Lue myös Perämeren historiasta

Maankohoaminen ja meri muovaavat jatkuvasti Perämeren maisemaa. Myös ihminen on jättänyt maisemaan jälkensä. Ihmisiä on todennäköisesti liikkunut Perämeren kansallispuiston saarilla pian saarten noustua merestä, ja on mahdollista, että tilapäistä asutusta on ollut korkeimmilla saarilla jo 1500-luvun lopulla tai 1600-luvun alussa. Muinaisjäännöksiä, eli merkkejä ihmisen toiminnasta, onkin havaittavissa monilla kansallispuiston saarilla. Kävijä voi havaita saarilla muun muassa eri ikäisiä rakennusten pohjia, verkkotarhakiveyksiä ja pookien eli merimerkkien tukikiveyksiä.

Kansallispuiston kenties merkittävimmät ja suosituimmat kulttuurihistorialliset kohteet – vanhat kalastustukikohdat ja Piispankivi – sijaitsevat Selkä-Sarven, Pensaskarin ja Iso-Huiturin saarissa.

Kalastustukikohdat

Perämeren kansallispuiston entisöidyissä kalastustukikohdissa Selkä-Sarven ja Pensaskarin saarilla voi ihailla vanhan kalastuskulttuurin muovaamaa kulttuurimaisemaa ja tutustua seudun kulttuurihistoriaan. Nyt museokäyttöön siirtyneet rakennukset ja niiden esineistö kertovat toisaalta entisajan elinvoimaisesta kalastuskulttuurista, toisaalta muutoksesta, joka perinteistä kalastuskulttuuria kohtasi uusien välineiden ja materiaalien yleistyessä.

Selkä-Sarven kalastustukikohta

Selkä-Sarven kalastustukikohta on Perämeren kansallispuiston laajin ja yhtenäisin muinaisjäännösalue. Alue sijaitsee Selkä-Sarven saaren eteläosassa.

Perämeren kalastussaariston ja Selkä-Sarven kalastushistoriassa on viimeisten vuosisatojen ajalta erotettavissa kaksi nousukautta, joista toinen liittyy hailuotolaisten tuloon seudulle 1800-luvun loppupuolella, toinen 1930-luvun pula-aikaan. Selkä-Sarven kalastajakylän rakennuskanta onkin ollut ilmeisesti runsaimmillaan 1800-luvulla, mutta kylä on ollut tiivis myös 1930–40-luvuilla. Monet kylän rakennuksista eivät kuitenkaan olleet kovin pitkäikäisiä, sillä alueella on perinteisesti siirretty tarpeettomiksi käyneiden rakennusten osia muualla käytettäviksi.

Selkä-Sarven Ailinpietin kämppä on rakennettu 1860-luvulla. Kämppää pidetään olosuhteisiin nähden pitkään säilyneenä, ainutlaatuisena 1800-luvun kämppäperinteen edustajana. Myös muilla, Ailinpietin lähistöllä sijaitsevilla, rakennuksilla on kiinnostava historia. Metsähallituksen omistama Kallan autiotupa on rakennettu alun perin nykyistä tupaa suuremman kämpän hirsistä, jotka on katkaistu salvosten takaa. Tämä selittää ainakin osin rakennuksen pienen koon. Metsähallituksen vuokratupa Kokko on puolestaan rakennettu verkkomakasiiniksi 1930-luvulla. Asuinkämpäksi Kokko muutettiin 1960-luvun alussa. Aivan Ailinpietin kämpän kupeessa sijaitseva Jauholan puoti tai Jauholan lasmarkki eli suolaushuone rakennettiin vuonna 1930. Lasmarkista ryhdyttiin rakentamaan kalakämppää 1960-luvulla, mutta työ jäi kesken. Sittemmin rakennuksen seiniä ja kattoa on korjattu ja uusittu. Jauholan puotiin on kerätty vanhaa kalastusesineistöä, ja kokoelmaa täydennetään edelleen. Jokainen voi lahjoittaa vanhaa kalastusesineistöä puotiin ja etsiä sopivan sijoituspaikan. Ovet ovat avoinna.

Rakennusten ja rakennusten pohjien lisäksi Selkä-Sarvessa on havaittavissa muun muassa vanhoja venevalkamia ja hakkauksia kivissä. Selkä-Sarvessa on myös kaksi kiveen hakkaamalla tehtyä aurinkokelloa, joista toinen sijaitsee vanhassa kalastustukikohdassa, toinen saaren korkeimmalla kohdalla saaren keskiosassa.

Pensaskarin kalastustukikohta

Pensaskarilla on ollut kalastustukikohta ainakin 1700-luvun alusta alkaen. Tukikohtaan kuuluu asuinkämppä, sauna, kaksi verkkojen ja kalastusvälineistön säilyttämiseen käytettyä verkkomakasiinia, jääkellari ja verkonkuivaustelineitä. Kalastusta Pensaskarin tukikohdassa harjoitettiin 1980-luvulle saakka.

Yhteen Pensaskarin verkkomakasiineista on koottu vanhaa kalastuskulttuuria esittelevä näyttely. Näyttelyn esineistö, vanhat valokuvat ja kalastajien kertomukset valottavat kalastajien arkea. Esineistö on saatu suurelta osin lahjoituksina paikallisilta kalastajilta.

  • Osa Pensaskarin kalastustukikohdan rakennuksista on kesäaikaan auki ja niihin voi käydä vapaasti tutustumassa. Kalastusvälinenäyttely on avoinna sopimuksen mukaan. Osa Metsähallituksen yhteistyöyrittäjistä voi avata näyttelyn esimerkiksi risteilyn yhteydessä. 

Piispankivi

Perämeren kansallispuiston muinaisjäännöksistä historiallisesti merkittävimpänä pidetään Iso-Huiturin saaren pohjoisosassa sijaitsevaa Piispankiveä. Piispankivi on suurista kivistä rakennettu noin kuusi metriä pitkä ja yli kaksi metriä korkea koonnillinen pyykki. Piispankiveä pidetään Turun ja Uppsalan hiippakuntien rajapyykkinä ja muistona hiippakuntien rajankäynnistä. Piispankivi lienee 1300-luvulta.

Lisätietoja Perämeren kansallispuiston historiasta ja luonnosta löytyy muun muassa Metsähallituksen Perämeren kansallispuistoa käsittelevistä julkaisuista (julkaisut.metsa.fi).

Pyyntikulttuuri

Puiston saaria on miltei niiden syntymästä saakka käytetty kalastus- ja metsästysmatkojen kausitukikohtina. Tukikohtiin muutettiin pyyntikauden ajaksi, sillä matka kala-apajilta rannikolle oli liian pitkä. Esimerkiksi Selkä-Sarven eteläpään kalastajakylä lienee toiminut kausipyynnin tukikohtana jo 1500-luvun lopulta saakka. Kylässä kerrotaan katovuosina asuneen yli 300 henkeä.

Pyyntiaikaan kalastajat saattoivat asua tukikohdissa kuukausia käymättä mantereella. Ulkosaaristosta pyydettiin erityisesti lohta ja silakkaa. Saalis säilöttiin suolaamalla se puutynnyreihin. Koska verkot oli valmistettu luonnonmateriaaleista, ne oli kuivattava pyyntireissun jälkeen tukikohtien kuivaustelineissä, verkkovakloissa.

Nopeat moottoriveneet yleistyivät 1900-luvun alussa, kalastusta alettiin yhä enemmän harjoittaa rannikolta käsin ja kausipyyntitukikohdat autioituivat. Samalla tuorekalan myynti korvasi suolalohen ja -silakan.

Perinnemaisemat

Kalastustukikohtien asukkaat toivat myös mukanaan karjaa. Se laidunsi vapaasti saarilla synnyttäen saariin perinnemaisemia - ketoja ja niittyjä.

Selkäsarven, Pensaskarin ja Iso-Huiturin kalastustukikohdissa vanhaa rakennusperinnettä ja laidunnuksen synnyttämiä perinnemaisemia on säilynyt nykypäiviin asti.

Trokaaminen

Kieltolain aikana, vuosina 1919-1932, saaret toimivat salakuljettajien tukikohtina ja kätköpaikkoina. Tältä ajalta on vielä nähtävissä maakuoppia, jotka ovat vanhoja pirtukellarin paikkoja. Kieltolain aikaan sai nimensä Pirtumatalan karikkoalue, jolle upposi vuonna 1924 myrskyssä saksalainen pirtulaiva s/s Klara.

Sarven muori

Perimätiedon mukaan Selkä-Sarven saarella liikkui haltija, Sarven muori, joka oli mahdollisesti hukkunut kalastajan vaimo. Vastaavia haltijoita oli muillakin saarilla. Haltijat eivät välttämättä olleet pahansuopia, vaikka niillä lapsia peloteltiinkin. Kerrotaan, että saaren haltija olisi käynyt herättämässä luodolla nukkuvan kalastajan, jonka vene oli nousuveden vuoksi karkaamaisillaan.

Selkä-Sarven esite 

Selkä-Sarven karttaesite.
(Pdf, 1,9 Mt, julkaisut.metsa.fi)

Pensaskarin esite

Pensaskarin esitekartta.
(Pdf, 1,4 Mt, julkaisut.metsa.fi)