Pallas-Yllästunturin luonto

21.8.2019
Hannukurun autio- ja varaustuvan kaivosta on löydetty bakteereja. Vesi on keitettävä ennen käyttöä.
Pulmunen on valittu kansallispuiston tunnuslinnuksi. Pallas-Yllästunturien alue on sen eteläisimpiä esiintymisalueita. Kuva: Markus Varesvuo.
Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tuntureilla moni eteläinen laji elää pohjoisimmilla rajoillaan. Kuusen esiintymisen pohjoisraja kulkee Pahakurun kautta.

Näin huolehdimme luonnosta

Tunturit valloittavat kulkijan

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston maisemaa hallitsevat tunturit sekä niitä ympäröivät luonnontilaiset metsät ja suot. Lapin maisemat saavat kulkijan haltioitumaan. Pallastunturien siluetti onkin valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista.

Noin kolme miljardia vuotta sitten Suomea halkoi Alppien kaltainen poimuvuoristo. Nykyiset tunturit ovat niiden kuluneita juuria.  Muinaisesta vuoristosta on jäljellä tunturien ja vaarojen ketju, joka kulkee Länsi-Lapista Pohjois-Karjalaan. 

Tunturit ovat muinaisten vuoristojen kuluneita jäännöksiä. Kuva: Valtteri Hyöky

Karu kallioperä

Suomen tunturit ovat Käsivarren korkeimpia tuntureita lukuun ottamatta vanhan ja karun kallioperän muodostamia. Karuus näkyy kasvillisuudessa, joka on huomattavasti vaatimattomampaa kuin vaikka kalkkipitoisilla Norjan ja Ruotsin tuntureilla.

Tunturien kivilajit syntyivät ennen kuin Lappi matkasi mannerliikuntojen mukana pohjoiseen. Kova kvartsiitti muodostui merenpohjaan kerrostuneen hiekan joutuessa maankuoren liikunnoissa maapallon kuumiin sisuksiin. Ajan myötä kivimassa kiteytyi uudelleen ja nousi vuoriksi mannerlaattojen törmätessä. 

Osa tunturien kivilajeista on saanut alkunsa muinaisista tulivuorista. Niiden jäljiltä Pallastuntureilla on tummia vulkaanisia kivilajeja, amfiboliitteja. Ne ovat ravinteikkaita, mikä näkyy kasvillisuuden monimuotoisuutena. Viimeisen jääkauden jäljiltä on Tunturi-Lapin maisemassa myös runsaasti erilaisia moreeni- ja hiekkamuodostumia, kuten dyynejä, harjuja ja reunamuodostumia. 

Mereisen ja mantereisen ilmaston välissä

Meren vaikutuksesta kasvillisuusvyöhykkeet eivät Lapissa kulje leveyspiirien mukaan vaan nousevat kohti koillista. Kuusen pohjoinen metsänraja lähtee lännestä Ounastunturien Pahakurulta suunnaten koilliseen kohti Ivalojokea ja Saariselkää. Siinä sijaitsee kuusen levinneisyysalueen pohjoisraja, ja siitä alkaa valoisien männiköiden Metsä-Lappi. Täällä monet kasvi- ja eläinlajit elävät pohjoisimmilla elinalueillaan. Toisaalta tunturihuippujen viileydessä moni pohjoinen laji elää normaalia elinpiiriään etelämpänä. 

Kuusen pohjoisrajalla Pahakurun maisemissa. Kuva: Seija Olkkonen.

Taigametsiä, tunturikankaita ja aapoja

Pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsiä eli taigaa esiintyy EU:n alueella vain Suomessa ja Ruotsissa. Kansallispuisto onkin luontoarvoiltaan kansainvälisesti erittäin merkittävä. Puiston luonnontilaiset vanhat metsät ja aapasuot ovat hyvin arvokkaita. Suojaisat kosteat metsät ovat ikimetsien sammalille, jäkälille ja sienille ainoa kasvupaikka. Täällä kuuset ja männyt peittyvät tummiin luppojäkäliin, jotka ovat myös puhtaan ilman indikaattoreita eli ilmentäjiä.

Ruohokanukoita ja väinönputkia 

Kangasmetsien kenttäkerrosta hallitsevat tutut marjakasvit, mustikka ja puolukka. Kosteissa ja ravinteikkaissa laikuissa viihtyvät metsäkurjenpolvi, metsäimarre ja ruohokanukka. Karujen tunturikankaiden jälkeen rehevät puronvarsilehdot yllättävät. Niihin voi tutustua Ylläksellä Varkaankurussa ja Pallaksella Pyhäjoen varrella. Lehdoista voit löytää lapinpunaherukan, tuomen, näsiän, lehtotähtimön ja tähtitalvikin. Erityisen näyttäviä lehtokasveja ovat kotkansiipi, väinönputki ja pohjansinivalvatti.

Kookas väinönputki tunnetaan myös rohdoskasvina. Kuva: Seija Olkkonen.

Ylläksen ja Aakenuksen alueella on runsaasti lähteitä, joiden luoma pienilmasto ylläpitää harvinaista sammal- ja kasvilajistoa. Ravinteikkailla rinteillä on myös pienialaisia rinnelettoja eli puuttomia rinnesoita. 

Suot hurmaavat

Metsä-Lapin kauniit aapasuot luovat vaihtelua maisemaan. Pienialaisia rämeitä luonnehtivat suopursu, hilla eli muurain, juolukka ja tupasvilla. Soiden korpilaiteista voi löytää erityisen pulleita hilloja. Ylläs-Aakenuksen alueen kalkkipitoinen maaperä ylläpitää vaateliaita suokasveja. Sieltä voi leton laiteelta löytää harvinaisia kämmeköitä, mutta tavallisimmin siellä kasvavat metsäkurjenpolvet, huopaohdakkeet, punakot ja läätteet. Soilla ja ojanpohjilla kasvavat tupas- töppö- ja ruostevillat ihastuttavat niiden valkeiden tai rusahtavien tähkätupsujen luodessa pumpulimaisia suovillaniittyjä. 

Rusahtavia ruostevilloja ja valkeita luhtavilloja suolla. Kuva: Seija Olkkonen.

Tuulenpieksemä uuvana 

Tunturikasveille on tyypillistä, että ne kasvavat maanmyötäisinä tai tiheinä patjoina. Monella kasvilla on neulasmaiset lehdet, jotka suojaavat niitä pakkaselta ja kuivattavilta tuulilta. Tunturikasvit myös puhkeavat kukkaan nopeasti sään lämmettyä. 

Harva kasvi kestää talvisen tunturin oloja ilman lumisuojaa, vain paljas maa kasvupaikkanaan. Uuvana on sopeutumisen ihme. Se kasvaa tiiviinä tuppaana, jota vahvat juuret pitävät aloillaan tunturin tuulissa. Uuvana lisääntyy siemenistä ja se houkuttaa pölyttäjähyönteisiä suurilla valkoisilla kukillaan. 

Uuvana kukkii tunturipaljakalla kesäkuun puolivälin jälkeen. Kuva: Seija Olkkonen.

Tunturien kasvillisuusvyöhykkeet

Tunturissa kasvuolosuhteet muuttuvat sen mukaan, mitä korkeammalle merenpinnasta noustaan ja mitä pohjoisemmas mennään. Fennoskandiassa on erityistä se, että metsänrajaa ei muodosta havumetsä, vaan tunturikoivikko. Näin on sekä pohjoiseen mentäessä että tuntureille noustaessa. 

Länsi-Lapin tuntureilla havumetsä ulottuu noin 400–500 metrin korkeuteen. Sen yläpuolella tunturikoivikko vaihtuu pian puuttomaksi paljakaksi. Paljakan tyypillisiä kasveja ovat pohjanvariksenmarja, sielikkö, riekonmarja, kurjenkanerva, uuvana, tunturivihvilä ja tunturilieko. Lapin syksyisestä hehkuvanpunaisesta maaruskasta vastaavat riekonmarja, juolukka ja mustikka. 

Maisema Pahakurulta Pallastuntureille. Kuva: Seija Olkkonen.

Erilaisia paljakoita

Lumipeitteen paksuus ja viipyminen sekä tuuli muovaavat paljakan kasvillisuutta. Mustikka-, kurjenkanerva- ja vaivaiskoivukankaat ovat tavallisia syvän lumen alueilla tunturien alarinteillä ja painanteissa. Variksenmarjakankaat yleistyvät tunturien kuivilla lakialueilla. Tuuli pieksää kasvillisuutta paikoin niin, että syntyy tuulikankaita.

Sielikkö kasvaa tuulenpieksämällä paljakalla. Kuva: Seija Olkkonen.

Pulmunen tuo kevään

Huhtikuussa Lappiin saapuu ensimmäisten muuttolintujen joukossa pulmunen, joka on kansallispuiston tunnuslintu. Pulmusen iloinen liikehdintä ja viserrys tuovat kevään tullessaan. Pulmusten lentäessä parvi välkehtii mustavalkoisena. Kesäpukuinen koiras on mustavalkoinen, naaraalla on vaihteleva määrä ruskeaa puvussaan. Molemmilla on siivissä valkoiset laikut ja valkoinen vatsa.

Pulmunen on kiirunan tavoin Euraasian ja Pohjois-Amerikan tundra-alueiden pesimälintu. Pulmunen on Suomessa erityisesti Käsivarren ja Pohjois-Lapin tunturien lintu, jolle Pallas-Yllästunturien alue on sen eteläisimpiä esiintymisalueita. Pulmunen on valittu kansallispuiston tunnuslinnuksi.

Pulmunen on Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tunnuslintu. Kuva: Markus Varesvuo.

Pulmusen helisevä laulu kiirii tunturissa kesäkuun alussa. Se rakentaa pesän rakkakivikon uumeniin sammalista ja jäkälistä ja vuoraa sen heinillä ja höyhenillä. Naaras huolehtii hautomisesta ja poikaset ovat lentokykyisiä jo heinäkuussa. Elokuussa lentopoikueet kokoontuvat reheviin puronvarsiin ruokailemaan ja vilkastuttavat pyrähtelyllään loppukesän hiljentyvää tunturiluontoa. 

Pohjoisen ja etelän linnut

Yllästunturin kansallispuiston linnustossa on Lapin erämaille tunnusomaisia piirteitä ja lajistossa sekoittuvat eteläiset ja pohjoiset lajit. Levinneisyytensä etelärajoilla olevia tunturilintuja ovat keräkurmitsa ja kiiruna, kun taas levinneisyytensä pohjoisrajoilla ovat mustarastas ja sirittäjä.  Vanhojen metsien lajisto on hyvin edustettuna.  Metsien tavallisia lajeja ovat pohjantikka, taviokuurna ja tuttavallinen kuukkeli. 

Keräkurmitsa on pohjoisten tunturien laji. Kuva: Markus Varesvuo.

Metsissä riittää elintilaa useille petolintulajeille ja hyvinä myyrävuosina pöllöt ja haukat esiintyvät runsaina. Onnekas retkeilijä voi tehdä havainnon jopa sinipyrstöstä. Rehevissä puronvarsissa voi kuulla sinirinnan taitavaa laulua tai hippiäisen hentoja säkeitä. Koskikara on puronvarsia asuttava erikoisuus. Vikkelä virtavästäräkki voi näyttäytyä virtavesien äärellä. Vetisten soiden asukkaista runsaimpia ovat lirot ja keltavästäräkit. Hyvällä onnella kiikareihin voi osua vesipääsky, jänkäkurppa, suokukko tai mustaviklo. 

Karhun kotikontu

Karhu ja ilves kuuluvat suurpedoista kansallispuiston vakituisiin asukkaisiin. Molemmat liikkuvat öisin, eikä niistä kovin usein näe edes jälkiä.  Silti niiden elinpiiri kattaa koko kansallispuiston. 

Karhu on sopeutunut pitkään talveen nukkumalla koko lumipeitteisen ajan. Se vetäytyy talvipesäänsä syys–marraskuussa ja herää sieltä huhti–toukokuussa. Urosten reviiri on laaja ja ne saattavat vaeltaa useita satoja kilometrejä lyhyessä ajassa. Ruotsin metsä- ja tunturialueet kuuluvat helposti Länsi-Lapin uroskarhujen kesäreviiriin. Naaraskarhut elävät pentuineen pienemmällä alueella.

Suomen kansalliseläin, karhu, on taigametsien arka asukas. Kuva: Martti Rikkonen.

Tutkimuksen pitkät perinteet

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston monimuotoinen luonto tarjoaa hyvät mahdollisuudet tutkimustoiminnalle. Puistossa onkin käynnissä yli sata tutkimushanketta, joista suuri osa liittyy kansainvälisiin ilmanlaadun seurantatutkimuksiin. Muita tärkeitä tutkimusaiheita ovat metsänrajametsät, matkailun ympäristövaikutukset sekä myyräpopulaatioiden ekologia ja kannanvaihtelut. Kansallispuistossa elää poikkeuksellisen runsas pikkunisäkäslajisto, ja myyräpopulaatioiden pitkäaikaiset tutkimukset ovat maailmanlaajuisesti merkittäviä.

Ilmatieteenlaitoksen Pallaksen tutkimusasemalla on mitattu maailman puhtainta ilmaa. Kuva: Valtteri Hyöky.

Maailman puhtainta ilmaa

Hengitä sisään raikasta ilmaa samalla, kun nautit Pallas-Yllästunturin henkeäsalpaavista maisemista. Lapista löytyy tutkitusti koko maailman puhtain ilma. 

Puhtaan ja saastumattoman ilman hengittäminen on näinä päivinä harvinainen nautinto. Suurin osa kaupungeissa elävistä ihmisistä altistuu jatkuvasti erilaisille ilmansaasteille. Nämä saasteet aiheuttavat astmaa ja muita hengityselinten sairauksia.

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa ilma on tutkitusti maailman puhtainta. Kuva: Heikki Sulander / Rinkkaputki.com.

Lappi on mainio paikka tarjota keuhkoille hetken hengähdystauko puhtaassa ilmassa. Täällä ei ole melua eivätkä kaupungin valot häiritse yötaivaan ihailua. Voit nauttia täydellisestä hiljaisuudesta ja miljoonien tähtien täplittämästä taivaasta. Koska ilma on puhdas, voi joka suuntaan nähdä kymmenien kilometrien päähän ja tuntea olevansa Euroopan pohjoisten erämaiden sydämessä.

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

  • Perustettu 2005
  • Pinta-ala 1020 km²

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tunnuslintu on pulmunen.

Julkaisuja 

Metsähallituksen julkaisuja Pallas-Yllästunturilta (julkaisut.metsa.fi)