoston kansallispuisto toteutui vuonna 2005.

 

Lisätietoja Pyhä-Luoston kansallispuistosta

  • Kansallispuisto perustettiin v. 1938 Pyhätunturin alueelle                
  • Yhtenäinen Pyhä-Luoston kansallispuisto toteutui v. 2005                            
  • Pinta-ala 142 km²

Pyhä-Luoston kansallispuiston piirretty tunnus. Soikeassa tunnuksessa on kuvattu kuukkeli joka lentää puunrungolle. Tunnuksen ulkoreunoilla kiertää teksti: Pyhä-Luosto kansallispuisto nationalpark.

Pyhä-Luoston kansallispuiston tunnus on kuukkeli.