Pallas-Yllästunturin luonto ja historia

21.8.2020
Koronaviruksen takia luonnossakin on syytä pitää turvavälit ja noudattaa erityistä käsihygieniaa mm. tuvilla, tulentekopaikoilla ja huussikäyntien jälkeen. Metsähallituksen linjauksia ja ohjeita päivitetään, kun yleiset koronaohjeet tarkentuvat. Ks. tilanne sivultamme www.luontoon.fi/koronavirusohjeet.

Vaaleanharmaata taivasta vasten valkoisia pikkulintuja lennossa. Etummaisen linnun siivenkärjet mustat, pyrstössä musta keskus, siiven yläreunassa keskellä mustat pilkat sekä yläselkä musta ja ruskea kohta muutoin valkoisessa alaselässä. Vieressä toinen lintu, jonka siivenkärjet mustat ja mahanalus täysvalkoinen. Molemmilla on päässä ruskeaa. Taustalla näkyy epäselvästi vielä pari samanlaista lintua.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tuntureilla moni eteläinen laji elää pohjoisimmilla rajoillaan. Kuusen esiintymisen pohjoisraja kulkee Pahakurun kautta.

Näin huolehdimme luonnosta

Tunturit valloittavat kulkijan

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston maisemaa hallitsevat tunturit sekä niitä ympäröivät luonnontilaiset metsät ja suot. Lapin maisemat saavat kulkijan haltioitumaan. Pallastunturien siluetti onkin valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista.

Noin kolme miljardia vuotta sitten Suomea halkoi Alppien kaltainen poimuvuoristo. Nykyiset tunturit ovat niiden kuluneita juuria.  Muinaisesta vuoristosta on jäljellä tunturien ja vaarojen ketju, joka kulkee Länsi-Lapista Pohjois-Karjalaan. 

Auringonlasku värjää valkoisia hattarapilviä keltaiseksi. Edessä puuton tunturin rinne, alhaalla näkyy vesistöjä ja vaaroja. Horisontissa näkyy muiden tunturien huippuja.

Karu kallioperä

Suomen tunturit ovat Käsivarren korkeimpia tuntureita lukuun ottamatta vanhan ja karun kallioperän muodostamia. Karuus näkyy kasvillisuudessa, joka on huomattavasti vaatimattomampaa kuin vaikka kalkkipitoisilla Norjan ja Ruotsin tuntureilla.

Tunturien kivilajit syntyivät ennen kuin Lappi matkasi mannerliikuntojen mukana pohjoiseen. Kova kvartsiitti muodostui merenpohjaan kerrostuneen hiekan joutuessa maankuoren liikunnoissa maapallon kuumiin sisuksiin. Ajan myötä kivimassa kiteytyi uudelleen ja nousi vuoriksi mannerlaattojen törmätessä. 

Osa tunturien kivilajeista on saanut alkunsa muinaisista tulivuorista. Niiden jäljiltä Pallastuntureilla on tummia vulkaanisia kivilajeja, amfiboliitteja. Ne ovat ravinteikkaita, mikä näkyy kasvillisuuden monimuotoisuutena. Viimeisen jääkauden jäljiltä on Tunturi-Lapin maisemassa myös runsaasti erilaisia moreeni- ja hiekkamuodostumia, kuten dyynejä, harjuja ja reunamuodostumia. 

Mereisen ja mantereisen ilmaston välissä

Meren vaikutuksesta kasvillisuusvyöhykkeet eivät Lapissa kulje leveyspiirien mukaan vaan nousevat kohti koillista. Kuusen pohjoinen metsänraja lähtee lännestä Ounastunturien Pahakurulta suunnaten koilliseen kohti Ivalojokea ja Saariselkää. Siinä sijaitsee kuusen levinneisyysalueen pohjoisraja, ja siitä alkaa valoisien männiköiden Metsä-Lappi. Täällä monet kasvi- ja eläinlajit elävät pohjoisimmilla elinalueillaan. Toisaalta tunturihuippujen viileydessä moni pohjoinen laji elää normaalia elinpiiriään etelämpänä. 

Taustalla sininen tunturijono. Etualalla matalaa koivua kasvava rinne, jonka juurella  kynttiläkuusia. Keskellä puuton kapea suojuonne, jonka toisella puolella jälleen matalaa koivu-kuusimetsää.

Taigametsiä, tunturikankaita ja aapoja

Pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsiä eli taigaa esiintyy EU:n alueella vain Suomessa ja Ruotsissa. Kansallispuisto onkin luontoarvoiltaan kansainvälisesti erittäin merkittävä. Puiston luonnontilaiset vanhat metsät ja aapasuot ovat hyvin arvokkaita. Suojaisat kosteat metsät ovat ikimetsien sammalille, jäkälille ja sienille ainoa kasvupaikka. Täällä kuuset ja männyt peittyvät tummiin luppojäkäliin, jotka ovat myös puhtaan ilman indikaattoreita eli ilmentäjiä.

Ruohokanukoita ja väinönputkia 

Kangasmetsien kenttäkerrosta hallitsevat tutut marjakasvit, mustikka ja puolukka. Kosteissa ja ravinteikkaissa laikuissa viihtyvät metsäkurjenpolvi, metsäimarre ja ruohokanukka. Karujen tunturikankaiden jälkeen rehevät puronvarsilehdot yllättävät. Niihin voi tutustua Ylläksellä Varkaankurussa ja Pallaksella Pyhäjoen varrella. Lehdoista voit löytää lapinpunaherukan, tuomen, näsiän, lehtotähtimön ja tähtitalvikin. Erityisen näyttäviä lehtokasveja ovat kotkansiipi, väinönputki ja pohjansinivalvatti.

Lähikuvassa korkea kasvi, yksi varsi jakautuu moneen kukkavarteen, joiden päässä pallomainen vihreä kukkarykelmä. Taustalla vettä ja kivinen ranta.

Ylläksen ja Aakenuksen alueella on runsaasti lähteitä, joiden luoma pienilmasto ylläpitää harvinaista sammal- ja kasvilajistoa. Ravinteikkailla rinteillä on myös pienialaisia rinnelettoja eli puuttomia rinnesoita. 

Suot hurmaavat

Metsä-Lapin kauniit aapasuot luovat vaihtelua maisemaan. Pienialaisia rämeitä luonnehtivat suopursu, hilla eli muurain, juolukka ja tupasvilla. Soiden korpilaiteista voi löytää erityisen pulleita hilloja. Ylläs-Aakenuksen alueen kalkkipitoinen maaperä ylläpitää vaateliaita suokasveja. Sieltä voi leton laiteelta löytää harvinaisia kämmeköitä, mutta tavallisimmin siellä kasvavat metsäkurjenpolvet, huopaohdakkeet, punakot ja läätteet. Soilla ja ojanpohjilla kasvavat tupas- töppö- ja ruostevillat ihastuttavat niiden valkeiden tai rusahtavien tähkätupsujen luodessa pumpulimaisia suovillaniittyjä. 

Aukea, jossa kasvaa heinämäisiä kasveja tupsut kukintoina. Toisen kukinnot ovat valkoisia toiset oranssinruskeita.

Tuulenpieksemä uuvana 

Tunturikasveille on tyypillistä, että ne kasvavat maanmyötäisinä tai tiheinä patjoina. Monella kasvilla on neulasmaiset lehdet, jotka suojaavat niitä pakkaselta ja kuivattavilta tuulilta. Tunturikasvit myös puhkeavat kukkaan nopeasti sään lämmettyä. 

Harva kasvi kestää talvisen tunturin oloja ilman lumisuojaa, vain paljas maa kasvupaikkanaan. Uuvana on sopeutumisen ihme. Se kasvaa tiiviinä tuppaana, jota vahvat juuret pitävät aloillaan tunturin tuulissa. Uuvana lisääntyy siemenistä ja se houkuttaa pölyttäjähyönteisiä suurilla valkoisilla kukillaan. 

Tunturin puuton laki, jossa kivikon seasta kasvaa matalaa ruohomaista kasvustoa. Kasvuston seasta nousee matalia kukkia, joilla on viisi valkoista terälehteä ja keltainen keskusta.

Tunturien kasvillisuusvyöhykkeet

Tunturissa kasvuolosuhteet muuttuvat sen mukaan, mitä korkeammalle merenpinnasta noustaan ja mitä pohjoisemmas mennään. Fennoskandiassa on erityistä se, että metsänrajaa ei muodosta havumetsä, vaan tunturikoivikko. Näin on sekä pohjoiseen mentäessä että tuntureille noustaessa. 

Länsi-Lapin tuntureilla havumetsä ulottuu noin 400–500 metrin korkeuteen. Sen yläpuolella tunturikoivikko vaihtuu pian puuttomaksi paljakaksi. Paljakan tyypillisiä kasveja ovat pohjanvariksenmarja, sielikkö, riekonmarja, kurjenkanerva, uuvana, tunturivihvilä ja tunturilieko. Lapin syksyisestä hehkuvanpunaisesta maaruskasta vastaavat riekonmarja, juolukka ja mustikka. 

Pieni lampi avoimessa tunturimaastossa, ympärillä tunturiniittyä, taka-alalla tuntureita. Aurinkoinen kesäpäivä.

Erilaisia paljakoita

Lumipeitteen paksuus ja viipyminen sekä tuuli muovaavat paljakan kasvillisuutta. Mustikka-, kurjenkanerva- ja vaivaiskoivukankaat ovat tavallisia syvän lumen alueilla tunturien alarinteillä ja painanteissa. Variksenmarjakankaat yleistyvät tunturien kuivilla lakialueilla. Tuuli pieksää kasvillisuutta paikoin niin, että syntyy tuulikankaita.

Korkealla tunturin rinteellä matalaa kasvustoa täynnä vaaleanpunaisia pikkukukkia. Alhaalla laaksossa näkyy pitkänomainen vesistö.

Pulmunen tuo kevään

Huhtikuussa Lappiin saapuu ensimmäisten muuttolintujen joukossa pulmunen, joka on kansallispuiston tunnuslintu. Pulmusen iloinen liikehdintä ja viserrys tuovat kevään tullessaan. Pulmusten lentäessä parvi välkehtii mustavalkoisena. Kesäpukuinen koiras on mustavalkoinen, naaraalla on vaihteleva määrä ruskeaa puvussaan. Molemmilla on siivissä valkoiset laikut ja valkoinen vatsa.

Pulmunen on kiirunan tavoin Euraasian ja Pohjois-Amerikan tundra-alueiden pesimälintu. Pulmunen on Suomessa erityisesti Käsivarren ja Pohjois-Lapin tunturien lintu, jolle Pallas-Yllästunturien alue on sen eteläisimpiä esiintymisalueita. Pulmunen on valittu kansallispuiston tunnuslinnuksi.

Tarkennettu laskeutuvaan pikkulintuun. Lintu on valkoinen, mustia siivenkärkiä ja jalkoja lukuunottamatta, myös päässä on vähän ruskeaa. Siivet ovat takaviistossa ja jalat suorana alaspäin.

Pulmusen helisevä laulu kiirii tunturissa kesäkuun alussa. Se rakentaa pesän rakkakivikon uumeniin sammalista ja jäkälistä ja vuoraa sen heinillä ja höyhenillä. Naaras huolehtii hautomisesta ja poikaset ovat lentokykyisiä jo heinäkuussa. Elokuussa lentopoikueet kokoontuvat reheviin puronvarsiin ruokailemaan ja vilkastuttavat pyrähtelyllään loppukesän hiljentyvää tunturiluontoa. 

Pohjoisen ja etelän linnut

Yllästunturin kansallispuiston linnustossa on Lapin erämaille tunnusomaisia piirteitä ja lajistossa sekoittuvat eteläiset ja pohjoiset lajit. Levinneisyytensä etelärajoilla olevia tunturilintuja ovat keräkurmitsa ja kiiruna, kun taas levinneisyytensä pohjoisrajoilla ovat mustarastas ja sirittäjä.  Vanhojen metsien lajisto on hyvin edustettuna.  Metsien tavallisia lajeja ovat pohjantikka, taviokuurna ja tuttavallinen kuukkeli. 

Lähikuva siipiään oikovasta linnusta. Lintu on harmaa, jonka pullea rinta on punaruskea ja vatsa mustahko. Siipien alapuoli lähes valkoinen. Lintu seisoo matalassa varvikossa.

Metsissä riittää elintilaa useille petolintulajeille ja hyvinä myyrävuosina pöllöt ja haukat esiintyvät runsaina. Onnekas retkeilijä voi tehdä havainnon jopa sinipyrstöstä. Rehevissä puronvarsissa voi kuulla sinirinnan taitavaa laulua tai hippiäisen hentoja säkeitä. Koskikara on puronvarsia asuttava erikoisuus. Vikkelä virtavästäräkki voi näyttäytyä virtavesien äärellä. Vetisten soiden asukkaista runsaimpia ovat lirot ja keltavästäräkit. Hyvällä onnella kiikareihin voi osua vesipääsky, jänkäkurppa, suokukko tai mustaviklo. 

Karhun kotikontu

Karhu ja ilves kuuluvat suurpedoista kansallispuiston vakituisiin asukkaisiin. Molemmat liikkuvat öisin, eikä niistä kovin usein näe edes jälkiä.  Silti niiden elinpiiri kattaa koko kansallispuiston. 

Karhu on sopeutunut pitkään talveen nukkumalla koko lumipeitteisen ajan. Se vetäytyy talvipesäänsä syys–marraskuussa ja herää sieltä huhti–toukokuussa. Urosten reviiri on laaja ja ne saattavat vaeltaa useita satoja kilometrejä lyhyessä ajassa. Ruotsin metsä- ja tunturialueet kuuluvat helposti Länsi-Lapin uroskarhujen kesäreviiriin. Naaraskarhut elävät pentuineen pienemmällä alueella.

Sivusta kuvattu vaalean ruskea karhu, joka katsoo eteensä ja kiveen etukäpälillä nojaten. Taustalla lehtipuinen metsä ja männyn runko.

Tutkimuksen pitkät perinteet

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston monimuotoinen luonto tarjoaa hyvät mahdollisuudet tutkimustoiminnalle. Puistossa onkin käynnissä yli sata tutkimushanketta, joista suuri osa liittyy kansainvälisiin ilmanlaadun seurantatutkimuksiin. Muita tärkeitä tutkimusaiheita ovat metsänrajametsät, matkailun ympäristövaikutukset sekä myyräpopulaatioiden ekologia ja kannanvaihtelut. Kansallispuistossa elää poikkeuksellisen runsas pikkunisäkäslajisto, ja myyräpopulaatioiden pitkäaikaiset tutkimukset ovat maailmanlaajuisesti merkittäviä.

Puuton kivinen tunturin laki, jossa matala puinen rakennus. Rakennuksen katto on täynnä metallisia tankoja, jotka näyttävät antenneilta.

Maailman puhtainta ilmaa

Hengitä sisään raikasta ilmaa samalla, kun nautit Pallas-Yllästunturin henkeäsalpaavista maisemista. Lapista löytyy tutkitusti koko maailman puhtain ilma. 

Puhtaan ja saastumattoman ilman hengittäminen on näinä päivinä harvinainen nautinto. Suurin osa kaupungeissa elävistä ihmisistä altistuu jatkuvasti erilaisille ilmansaasteille. Nämä saasteet aiheuttavat astmaa ja muita hengityselinten sairauksia.

Kaksi retkeilijää katsoo sateenkaarta puuttomalla tunturinlaella puolipilvisenä kesäpäivänä.

Lappi on mainio paikka tarjota keuhkoille hetken hengähdystauko puhtaassa ilmassa. Täällä ei ole melua eivätkä kaupungin valot häiritse yötaivaan ihailua. Voit nauttia täydellisestä hiljaisuudesta ja miljoonien tähtien täplittämästä taivaasta. Koska ilma on puhdas, voi joka suuntaan nähdä kymmenien kilometrien päähän ja tuntea olevansa Euroopan pohjoisten erämaiden sydämessä.

Saamelaista ja suomalaista kulttuuria

Pallas-Yllästunturin alueella on ollut saamelaisasutusta jo kivikaudella. Vuosisatojen kuluessa Kemin ja Tornion Lapin suomalaiset metsästäjät ja kalastajat hakeutuivat jokien latvojen rikkaille riistamaille ja järvien rannoille, jonne suomalainen uudisasutus pikkuhiljaa vakiintui. Suomalainen ja saamelainen väestö asui elinkeinojensa takia osin eri alueilla, osin rinnakkain. Paikoin kulttuurit myös sulautuivat toisiinsa.

Poronhoidolla on pitkä historia ja edelleen vankka asema alueella. Kansallispuistossa toimivat nykyisin Alakylän, Kyrön, Muonion ja Näkkälän paliskunnat. Puisto on tärkeä porojen laidun- ja vasomisalue ja poromiesten arkinen työympäristö. Puistossa voi nähdä runsaasti poronhoitoon liittyviä rakenteita ja historiallisia kohteita.

Yksi Suomen vanhimmista kansallispuistoista

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alkuperäinen osa, vuonna 1938 perustettu Pallas-Ounastunturin kansallispuisto, on yksi Suomen ensimmäisistä kansallispuistoista. Ajatus kansallispuistojen perustamisesta oli esitetty ensi kerran kuitenkin jo vuonna 1910. Silloin suojametsäkomitea ehdotti mietinnössään kansallispuistojen perustamista Pallastuntureille sekä Pelkosenniemen Pyhätunturille.

Mustavalkokuva pussihousuihin ja villapaitaan pukeutuneesta retkeilijästä, jolla on säkkimäinen reppu selässään ylhäällä tunturissa. Retkeilijä katsoo alla aukeavaa metsä- ja järvimaisemaa.

Metsähallitus teki valtioneuvoston pyynnöstä ehdotuksen suojelualueiden erottamiseksi valtion maista. Kasvitieteen professori Kaarlo Linkola laati selvityksen kesän 1925 maastokäyntiensä perusteella ja totesi, että Pallas-Ounastunturit ovat "verraton alue valtion maata, joka tarjoaa todellisen Lapin kuvan kaikessa mahtavuudessaan; suuripiirteisine tuntureineen ja silmänkantamattomiin siintävine saloineen."

Esitys Pallas-Ounastuntureille perustettavasta yleisestä luonnonsuojelualueesta hyväksyttiin vuoden 1928 valtiopäivillä, mutta laki jäi vahvistamatta keskeneräisen isojaon takia. Vielä kymmenen vuotta ehti vierähtää, ennen kuin Suomen ensimmäiset kansallispuistot perustettiin vuonna 1938 useiden mietintöjen ja esitysten jälkeen. Näiden ensimmäisten joukossa oli myös Pallas-Ounastunturin kansallispuisto.

Vuonna 2005 puisto yhdistettiin Ylläs-Aakenustunturin suojelualueeseen. Uusi kansallispuisto sai nimekseen Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, ja sen pinta-ala kaksinkertaistui.

Retkeilyn ja talviurheilun kehto

Tunturiluonto on aina kiehtonut retkeilijöitä, ja Pallas-Ounastunturin alue oli jo 1930-luvulla suosittu matkailukohde. Vaellusreitti Pallakselta Hettaan linjattiin vuonna 1934, ja Pallastunturin rinteellä avattiin hotelli pari viikkoa ennen kansallispuiston perustamista.

Suomen Naisten liikuntaliitto järjesti ensimmäiset tunturihiihtokurssit Pallastunturilla 1930-luvun puolivälissä. Naisten majan tuhouduttua sodassa uusi maja rakennettiin Ylläkselle. Suomen olympiatuli sytytettiin vuonna 1952 Pallastuntureiden Taivaskeron huipulla, josta viestijuoksijat veivät sen Helsinkiin. Siellä se yhtyi Ateenasta tuotuun tuleen.

Saamesta sanat Lapin luonnolle

Lapissa puhuttavat suomen murteet kuuluvat pääosin peräpohjalaismurteisiin, joita puhutaan myös Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Saamen kieli on vaikuttanut merkittävästi niiden sanastoon.

Saamesta on saatu erityisesti Lapin luontoon, elinoloihin ja poronhoitoon liittyvää sanastoa, sillä suomen kielessä ei ole ollut sanoja kaikille pohjoisen luonnon ilmiöille. Monilla Lapin paikannimillä on saamenkielinen alkuperä, josta on ajan kuluessa muotoutunut suomen kieleen helpommin lausuttava muoto. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi kaltio, kero, lompolo, mella, vuoma ja vuontis.

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

  • Perustettu 2005
  • Pinta-ala 1020 km²

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston piirretty tunnus. Soikeassa tunnuksessa on kuvattu kolme pulmusta lentämässä tunturien yllä. Tunnuksen ulkoreunoilla kiertää teksti: Pallas-Yllästuntui kansallispuisto nationalpark.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tunnuslintu on pulmunen.